Kodin tuntu

Hei taas!
Facebook-tuttavani kysyi yksi päivä, että miten olen onnistunut saamaan väliaikaisen huoneen tuntumaan kodilta. Olen itse asiassa todellinen kotihiiri, ja kodin ja esimerkiksi sen värimaailman täytyy miellyttää omaa silmääni enemmän kuin vain joten kuten. Helsingin korkean vuokratason vuoksi olen oppinut ajattelemaan, että kodin täytyy olla sen verran mukava, että siellä oleilu on hintansa väärtiä. Tärkeitä asioita kotona viihtymisessä itselleni on ainakin valoisuus, vaaleus, avaruus, puhtaus, taulut/seinäkoristeet, kauniit matot ja harkitun näköiset yksityiskohdat. Täällä on helppo pysyä noiden vaatimusten sisällä, koska muutin maahan mukanani 20 kiloa tavaraa, pääasiassa vaatteita. Paikkaansa etsivää rojua ei siis kuljeskele eri tasoilla.

Valoa ainakin tulee, ja irtotavaraa ei ole liikaa. Tuoli voisi olla mukavampi.

Kun en taida kehdata tai saada lyödä nauloja 2007 valmistuneen talon seinään, sinitarra ja suomalaisen naivistitaiteilija Raija Nokkalan maalaukset julistemuodossa saavat ajaa seinätaulujen asian.

Faktahan on se, että ei tästä mitenkään erinomaisen ihanaa huonetta saa, koska yksi keskeisimmistä viihtyvyyden tekijöistä asuntoasioissa on mielestäni myös lattia. Vihreä muovimatto (joka jo itsessään on auts) on onnistunut jo viidessä vuodessa keräämään pintaansa melko paljon pinttynyttä likaa. Vihreän ja epämääräisen harmaan yhdistelmä ei siis välttämättä ole se voitokkain.

Olen melkoinen korunörtti, ja omien korujen näkeminen tuo hyvän mielen. Siksi ne ajavat nyt yksityiskohtien asian tässä väliaikaisessa huoneessa ja sen sisustusratkaisussa.

Olen myös onnistunut pidättäytymään uusien korujen hamtraamisesta.

Kaappi- ja laatikkotilaa on myös melko hyvin, joten jokaiselle kuljeskelevalle paperille löytyy melko nopeasti oma paikkansa. Kun vain asiat olisikin niin hyvin kotipuolessa... Tavaraa on siellä auttamattomasti liikaa, ja olen vähän huono luopumaan kamoistani.
Asunnon sijainti on enemmän kuin priima. Kävellen pääsee keskustaan helposti, ja aivan talon vieressä aukeavat turistienkin suosimat Schlossgartenin puistopromenadit. Kun aurinkoisena kesäaamuna avaan verhoni ja tiedän, että ennen kampusvelvollisuuksia aikani riittää ainakin puolen tunnin puistomakoilulle ja -lueskelulle, olen onneni kukkuloilla. Maisema ikkunastani ei ehkä ole se kaikista kaunein, mutta huoneeni on kuitenkin kakkoskerroksessa, (eli suomalaisittain kolmonen, koska eka on EG) ja korkealla oleminen tuo aina tietynlaista luksusta ikkunasta ulos katseluun (vai olenko se vain minä, joka näin ajattelee...).

Fiatin myymälä ja Stökachin kaupunginosa

Pelkästään se, että sain tämän kaiken aikaiseksi, että asun todella Saksassa nyt, on jo itselleni aika suuri asia. Kun ensimmäisen kerran vuonna 2007 kävin täällä, päätin saman tien, että tänne tulen vielä joskus tekemään jotakin. En tiennyt mitä, mutta jotakin varmasti, ja sitten myös muutan tänne. Ainakin hetkeksi. Vanhat ja kauniit korttelit tekivät lähtemättömän vaikutuksen, enkä saanut tätä hullaannusta millään pois mielestäni. Monen monta vuotta kuitenkin kului, ja annoin typerienkin asioiden hidastaa päätöstäni tulla tänne. Ja jätin lähes kokonaan tulematta. Kun nyt lopulta olen elellyt täällä melkein neljä kuukautta, voin itse asiassa todeta, että jo pelkkä tämä onnistumisen tunne riittää tuomaan melkoista kodin tuntua. Mutta muun muassa tämän inspiroimana muutin hieman blogin ilmettä, ja lisäsin kansikuvaan myös sanan unelmat.

Ps. Uuden kannen oli tarkoitus näyttää vähän kuluneelta maalilta tai joltain muulta nostalgiselta ja retrolta, mutta jos jonkun mielestä edellinen oli esim. 100 kertaa parempi, kommentoikaa toki.