Paluu

Saksa teki minulle hyvää. Olin halunnut tarkastella saksalaista yhteiskuntaa läheltä jo pitkän aikaa, ja nyt tämä toimenpide on suoritettu. Kaikkien niiden, jotka nauttivat matkustelusta, tulisi kokea ulkomailla asuminen ainakin kerran elämässään. On vaikea sisäistää vierasta paikkaa kunnolla alle viikon silmäyksellä. Myös legitiiminä osana yhteiskuntaa toimiminen avaa uusia tapoja kokea aivan uusi maa, joka ei yhtäkkiä olekaan Suomi.

Nyt kaiken kaikkiaan pystyn kenties jopa luomaan jonkinlaisen yhteenvedon asioista, joita Suomesta Saksaan väliaikaisesti muuttavan on ihan kiintoisaa huomioida. Pieniä ja isoja, enemmän ja vähemmän turhia.

-Maksukortit. Suomessa maksetaan kortilla kaikkialla. Rupisinkin pikkukioski huolii kortit. Saksassa ei. Uusi minäsi on käteisellä maksava automaateilla säännöllisesti käyvä henkilö. Jos hankkii saksalaisen pankin maksukortin, mahdollisuudet ovat hieman paremmat. Ihmiset eivät maksa korteilla erityisen usein, koska he eivät "halua antaa tietojaan" siinä vaiheessa, kun pin-koodi näpytellään lukijaan. Ottoautomaatit muuten imaisevat kortit sisään vanhan ajan malliin.
-Sunnuntait. Et pääse juuri minnekään, koska mikään ei ole auki. Jotkut ravintolat ja kahvilat keskustassa voivat olla, mutta mitkään kaupat eivät. Lauantai-illat käytetään marketissa jonottaen, käteiset iskuvalmiina.
-Paikallisuus. Esimerkiksi kansainvälinen opiskelijakortti on hyvin pitkälti turha. Ilman paikallista läpyskää et ole opiskelija. Suomalainen pankkitilisi ei myöskään käy. Vuokra halutaan ottaa suoraveloituksena ja ainoastaan saksalaiselta tililtä.
-Julkinen liikenne. Saksa on yleisesti ottaen edullinen suomalaisiin hintoihin tottuneelle, mutta julkiset ovat kalliita, Stuttgartissa Helsingin tasolla. Sakot ovat pienempiä. Helsingin 80€= Stuttgartin 40€. Tarkastajat ovat armollisempia,  on mahdollista puhua itsensä ulos sakosta. Olen nähnyt tämän tapahtuvan useita kertoja.
-Etelä-Saksa ja Jeesus-päivät. Pyhäpäiviä on katolilaisella alueella enemmän, toukokuussa vietettiin mm. Pyhän Ruumiin päivää (älä kysy) ja helluntaita pidemmän kaavan (kokonaisen viikon) mukaan. On mukavaa, että on lomaa, mutta ks. Sunnuntait. Kirkon kellot kalkkaa kummallisiin aikoihin ja hyvin usein.
-Ruuan hinnat. Kun totut näihin, paluu Suomeen masentaa. Hedelmät ovat tuoreita, mehukkaita ja edullisia. Puoli litraa makeita mansikoita maksaa noin euron. Isohko kimpale parmesania maksaa 3 euroa. President-brie 0,90 €. Kävin äsken K-marketissa ja sama tuote olisi kustantanut 3,60€. Jäi hyllyyn. Tarvitsen vieroitusaikaa.
-Juoman hinnat. Iso tuopillinen vehnäolutta kaupungin parhaalla ja halutuimmalla terassilla keskustan ykköspaikalla (tää on tietenkin Sky Beach!) on kalliihko ja maksaa siis 4 euroa. Tavanomaisemmassa paikassa 2-3 euron verran. Erityisen halvassa pubissa kumosimme shotteja 50 sentin kappalehintaan. Kaupassa sixpack melkein mitä tahansa olutta on 3-5 euron välillä. Perusviinipullo tai -pahvitölkki 1,50€-2€.

Asuttuani maassa jonkin aikaa voisin luetella enemmänkin asioita, mutta nämä lienevät keskeisimmät ja parhaiten sovellettavissa muihinkin elämän osa-alueisiin. Saksan edullisuus näkyy suomalaisen mielestä tietty lähes kaikessa, ja koen kyllä itsekin, että sain todella paljon irti elostani Stuttgartista juuri siksi, että kynnys _kaikkeen_ tuntui niin matalalta matalien hintojen vuoksi.

Viimeinen ilta oli melko tunteellinen, ja lentokentällä tietynlainen ikävä tunne iski aika kokonaisvaltaisesti. Haluaisin kovasti nähda vielä kaikkia uusia ystäviäni, mutta se on kovin hankalaa.

Ilmeeni lentokentällä vimeisenä päivänä Saksassa oli hieman samanlainen kuin tällä haikealla maissilla

Viimeisenä iltana sain parhaimmat ja ihanimmat ihmiseni seurakseni Schlossgarteniin. Kun ajattelen kaikkia ihania tapaamiani ihmisiä, en voi kuin allekirjoittaa vasemmanpuoleisen ystävyksen sanat: "Be happy forever."

Blogin tulevaisuus on toistaiseksi hieman auki. Jossain vaiheessa sain paljon palautetta, että pitäisi jatkaa postailua Saksan jälkeenkin ja vaihtaa esimerkiksi blogin otsikkoa. Pidin joskus 2000-luvun alkupuoliskolla nettipäiväkirjaa (silloin blogit eivät tosiaan olleet ihan sitä mitä nykyään), mutta se tuntui enemmänkin pienen porukan suljetulta harrastukselta. Jos mieleeni tulee jotakin hauskaa postaamisen arvoista, ehkä pistän joskus tekstiä tulemaan :)

Saksalainen päivä

Päivä pärähti käyntiin, kun avasin ikkunan ja sisään huoneeseen tuulahti risteyksessä olevan auton turkkilainen bassojytkeinen haaiiiiilaailailaiii-vibrato-kipale 30-asteisen helleilman muassa. Koska päiväni täällä alkavat käydä vähiin, en ole täydentänyt ruokavarastojani, minkä seurauksena askartelin aamiaisen oliiveista ja riisikakuista. Menin tapaamaan taloni Hausmeisteria ilmoittaakseni, että ensi viikolla muutan pois. Setä ei kuitenkaan ole jaksanut tulla vastaanottoajalleen. Soitan hänelle ja saan kuulla, että tehtäviini kuuluu siivota koko asunto aivan kokonaan, uunista ulko-oveen. Mainitsin, että kun itse muutin kyseiseen siivouspedanttiin taloon, vastassani oli kutakuinkin kaatopaikka, joka piti heti kättelyssä siivota. Luurista kuului tässä vaiheessa kuitenkin vain tuut-tuut.

Lähden Internationales Zentrumiin hakemaan kahta tärkeää paperia. En lähdekään, koska S-bahn ei kulje tänään. Katson, pääsenkö bussilla. Bussiasema on hevonkuusessa, ja normaalisti bussiasemalle pääsisi S-bahnilla. Kännykkäni ei ole älypuhelin, joten en pääse kyllin nopeasti jyvälle vaihtoehtoisista matkustustavoista. Internationales Zentrum on auki vain kaksi tuntia. En sitten mene. Pyydän kampuksella kivaa tyttöä tulostamaan toisen lomakkeista, täytän sen ja pistän eteenpäin ilman IZ:n leimaa. En pistäkään, lomakkeet keräävä toimisto on kiinni 16.7. - 22.7. Ihanaa. Alan metsästää toista tärkeää paperiani IZ:stä puhelimitse. Sieltä suostutaan lähettämään se pdf-muodossa, koska en voinut mitään junien toimimattomuudelle. Laitan kyseisen pdf-version ohjaajalleni. "Tarvitsen sen alkuperäisessä muodossaan", vastaa hän. Luovutan näiden papereiden kanssa.

Lähden tekemään kaupungistauloskirjoittautumista. Kävelen Bürgerbüroon. Otan jonotusnumeron. En otakaan, laite ei toimi. Huomaan, että koko roska on mennyt kiinni 5 min sitten, klo 13.00. Okei. Näen, että emäntä tulee vastaan ja kantaa käsissään tarvitsemiani lomakkeita. "Saanko tuollaisen?" kysyn. "Me olemme kiinni." Selitän, etten tarvitse muuta kuin yhden paperin, jotta voin jättää sen postilaatikkoon. En vie kenenkään aikaa, etenkin kun emännällä on ko. lomakkeita kasa sylissään. "Okei, tämän kerran." Vautsi. Täytän lomakkeen ja jätän sen postilaatikkoon.

Seuraavaksi pankkiin. "Haluan sulkea parin viikon kuluttua pankkitilini, mutta en ole sulkemishetkellä enää Saksassa." Vastaus: Ei onnistu, sinun tulee olla paikalla, kysy vuokranantajaltasi, voivatko he velottaa vuokrasi aiemmin, jotta voit sulkea tilin vaikka samana päivänä täällä itse. No jaa... Onhan tässä ainakin kaksi arkipäivää jäljellä! Soitto vuokranantajalle. Ei onnistu, veloitus tapahtuu aina kuun kuudentena päivänä. Takaisin pankkiin. Paikalla onkin toinen virkailija. "Hahaa, ei ole mikään ongelma sulkea tiliä, vaikka olet Suomessa! Tässä ohjeet! Kollegalla on ollut varmaan paska viikko, kun tommosia höpötteli."

Kotikulmilla otan suunnaksi postin. Kysyn saman tien pihalla tupakoivalta postineidiltä, käykö heillä kortti. "Totta kai!" Loistavaa. Lähden kotiin hakemaan 10-kiloista pakettiani. Kannan sen lievästi hikoillen postiin. "Joooo mut ei meillä tuo kortti käy." Sitten automaatille. Ja takaisin. "Hei sori mä tossa vahingossa pyyhkäsin kädellä tota pakettitarraa, joten toi osoite meni vähän epäselväksi, voitko tehä uuden?" En muista tarkkaan ulkoa väliaikaista Suomi-osoitettani, koska oma kotiosoitteeni tulee käyttöön uudestaan vasta 1.9. Katson kännykästä, koska muistan, että kirjoitin ko. osoitteen jonnekin. Akku loppuu. Heitän 30% osoitteesta arvauksella. Meneepähän ainakin Suomeen!
Tietenkin kaikki tämä yli 30-asteisessa etelähenkisessä miljöössä.
ONNEKSI ON PERJANTAI.

Loppusuoran kiireily

Hei!
Aikani Saksassa on ollut ikimuistoista, mutta etenkin tässä lopussa koti-ikävä on muuttunut melko valtaisaksi. Tuntuu myös, että kaupunki ja kaikki keskustakampukseen sekä yliopistokuvioihin liittyvä on jo niin nähty kuin mahdollista. Lisäksi tätä oleiluni loppusuoraa tuntuu määrittävän pääasiassa kiire. Deadlinet ovat ehdottomia, ja kirjoitettavaa on varmaan ollut enemmän kuin koskaan missään. Kirjoitushommista sentään on nyt selvitty, mutta ulkoaopettelutyylistä tenttimistä on vielä luvassa. Ja kuinka ristiriitaista onkaan tehdä kaikkea tätä heinäkuisessa 25-30 asteen säässä!
Viimeisiä viikkoja olen koittanut täyttää erityisillä Stuttgart-asioilla - Puistoissa lenkkeilyä, erikoisten kukkien keräilyä, valokuvaamista... Ja kiivettiinhän me eräs päivä katollekin!