 |
| Nakit silmillä, nuoruus takana |
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Tästä lähtien ajattelin täyttää joka vuosi 25
Sää oli suosiollinen tiistaina 14.5., joten värkkäsin synttäripiknikkiäni varten eväät noin 20:lle enkä edes hajonnut siihen. Oli mukavaa vain istua, syödä ja höpötellä mukavien ihmisten kanssa. Stuttgartin keskusta tarjoilee kyllä todella houkuttelevia piknikpaikkoja. Esplanadiin verrattavissa oleva puistoalue jatkuu lampineen, patsaineen ja lähteineen pitkän pitkän matkan, ja nurmilla on aina paikallisia joko ottamassa aurinkoa tai muuten vaan tapaamassa toisiaan.
Piknikin jälkeen siirryimme ensimmäisen Stuttgart-kuukautemme suosikkipubiin parille pikkuoluelle, minkä jälkeen kömmin kiltisti pehkuihin tämän päivän suurta kirjoitusvyyhtiä ennakoiden. Ja selvitty on. Tästä on siis hyvä kaikkien eilisten kivojen muistojen kera suunnata helluntaiviikon (voi kyllä, helluntai = viikon loma täällä päin Saksaa) reissulle Englantiin!
lauantai 11. toukokuuta 2013
Kielipuoli
En olisi muuten ikinä uskonut, että suomeni pystyisi heikkenemään kahden vieraan kielen aktiivisen päivittäisen käytön ohessa. Käytännössä hoidan täällä lähes kaiken sosiaalisen kaveripohjaisen kanssakäymisen englanniksi ja systemaattisemmat keskustelutilanteet, kuten ostostilanteet puolestaan saksaksi. Toisinaan kiusaan itseäni lisäämällä soppaan vielä ruotsin, koska mielestäni olin paljon parempi ruotsissa kuin saksassa, ja kun täällä kuitenkin on myös ruotsalaisia.... Olen kuitenkin huomannut, että ruotsini on mennyt paljon epävarmemmaksi ja sekavammaksi kuin ennen. Lähes käyttökelvottomaksi. Ja olen täysin varma, että se johtuu nyt tästä saksan kielestä! Onko oikeasti mahdollista, että jotkut ovat sujuvia 4-6 kielessä? Sen on pakko olla legendaa! Tuntuu, että mitä enemmän uusia kieliä päähän asettuu, sitä varmemmin ne ovat aina pois jostain aiemmasta. Kaksi vierasta kieltä kerrallaan on miulle ok.
Suomeksi tulee viestiteltyä kotipuoleen ja käytyä Fb-chatteja, mutta itse puhuminen voi olla paitsiossa helposti kaksikin päivää. Ja ilmeisesti siinä ajassa tapahtuu aika paljon. Kotipuolessa väitän olevani puhetilanteissa aika verbaalisesti sujuva, siis käyttäessäni suomea, mutta täällä mietin aina naurettavan kauan jotakin yksittäistä sanaa. "Ja siis siis siis se mikä se nyt oli, se semmonen öömm mikä se nyt oli..." Lisäksi lauseistani tulee toisinaan hieman pimeitä. "Ei kun murojen kaato ekana, sitten maitoja." Ja koittipa eräs toinenkin suomalainen muistaa sanaa nallekarkki ja päätyi sanomaan muovikarhu. Suomen kieli reagoi tähän maahan oudosti! On todella kiinnostavaa seurata, miten nopeasti tai hitaasti verbaalisuus palaa normaalille tasolle elokuussa, kun paluu suomen kieliympäristöön koittaa.
Suomeksi tulee viestiteltyä kotipuoleen ja käytyä Fb-chatteja, mutta itse puhuminen voi olla paitsiossa helposti kaksikin päivää. Ja ilmeisesti siinä ajassa tapahtuu aika paljon. Kotipuolessa väitän olevani puhetilanteissa aika verbaalisesti sujuva, siis käyttäessäni suomea, mutta täällä mietin aina naurettavan kauan jotakin yksittäistä sanaa. "Ja siis siis siis se mikä se nyt oli, se semmonen öömm mikä se nyt oli..." Lisäksi lauseistani tulee toisinaan hieman pimeitä. "Ei kun murojen kaato ekana, sitten maitoja." Ja koittipa eräs toinenkin suomalainen muistaa sanaa nallekarkki ja päätyi sanomaan muovikarhu. Suomen kieli reagoi tähän maahan oudosti! On todella kiinnostavaa seurata, miten nopeasti tai hitaasti verbaalisuus palaa normaalille tasolle elokuussa, kun paluu suomen kieliympäristöön koittaa.
maanantai 6. toukokuuta 2013
Vappu ja jotain muuta
Moi!
Pieni hiljaiselo selittynee jossain määrin sillä, että olen ollut erilaisten kirjoitustehtävien alle hautautuneena. Toisaalta olen kokenut velvollisuudekseni nauttia myös nyt tästä kesästä, kun se jo ihan oikeasti täällä on käynnissä. Suomessa kuulun siihen vähemmistöön, joka ei kesää erityisemmin arvosta, mutta kaipa nyt ainakin kolkon viime kesän jälkeen täytyy edes yrittää auringossa makoilla, kun kerta voi.
Aurinko onkin täällä jokin aivan erityinen mötkäle. Vaikka kuinka rasvaan naamani, se tuntuu aina palavan ainakin vähän. Nenän vakioväriksi on asettunut eri sävyissä vaihteleva punainen. Olen auringossa joka päivä ainakin tunnin verran, koska päiväni alkaa nykyään sillä, että joko pyöräilen tai kävelen (2-3 km) kampukselle kirjaston koneelle kirjoittelemaan. Jossain vaiheessa iskee pakottava tarve siirtyä artikkeleiden tai kirjan kanssa pihalle. Mutta miten erottaa suomalaisen kahdenkymmenenviiden asteen lämpötilassa? Helposti! Kaikki muut istuvat, höpötteletvät tai ovat vain. Suomalainen hikoilee, hohkaa punaisena ja näyttää kaikin puolin siltä, että olisi saunassa.Vaatteet päällä. Kuulin, että heinäkuussa lämpötila voi täällä päin kohota 33-37 asteeseen, mikäli aiempia kesiä on uskominen. Oh help me. Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun nukkumisesta tulee jo Suomenkin kesässä miulle niin haastavaa.
Se, mikä oikeasti hieman harmittaa täällä, on opiskelijaperinteiden puuttuminen. Vaikka itse olen jo valmistumassa, eikä asia sinänsä miuta koske, niin välillä käy ihan aidosti niin valtavan paljon sääliksi niitä, jotka opiskelevat tämänkaltaisessa ympäristössä koko yliopistoaikansa. En ole varma, onko muissa Saksan yliopistokaupungeissa samoin, mutta mitään esimerkiksi osakuntien ja ainejärjestöjen tyylistä historiallista, hehkeää ja juhlavaa ei ole. Opiskelijat eivät missään vaiheessa pääse tuntemaan sitä erityistä tunnetta, joka vain akateemisilla pöytäjuhlilla vallitsee. En tiedä, onko täällä paljoakaan sellaista, joka saisi opiskelijat kokemaan, että juuri he ovat oikeutettuja olemaan osana jotakin erityistä, jatkoa traditiohistorialle. Ei ole kyykkäturnauksia, ei laskiaista karnevaalitunnelmassa, ei vapunjuhlintaa, Mantan lakitusta, haalareita, ei sitsejä, akateemisia pöytälauluja... Totta kai täällä on aina bileitä. Kaikenmaailman reivit ovat suurempia, mahtavampia ja kauniimpia. Mutta näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka olisi nimenomaan heille, yliopisto-opiskelijoille. Konsepti on aina sama: aloittele kotona muutamien kavereiden kanssa ja siirry bilepaikalla, usein johonkin baariin, joissa jumputus on tosiasia. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan opiskelijat Suomessa juhlavaa ja järjestöpohjaista opiskelijaelämää tarvitse, mutta rehellisesti olen sitä mieltä, että jostakin niin ainutkertaisesta pois jättäytyminen on hieman surullista. Mutta kuten sanottua, mikäli jotakuta ei aidosti huvita, asiasta ei voi kiistellä.
Koko kansan perinteitä täältä Sakasta kuitenkin löytyy! Vappua ei tietenkään vietetty mitenkään muuten kuin yhtenä kalenterin punaisista päivistä, epämääräisenä arkipyhänä. Jotkut kommunistit taisivat heittää pari polttopulloa jossain. Mutta Frühlingsfest, oi se Frühligsfest! Kaikki varmaan tietävät Oktoberfestin. Kuvitelkaa sama, mutta keväällä! Ja ehkä hieman pienemmällä kv-turistivolyymilla. Vierailijoita festeillä kuitenkin käy noin 1,5 miljoonaa joka vuosi. Naiset pukeutuvat dirndl-mekkoihin ja miehet lederhoseneihin. Kalja tulee litran tuopeissa. Oleilu tapahtuu valtavissa teltoissa. Tanssiminen sijoittuu penkeille. Istuminen ei kuulu asiaan. Koko viritykseen kuuluu valtava huvipuisto, ja koko installaatio on rakennettu noin 15 päivässä. Käytiin festeillä ekan kerran parisen viikkoa sitten. Tunnelmat olivat aika saksalaiset.
Vappulomavieraani kanssa tuli vietettyä kuusi huippua päivää. Tiistaina vappuaattona otettiin aluksi rennosti ja käytiin italialaisessa ravintolassa. Siitä otettiin suunta kohti Frühlingsfestejä. Alue oli todella siistin näköinen myös iltahämärässä.
Keskiviikkona vappupäivänä ohjelmassa oli vappupiknikki suomalaisten Stuttgart-kavereideni kanssa. Sää oli itse asiassa todella hyvä, lämmintä oli ehkä 20 astetta, vaikka kuvissa näyttää haljulta. Aurinko ei porottanut, mutta peruslämmintä oli koko ajan. Sijainniksi valittiin puisto Bad Cannstattissa. Piknikin suosituin eväs oli olut. Olimme vähemmistössä ruokaeväidemme kanssa.
Piknikiltä käveltiin jäätelöpalluralle Bad Cannstattin keskustaan ja siitä kaikkien aikojen museoon... Nimittäin sikamuseoon! Paikan pihalla oli myös possuaiheinen Brauhaus. Nöf!
Seuraavana päivänä matkattiin Tonavan rannalle! Kaupungin nimi oli Ulm, ja pelkkä junamatka sinne oli harvinaisen ihana. Raiteet menivät jättimäisten kukkuloiden, harjujen ja satumaisen pikkukylän halki. Istuin junassa ja ajattelin, että on tämä vain mieletöntä olla täällä! Huutomerkitän koko ajan, koska olin niin liekeissä koko päivästä ja Tonavasta, jota en vielä ollut nähnyt. Kaupungissa oli mm. vino talo, valtavan upea katedraali, kanavia ja aivan ihanan näköistä vanhaa kaupunkimaisemaa.
Seuraavana päivänä olikin vuorossa pieni sademaisema, joten se sopi hyvin suunnitelmaan viettää hidas Stuttgart-päivä. Tuli yksinkertaisesti shoppailtua ja syötyä. Starbucksin suklaatryffelikakkupalanen osoittautui todistettavasti sellaiseksi, jota kaksi ihmistä ei edes pysty jakamaan saamatta jonkinlaista ähkyä. Perjantaista huolimatta ilmassa oli pientä vappuväsymystä, joten sen kummempia baardeja ei kuvaan kuulunut.
Lauantaina mentiin S-bahnilla Ludwigsburgin lähikaupunkiin. Herttuanlinna (Residenz) oli visuaalisen ihmisen unelma. Paikkaan kuului muistaakseni 5-6 eri museota ja keramiikkamuseon yhteydessä pääsi katsomaan oikeaa barokkiajan päheydessään kimmeltelevää asuinhuoneistoa. Harmitti aivan todella, että kuvia ei saanut ottaa. Katsottiin myös barokkigalleriaa sekä pukumuseota (ne mekot, ne kengät!).
Sunnuntai oli sitten perinteisempi stuttgartilainen kesäpäivä, jota vietimme jälleen pikniktunnelmissa. Tuli makoiltua auringonottoasemissa reilu tunti, ja jaloista löytyy nyt polvihousurusketusrajat. Sain myös vihdoin katsastettua katolisen uusbarokkisen Marienkirchen, jonka ohitse pyöräilin joka päivä kielikurssin vielä ollessa meneillään. Päivän päätteeksi tuli testattua terassi lähellä Rathausia. Olin katsellut sitä joskus keväämpänä ja ajatellut, että sitten kun on kesä, sinne on vielä mentävä. Radler maistui raikkaalta aktiivisen auringossa makoilun päätteeksi :)
Pieni hiljaiselo selittynee jossain määrin sillä, että olen ollut erilaisten kirjoitustehtävien alle hautautuneena. Toisaalta olen kokenut velvollisuudekseni nauttia myös nyt tästä kesästä, kun se jo ihan oikeasti täällä on käynnissä. Suomessa kuulun siihen vähemmistöön, joka ei kesää erityisemmin arvosta, mutta kaipa nyt ainakin kolkon viime kesän jälkeen täytyy edes yrittää auringossa makoilla, kun kerta voi.
Aurinko onkin täällä jokin aivan erityinen mötkäle. Vaikka kuinka rasvaan naamani, se tuntuu aina palavan ainakin vähän. Nenän vakioväriksi on asettunut eri sävyissä vaihteleva punainen. Olen auringossa joka päivä ainakin tunnin verran, koska päiväni alkaa nykyään sillä, että joko pyöräilen tai kävelen (2-3 km) kampukselle kirjaston koneelle kirjoittelemaan. Jossain vaiheessa iskee pakottava tarve siirtyä artikkeleiden tai kirjan kanssa pihalle. Mutta miten erottaa suomalaisen kahdenkymmenenviiden asteen lämpötilassa? Helposti! Kaikki muut istuvat, höpötteletvät tai ovat vain. Suomalainen hikoilee, hohkaa punaisena ja näyttää kaikin puolin siltä, että olisi saunassa.Vaatteet päällä. Kuulin, että heinäkuussa lämpötila voi täällä päin kohota 33-37 asteeseen, mikäli aiempia kesiä on uskominen. Oh help me. Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun nukkumisesta tulee jo Suomenkin kesässä miulle niin haastavaa.
Se, mikä oikeasti hieman harmittaa täällä, on opiskelijaperinteiden puuttuminen. Vaikka itse olen jo valmistumassa, eikä asia sinänsä miuta koske, niin välillä käy ihan aidosti niin valtavan paljon sääliksi niitä, jotka opiskelevat tämänkaltaisessa ympäristössä koko yliopistoaikansa. En ole varma, onko muissa Saksan yliopistokaupungeissa samoin, mutta mitään esimerkiksi osakuntien ja ainejärjestöjen tyylistä historiallista, hehkeää ja juhlavaa ei ole. Opiskelijat eivät missään vaiheessa pääse tuntemaan sitä erityistä tunnetta, joka vain akateemisilla pöytäjuhlilla vallitsee. En tiedä, onko täällä paljoakaan sellaista, joka saisi opiskelijat kokemaan, että juuri he ovat oikeutettuja olemaan osana jotakin erityistä, jatkoa traditiohistorialle. Ei ole kyykkäturnauksia, ei laskiaista karnevaalitunnelmassa, ei vapunjuhlintaa, Mantan lakitusta, haalareita, ei sitsejä, akateemisia pöytälauluja... Totta kai täällä on aina bileitä. Kaikenmaailman reivit ovat suurempia, mahtavampia ja kauniimpia. Mutta näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka olisi nimenomaan heille, yliopisto-opiskelijoille. Konsepti on aina sama: aloittele kotona muutamien kavereiden kanssa ja siirry bilepaikalla, usein johonkin baariin, joissa jumputus on tosiasia. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan opiskelijat Suomessa juhlavaa ja järjestöpohjaista opiskelijaelämää tarvitse, mutta rehellisesti olen sitä mieltä, että jostakin niin ainutkertaisesta pois jättäytyminen on hieman surullista. Mutta kuten sanottua, mikäli jotakuta ei aidosti huvita, asiasta ei voi kiistellä.
Koko kansan perinteitä täältä Sakasta kuitenkin löytyy! Vappua ei tietenkään vietetty mitenkään muuten kuin yhtenä kalenterin punaisista päivistä, epämääräisenä arkipyhänä. Jotkut kommunistit taisivat heittää pari polttopulloa jossain. Mutta Frühlingsfest, oi se Frühligsfest! Kaikki varmaan tietävät Oktoberfestin. Kuvitelkaa sama, mutta keväällä! Ja ehkä hieman pienemmällä kv-turistivolyymilla. Vierailijoita festeillä kuitenkin käy noin 1,5 miljoonaa joka vuosi. Naiset pukeutuvat dirndl-mekkoihin ja miehet lederhoseneihin. Kalja tulee litran tuopeissa. Oleilu tapahtuu valtavissa teltoissa. Tanssiminen sijoittuu penkeille. Istuminen ei kuulu asiaan. Koko viritykseen kuuluu valtava huvipuisto, ja koko installaatio on rakennettu noin 15 päivässä. Käytiin festeillä ekan kerran parisen viikkoa sitten. Tunnelmat olivat aika saksalaiset.
Vappulomavieraani kanssa tuli vietettyä kuusi huippua päivää. Tiistaina vappuaattona otettiin aluksi rennosti ja käytiin italialaisessa ravintolassa. Siitä otettiin suunta kohti Frühlingsfestejä. Alue oli todella siistin näköinen myös iltahämärässä.
Keskiviikkona vappupäivänä ohjelmassa oli vappupiknikki suomalaisten Stuttgart-kavereideni kanssa. Sää oli itse asiassa todella hyvä, lämmintä oli ehkä 20 astetta, vaikka kuvissa näyttää haljulta. Aurinko ei porottanut, mutta peruslämmintä oli koko ajan. Sijainniksi valittiin puisto Bad Cannstattissa. Piknikin suosituin eväs oli olut. Olimme vähemmistössä ruokaeväidemme kanssa.
 |
| Kun muut ehti jo lähteä... |
Piknikiltä käveltiin jäätelöpalluralle Bad Cannstattin keskustaan ja siitä kaikkien aikojen museoon... Nimittäin sikamuseoon! Paikan pihalla oli myös possuaiheinen Brauhaus. Nöf!
 |
| Possumuseon possumytologiaosasto |
Seuraavana päivänä matkattiin Tonavan rannalle! Kaupungin nimi oli Ulm, ja pelkkä junamatka sinne oli harvinaisen ihana. Raiteet menivät jättimäisten kukkuloiden, harjujen ja satumaisen pikkukylän halki. Istuin junassa ja ajattelin, että on tämä vain mieletöntä olla täällä! Huutomerkitän koko ajan, koska olin niin liekeissä koko päivästä ja Tonavasta, jota en vielä ollut nähnyt. Kaupungissa oli mm. vino talo, valtavan upea katedraali, kanavia ja aivan ihanan näköistä vanhaa kaupunkimaisemaa.
Seuraavana päivänä olikin vuorossa pieni sademaisema, joten se sopi hyvin suunnitelmaan viettää hidas Stuttgart-päivä. Tuli yksinkertaisesti shoppailtua ja syötyä. Starbucksin suklaatryffelikakkupalanen osoittautui todistettavasti sellaiseksi, jota kaksi ihmistä ei edes pysty jakamaan saamatta jonkinlaista ähkyä. Perjantaista huolimatta ilmassa oli pientä vappuväsymystä, joten sen kummempia baardeja ei kuvaan kuulunut.
Lauantaina mentiin S-bahnilla Ludwigsburgin lähikaupunkiin. Herttuanlinna (Residenz) oli visuaalisen ihmisen unelma. Paikkaan kuului muistaakseni 5-6 eri museota ja keramiikkamuseon yhteydessä pääsi katsomaan oikeaa barokkiajan päheydessään kimmeltelevää asuinhuoneistoa. Harmitti aivan todella, että kuvia ei saanut ottaa. Katsottiin myös barokkigalleriaa sekä pukumuseota (ne mekot, ne kengät!).
Sunnuntai oli sitten perinteisempi stuttgartilainen kesäpäivä, jota vietimme jälleen pikniktunnelmissa. Tuli makoiltua auringonottoasemissa reilu tunti, ja jaloista löytyy nyt polvihousurusketusrajat. Sain myös vihdoin katsastettua katolisen uusbarokkisen Marienkirchen, jonka ohitse pyöräilin joka päivä kielikurssin vielä ollessa meneillään. Päivän päätteeksi tuli testattua terassi lähellä Rathausia. Olin katsellut sitä joskus keväämpänä ja ajatellut, että sitten kun on kesä, sinne on vielä mentävä. Radler maistui raikkaalta aktiivisen auringossa makoilun päätteeksi :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)