Ulkosuomalaiset ja henkinen tasapaino

Vastasin aiemmin tänä vuonna erään opiskelijan työstämän ulkosuomalaisten mielenterveyttä käsittelevän gradun haastattelulomakkeeseen. Aihe itse asiassa iski kuin tuhat volttia, etenkin kun hahmotin miten keskeisessä osassa erilaiset vahvat tunteet ylipäänsä ovat kaikkien tuntemieni ulkomailla pysyvästi asuvien maahanmuuttajien elämää.

Harvat meistä ovat olleet täysin rationaalisia sillä hetkellä kun päätös ulkomaille muutosta on syntynyt - meitä on ohjannut tunne, joka on ollut niin vahva, että olemme jättäneet taaksemme kaiken vanhan totutun ja helpon. Oma läheinen ystäväni Suomesta on aina sanonut, että olen itse suorastaan pelottavan tulisieluinen, vedän täysillä päin seuraavaa haluaamani asiaa, enkä välitä riskeistä matkan varrella. Vaikka jokin asia tuntuisi järjettömältä toteuttaa, teen sen silti, mikäli vain oikeasti tunnen sitä kohtaan jonkinlaista intohimoa. Emme ole helppoon arkeen tyytyjiä. Haluamme valloittaa vuoria, pyöräillä jokilaaksoja, asua vanhan kaupungin kirkonkellojen vieressä kuulot koetuksella, juoda kolmen euron viiniä alkuiltapäivästä, kytätä viikon päästä lähteviä halpalentoja Sisiliaan, olla askeleen lähempänä hieman suurempaa seikkailua, mitä kotimaa meille tarjoaa. Haluamme että poikkeustila on elämäntyyli, eikä vain seuraava kellotettu loma. Että vuoret ovat ikkunan takana eiväkä lentomatkan päässä.

Tällaiset piirteet yhdistävät kaikkia niitä brittejä, pohjoismaalaisia ja itäeurooppalaisia, joiden kanssa olen täällä ystävystynyt. Seurueet eivät siis toden totta koostu varautuneista ihmisistä. Spontaanit illalliset, räjähtävä huumori ja hetkestä nauttiminen rakentavat todella helposti aivan tavallisinta perusarkea. Tämän seurauksena kuitenkin joutuu jokainen expat-yksilö sietämään tietynlaisia seikkailun kääntöpuolia. Kun on ryhtynyt olemaan näin avoin, on myös päättänyt asettaa itsensä erittäin paljaaksi elämän kolhuja vasten. Koko ajan on pelissä aivan valtavasti - viisumin jatkuminen, totaalisen yksinäisyyden välttäminen, you name it. Siinä missä arkiset ongelmat kotimaassa ovat aina jokseenkin handlattavissa (koska sen ympäristön yksinkertaisesti tuntee läpikotaisin), täällä olen huomannut että ihminen voi oikeastaan lisätä kaikkiin mahdollisiin kela-sotkujen tyylisiin skenaarioihin puolet lisää dramaattisuutta. Siinä missä vahingollisen parisuhteen lopettaminen on kotimaassa vaikeaa mutta silti järjestettävissä tukiverkostojen ansiosta, ulkomailla asuvalta voi vastaavassa tilanteessa pudota pohja aivan koko elämältä - eikä siis vain kuvainnollisesti.

Mielenterveys ja tunteiden hallinta ovat siis yllättävän keskeisessä osassa ulkomailla asuvan elämää, vaikka juuri tästä näkökulmasta asiaa todella harvoin edes expat-porukoiden kesken lähestytään. Ulkomaille lähtemisen motivaattoreita on varmasti yhtä paljon kuin lähtijöitäkin, mutta kotimaassa koettuihin ongelmiin se ei ole ratkaisu. Erilaiset lähisuhdeongelmat ja käsittelemättömät asiat lähinnä tuppaavat vahvistumaan ulkomailla ollessa. Silti osa meistä on täällä juuri tästä syystä. Sosiaalisen verkoston luominen tyhjästä ulkomailla on jo oma haasteensa, mutta tämän aspektin päälle ympättynä - kun olet paennut jotakin - se on varmasti vielä vaikeampaa ja paineistetumpaa.
Tietyt elämänvaiheet ja muutokset voivat myös tuntua ulkomailla ollessa osin kriiseiltä. Jos ajatellaan aivan perustavanlaatuisia kriisituntemuksia, voidaan esimerkiksi kontrollin tunteen katoamista ja turvattomuuden tunteen lisääntymistä paikantaa normaalin tuntuisista elämänkäänteistä, kun ne tapahtuvat vieraassa kulttuurisessa ympäristössä - raskaus, työttömyys, lähimmäisen sairastuminen. Kaiken tällaisen kohdalla on vähintään pieni lisävaihde silmässä.
Parisuhde on aivan oma lukunsa koko ulkomaayhtälössä. Jos lähtee toisen ihmisen perässä vieraaseen maahan, tai perustaa sen päälle uudessa paikassa oleskelunsa, suhde voi nousta epäterveellä tavalla koko elämän peruspilariksi. Olen nähnyt aivan karmeita suhdetilanteita tämän kolmen ja puolen vuoden aikana, mitä olen täällä aikaa viettänyt. Toki olen nähnyt myös paljon onnea ja positiivisuutta. Itse asiassa juuri lämmön ja rakkauden tuntemukset poikkeuksellisessa kokemusympäristössä ovat moninkertaisen oloisia, kun kyseisen suhteen ja koko yhtälön saa toimimaan. Näiden ihmisten tiedän selättävän myös jatkossa aivan mitä tahansa.

Itse olen huomannut lähiaikoina, että olen kaikesta huolimatta yllättävän herkkä ja että rauhallisuuteni ja luottavaisuuteni elämään ailahtelee myös toisinaan. Tällaisia juttuja en havainnut itsestäni koskaan kotimaassa. Kukaan meistä ei ole täysin samanlainen erilaisissa tilanteissa, ja ulkomailla asuminen muodostaa ehkä yhden valtavimmista poikkeavista konteksteista ihmiselämään. On siis enemmän kuin odotettavaa, että mielen liikkeemme tarvitsevat erityishuomiota, meidän täytyy hyödyntää itse hankkimiamme sosiaaliverkostoja ja ihan oikeasti kuunnella itseämme. En itse ollut varma, mistä ihmeestä jatkuva unettomuuteni aiheutui, mutta hankkiuduttuani eroon tietyistä henkisistä kuormista (joita en silloin sellaisiksi tunnistanut - ja siinä se, monet asiat voivat vaikuttaa tavallisilta, mutta expat-lisällä ne ovatkin todellisia kuormia), sekin ongelma poistui lähes kokonaan. Lukeudun onnekseni myös niihin ihmisiin, joiden kohdalla rakkaus ja rakastaminen ovat tuoneet äärettömän paljon hyvää omaan olotilaan. En ole pelkästään rauhallisempi ja luottavaisempi oman elämän henkisen sujumisen kannalta, vaan koko elämäni on päivittynyt astetta ylemmäs ja kaikki vain näyttää paremmalta. Ja vaikka niin pitkään en meinannut päästää koko tunnetta enää elämääni.
Lyhyenä päivityksenä siis tännekin puolelle - muutin syksyn aikana Mannheimiin omaan yksiöön kaupungin keskustaan. Se oli vaikeaa, mutta varmasti yksi elämäni parhaista päätöksistä. Nyt on lyhyt työmatka,  paljon mahtavia juttuja aivan lähellä, ja hyvä sijainti toteuttaa itseään ja tehdä mukavia asioita elämässä.

Sama tyttö, parempi elämä

Samat petivaatteet, parempi oma makkari

Omat suositukseni expatin henkisen hyvinvoinnin säilyttämiseksi ovat kaiken tämän päätteeksi lyhyesti seuraavanlaiset:
1. Harrasta liikuntaa, myös kunnolla.
2. Pidä kiinni terveellisestä ruokavaliosta, vaikka oleskelumaassasi miten tuputettaisiin erilaista roskaruokaa oletusaterioiksi
3. Vaikka alkoholi on (aina?) halvempaa kuin Suomessa, älä juo sitä liian usein
4. NAUTI upeista paikoista, joita et kotimaassasi näe
5. Nauti ystävistäsi ja siitä sosiaalisesta rikkaudesta, jota saat tutustumalla erilaisista kulttuurisista lähtökohdista tuleviin ihmisiin
6. Hyödynnä etäisyys mahtaviin lähellä sijaitseviin kohteisiin, joihin matkustaminen kotimaasta käsin maksaisi mansikoita

Eli elä ja tunne. Älä poteroidu. Älä anna negatiivisuuden kertyä. Jos niin käy, tee jotain ja muuta se.

Aloin muuten ajatella tämän kirjoituksen tekoa kansainvälisenä mielenterveyspäivänä 10.10., ja sen jälkeenkin vastaan on tullut monen monta tilannetta, jolloin aihe on ollut ajankohtainen.
Toivottavasti saatte pidettyä toisistanne ja itsestänne huolta. Valoa kaamokseen <3

Kesän seikkailut: Suomi,Italia,Saksa

Avainsanat otsikossa. Kävin heinäkuun alussa Suomessa parin viikon verran perinteisistä kesäaktiviteeteista nauttimassa. Ensimmäinen viikko oli vielä etätöitä - kiitos näiden joustavien työmahdollisuuksien - mutta toinen ihan täyttä lomaa. Kummitytön rippijuhlat osuivat viikonlopulle 8. päivä heinäkuuta, ja tämä päivämäärä itse asiassa määrittikin tämän visiitin ajankohdan alunperin. Kesäisin suorat lennot ovat todella kalliita, mutta koska tiesin tästä päivämäärästä jo aikaisin keväällä, sain tuolloin suoran menopaluun reilusti alle kahdella sadalla.

Heinäkuinen iltapäivä Kivijärven rannalla

Todellakin oleellisin nähtävyys Lappeenrannan maailmanmarkkinoilla 28.6.-1.7.

Päivä Tallinnassa vanhempien kanssa

Lenttistä

Kun lensin takaisin 16.7., oli käsillä tietenkin hirveät lentoruuhkat, kiitos vain Trumputin-tapaamisen 

Onnistuin tapaamaan paljon ihmisiä - hyviä ystäviä sekä erilaisia tyyppejä vuosienkin takaa. Kävinpä myös pienpanimofestivaalilla hyvän ystävän panimoa tukemassa ja toteamassa, että Lappeenranta todella on muuttunut hyvään suuntaan sitten vuoden 2007, jolloin kaupungissa tuskin oli mitään tekemistä. Pari ravintolaa, pari kahvilaa, vaatekaupat ja yksi isompi tavaratalo. Nyt tarjontaa on niin paljon, että lähes huimaa. Mutta se on ainoastaan hyvä. 

Ajankulu on todella ihmeellinen asia ylipäänsä. Sen huomasin myös kummityttöni rippijuhlissa. Ryhdyin hänen kummikseen viikko sen jälkeen kun omat rippijuhlani oli juhlittu, ja nyt oli sitten jo siitä mukamas 15 vuotta kulunut, ja hänen omat rippijuhlansa vuorossa. Olin vielä kaiken kukkuraksi siinä alttarilla siunaamassa, kun huomasin, että pianon takana oli sama hyvä silloisten seurakuntavuosien aikainen kaveri kanttorina (olin kyseisessä seurakunnassa myös töissä pitkään, oppaana ja ohjaajana), joka siis toimitti samaa virkaa myös omalla riparillani. Siinä oli sellainen molemminpuoleinen "ei oo todellista" -momentti meneillään. Eihän omasta mielestäni näistä omista seurakuntaharrastuksen ajoistani nyt ole kuin pari vuotta. Näemmä 15.

Kuluuko aika nopeammin, kun asuu ulkomailla? Mietin sitäkin. Mielestäni tulin tänne ihan vasta, mutta itse asiassa sekin oli vuonna 2015 alkukesästä. Eli kolme vuotta sitten. Arjessa on niin paljon enemmän sellaista tasaista odotettavaa. Mielenkiintoiset asiat, kuten uudet kaupungit, laaksot, kahvilat, ravintolat, after work -illat uusien ja vanhojen kavereiden kanssa ja vaellusreittien tutkimiset ovat siroteltuina tasaisesti pitkin ulkosuomalaisen elämää - joskus arki-iltoihin, joskus viikonlopuille. Mitään tiettyä ihmeellistä ei tarvitse koskaan odottaa, koska arki sinänsä on jo aika ihmeellistä, ja sillä tavalla erilaista siihen nähden mitä se oli Suomessa asuessa. Vähän kuin pientä minilomaa koko ajan. Tämän takia en odota juuri mitään lomaakaan. Enkä osaa ikinä edes päättää, että milloin ylipäänsä pitäisin lomani. 30 päivää vuodessa jakautuu yleensä niin, että joku 10 kesällä, satunnaiset muutamat syksyllä ja keväällä, ja sitten 10-15 joululomalla. 

No, yhden lomapätkän (4-päiväisen) käytin tässä elokuun alussa, kun kävimme kaverirälläysreissulla Italiassa - Firenzen ja Pisan polttavat helteet tuli siis koettua, ja gelatoa vedettyä enemmän kuin yhdelle elämälle on tarpeellista. Lennot Frankfurt Hahnista Pisaan ja takaisin vajaalla satasella. Hahnissa on vain se pieni ongelma, että se on niin eriytyksissä, eikä sinne pääse kuin yksityisillä tilausajotyyppisillä busseilla, että aamun eka meno- ja illan vika paluulento ovat oikeastaan poissa laskuista.
En kyllä ymmärrä, miten paljon aikaa tarvittaisiin, että kroppani tottuisi 42-asteisiin päiviin siten että olostaan pystyisi jotenkin nauttimaankin. Jatkuva hikoilu vie nimittäin järjen. Olin syvähorroksessa koko Italia-retken ajan, sillä kaverimme Firenze-kämppää ei saanut viilennettyä. Suihkun vesi oli kylmimmillään haaleaa. Viimeisenä iltana Pisassa oli välttämätöntä ottaa hotellihuone, koska seuraavan aamun lento lähti niin aikaisin Pisan kentältä. Kun kävelin kyseiseen huoneeseen, tuntui että olisin astunut jääkaappiin. Syy: huoenessa oli ilmastointi ja kroppani oli jotenkin unohtanut, että 18 astetta on ihan normaali sisälämpötila.

Firenze

Saksan kesä on ollut yhtä poikkeuksellinen kuin Suomenkin - normaalit 30-asteiset päivät ovat nyt olleet melkein 10 astetta kuumempia. Lempipuuhani eli nurtsilla oleilu on myös epämiellyttävää, kun kaikki nurmet ovat palaneet siilimäiseksi oranssiksi karstaksi. Ero Suomeen nähden on se, että kunnon sadetta ei vain jostain syystä ole tullut. Muistan kun istuin Lappeenrannassa etätöissä, ja kun alkoi sataa, volyymi oli niin raju että olin varma, että asfaltitin tulee kohta reikiä. Juuri tällaista ei ole Saksan päässä näkynyt. Olisipa.

Eräs aamupäivä Heidelbergissa. Taustalla yksi minulle rakkaimmista paikoista, eli Neckarin ranta. Joki joka kiemurtelee ja jatkuu jatkumistaan kätkien varrelleen paikkoja suoraan satukirjan sivuilta

Tuona päivänä jatkoin Heidelbergistä Dossenheimin kyläyhteisön kansainvälisille markkinoille 

Rhein-Neckar-alueella on mielestäni ollut todella ihanteellista viettää kesää. Totta kai perustavanlaatuinen spontaanin järviskenen puuttuminen hiertää aina, mutta ravintola- ja iltakulttuurin läsnäolo, laajuus ja edullinen hintataso todella pelastaa paljon. Tässä vielä pieniä otteita meidän after work -tyylisistä häröilyistä:

Ei oo omat lasit, siis kummallakaan

Viinihommia Germersheimin puistossa

Jotenkin taas niin kuin se vaihe iltaa. Kello siis varmaan kahdeksan.

Ne oli ne puoli-ilmaiset hinnat

Seuraavaksi odotetaan iltojen viilentymistä, alkusyksyn saapumista ja koitetaan vielä toteuttaa viimeisiä ulkona oleiluja, piknikkejä ja terassilounaita. Niitä tulee taas pitkän, vaikkakin lumettoman, talven aikana kaivattua. Jääköön nämä kuvat hyvien muistojen kansioon ajalta, kun oltiin kaikki vielä vailla sitoumuksia, vailla liikaa häpeää ja valmiina fiilistelemään Saksaa.

Prost.

HIIT ja sporttihommat Saksassa

Juhannuksesta selvittiin, kirjaimellisesti. Tykkään itse kyllä juhlia kunnolla, koska arjessa myös vedän sporttia kunnolla. Balanssi ennen kaikkea. Tänä vuonna juhannus meni suomalaisten kanssa erään paikallisen suomalaisen kesäpaikalla. Suomalainen keidas puusaunoineen Pfalzin peltojen keskellä, siellä siis oltiin. Tykkään valtavasti tästä suomalaisten paikallisesta yhteisöstä Saksassa, ja varmaan tulen vielä kertomaan tästä elämän osa-alueestani enemmänkin tulevaisuudessa.

Koska kyseinen spektaakkeli tapahtui eilen, tänään vuorossa on hieman välttämätöntä lepoa. Huomenna kuitenkin  koitetaan palata arkeen, ja myös siis urheiluhommiin. Ajattelin tänään vähän mainostaa ja suositella treenimuotoa, joka sopii erityisen hyvin työssä käyville ihmisille, joilla ei ole enää työpäivän jälkeen valtavasti energiaa urheluun. Kyseessä on siis HIIT, eli high intensity interval training. Tarkoitus on vuorotella kovaa ja intensiivistä korkean sykkeen puskemista sekä rauhallisempaa sykkeen tasaavaa liikesarjaa. Esimerkiksi portaiden juoksu ylös ja alas sopii kuvaukseen täydellisesti. Ja parasta on se, että yhden treenin kokonaiskesto on muutamasta minuutista puoleen tuntiin - erittäin hyvä idea lounastauon käyttämiseen. Kuuluin itse vuosia parinkin tunnin juoksumatto-, -lenkki- ja soutulaitesessioiden harrastajiin, mutta lääkäri kehotti välttämään erityisen pitkään jatkuvaa rasitusta. Tämä on siis vain oma tilanteeni, eikä pitkäkestoisessa treenissä yleisesti ottaen mitään vikaa ole. Oli vain mielenkiintoista itse huomata, oltuani siis pakotettu kokeilemaan jotakin tällaista, miten tehokasta se todella on.

HIIT on tutkitusti erittäin hyvä treenimuoto rasvanpolttoon. Se sopii kaikille perusterveille, ja myös todella erilaisilla kuntotasoilla oleville henkilöille. Oleellista on se, että spurttivaihe todella on high intensity juuri sille omalle kropalle, eli oikeastaan pitäisi jaksaa painaa niin kovaa kuin lähtee.

Lounastaukolenkillä Reinillä. HIIT onnistuu ehdottomasti myös lenkkeilyn muodossa, mutta se että lisäilee väliin hieman nopeampia spurtteja ei tee treenistä vielä HIIT-kelpoista. Täytyy painaa niin kovaa, että oman kunnon raja paukkuu. Kyllä se siitä, ei se kauan kestä ;)

Olin pari viikonloppua sitten muuten eräänlaisessa HIIT-myllytyksessä, kun vaeltelin itsekseni Odenwaldin ja Neckar-laakson upeissa maisemissa. Rinkka, teltta ja sporttikamat päällä vedin myös melkoisia nousuja, ja toisinaan näytti siltä, että polku nousee ylös seinää pitkin. Niin jyrkkää Odenwaldin siimeksessä voi olla. Mutta mäkinousuja sisältävä liikunta on periaatteessa hyvää HIIT-treeniä, vaikkakin kesto monesti menee yli sen 30 minuutin. Omalla kohdallani valokuvien ottamiseen tarkoitetut pysähdykset onneksi huolehtivat palautumisesta.

Pystysuora kulma pisti lähes huippaamaan. Eyes on the road!

Yleisesti ottaen Saksa on tehnyt minulle todella hyvää erilaisten liikuntamuotojen löytämisessä. Kokemus mäkijuoksusta Suomen-ajoilta oli suurin piirtein nollissa. Aerobiset perussetit tein myös hyvin usein juoksumatolla, kun taas täällä olen upeiden maisemien keskellä, joten totta kai valitsen mieluummin juoksulenkin Reiniä pitkin.

Nousin Eberbachissa kukkulan huipulle kiemurtelevaa polkua oikoen, ja lopulta löysin linnan raunion, jossa pidin pienen evästauon

Kaikki ne puheet, että iän myötä kropan ylläpito vaikeutuu, rasvakerros jotenkin tuntuu vaan ilmaantuvan vaikka et muuttaisi tekemisessä ja syömisessä mitään, ovat muuten täysin totta. Jollei ole geneettisesti todella onnekas. Joudun näkemään huomattavasti enemmän vaivaa nykyään kuin viitisenkin vuotta sitten. Ja jos olet sairaana viikon-kaksi, kaikki jäntevyys, erottuvat lihaset ja vastaavat tuntuvat häviävän. Näytät yhtäkkiä siltä, ettet olisi koskaan urheilullinen ollutkaan. Ehkä juuri siksi olenkin ottanut uusia juttuja repertuaariin. Kroppa nimittäin ei kehity saman asian toistamisella, vaan nimenomaan erityylisten rasitusten vaihtelulla.

Ja lisätään vielä 35 asteen lämpötila! Helle ei todellakaan inspiroi usean tunnin kitkutukselle, vaan nimenomaan tekemään kunnolla ja pikaisesti. Ja sitten kylmään suihkuun.

Onko muilla ulkosuomalaisilla urheilurepertuaari muuttunut uudessa kotimaassa?

Piknikkausi ja Taste of Finland

Piknikeissä on kyllä jotakin erikoishienoa. Se liittynee siihen, että suomalaisena muistan sellaisiakin kesiä, että ainoastaan muutamana päivänä oli sään puolesta mahdollista hilata korit ja viltit ulos, joten näistä vähäisistä hetkistä oli nautittava. Nyt täällä Saksassa näitä päiviä riittää huhtikuusta syyskuuhun, joten nurmialustalle siirtymisestä on tullut säännöllistä.  

Tästä tulikin mieleeni, että sosiaalinen media ja uutiset kertoivat, että tänäkin vuonna vappua on vietetty. Eikö se muuten vähän niin mene, että omien vuosien vieriessä kuplajuomiin liittyvät vapunviettosyyt alkavat painaa vaakakupissa huomattavasti vähemmän kuin yhdessäolo ja ennen kaikkea vappupiknik tai -brunssi? Tämä on varmasti osa suurempaa ilmiötä, josta saamme lukea harva se päivä lehdistä - ihmiset yksinkertaisesti elävät terveellisemmin kuin vielä kymmenenkin vuotta sitten. Aterioiden suunnittelu proteiinia ja kasviksia silmällä pitäen, tuotteen ravintoaineiden tarkastaminen pakkauksesta ennen sen kassahihnalle laittamista ja ravintoköyhän kuonan eliminoiminen omasta ruokavaliosta. Kuulostaa harvinaisen tutulta.

Toisinaan en ainakaan itse ehdi kaupassa pyöriessäni tarkistaa kaikkea mahdollista, joten olen ottanut strategiakseni pitää ruokavaliossa mukana tiettyjä tuotteita, joiden tiedän jo valmiiksi olevan hyviä ja ravinteikkaita. Avokado, oliiviöljy,  kaalit ja siemenet tulevat ensimmäisenä mieleen. Mutta ennen kaikkea kenties korkeimmalla paikalla listallani on ruisleipä. Mahdollisimman kuitupitoinen ja mielellään jälkiuunityyppinen ratkaisu, jotta hampaille tulee työtä, entsyymejä vapautuu, kylläisyyden tunne kestää pidempään ja säilymisaikaakin saadaan hieman lisää. Ruisnappi- tai näkkärimuodossa vielä parempi, niissä nimittäin säilymisaika on useita kuukausia. Ja sopivat eväiksi juurikin niille piknikeille.

Rye-laatikko: 1x Tummia Hapankorppuja, 1x Aitoja alkuperäisiä hapankorppuja, 1 x Merisuola-jälkiuunilastuja, 1 x Ruohosipuli-jälkiuunilastuja, 1x Väinämöisen palttoon nappi original, 1 x Aito suomalainen rieskanäkkäri, 5x Ruissipsi eri mausteilla

Voitte siis vain uskoa, mikä on ollut jatkuva kaipuun kohde Saksassa asuvalle suomalaiselle. Aivan, en ole säästynyt ulkosuomalaisen klassikkolta - ruisleipäikävältä. Onneksi hiljalleen marketit ovat tuoneet tännekin ruisleivän tapaisia ratkaisuja, mutta vielä on jonkin verran sen osalta tehtävää. Siksi olinkin enemmän kuin onnessani, kun vastaani tuli Taste of Finland. Kyseessä on suomalainen nettikauppa, joka toimittaa suomalaisia herkkuja ympäri maailmaa.

Taste of Finlandilta voi tilata yksittäisiä tuotteita, mutta myös erilaisia tuotekokoelmia lahjamuodossa, mikä sopii todella hyvin esimerkiksi synttärilahjaksi ulkomailla asuvalle perheenjäsenelle. Ja miksi halusin puhua juuri ruispohjaisista mauista, on se, että keittiöstäni löytyy parhaillaan Taste of Finlandin Rye-laatikko, joka on pelastanut jo monet aamiaiseni. Valikoimassa on kuitenkin paljon muutakin, myöskin karkkipäiviä silmällä pitäen.

Tämän vuoksi tarjoamme teille -15% alennuskoodin Taste of Finland -nettikauppaan toukokuun loppuun saakka. Ostoksia tehdessäsi kirjoittele alennuskoodikohtaan JennaGermany.

Tästä posteljoonin tuomasta sinivalkolaatikosta löytyivät tämänkertaiset tuotteet

Muuten täällä onkin kaikki aika tyynellä ja seesteisellä mallilla. Kuntosalille en päässyt kuluneella viikolla lainkaan, koska olin kipeänä. Täytyy koittaa aina käyttää urheilematon aika muilla tavoilla hyödyksi - keskittyä venyttelyyn, kehonhuoltoon ja ravintoon - kuten tämän postauksen myötä olen paljon tehnytkin. Kaikkia näitä hienosäätöjuttuja ei aina muista ajatella niin tarkkaan, kun painaa salilla ja juoksureiteillä.

Mikäli blogini on muiden ulkosuomalaisten lukulistalla - mitä makuja kotoa te kaipaatte eniten?

Wiesbaden ja muita pieniä päiväretkiä

Sääpuheella on muuten aivan liian helppo aloittaa. Eli tässä tulee. Suomessakin näyttävät lämpötilat siellä täällä kivunneen jo yli 15 asteeseen. Se tarkoittaa sitä, että Etelä-Saksassa mennään jopa 27 asteessa. Aamurutiineihin on otettu aurinkorasvan levittely, perinteiset kesän tuoksut ovat läsnä ja mikä oleellisinta... piknik-sesonki on taas täällä.

Olimme viime lauantaina kolmen poppoolla Heidelbergissa Neckarin rannalla. Intialaista styroksiboksista, hyvämerkkistä ja silti edullista basic-olutta marketista, hedelmiä, ohi lipuvia laivoja ja kesäkeli - oli siis ehdottomasti kunnollinen nurtsioleilukauden avaus. Koomisimman ilmiön kyseenalaisen kunnian saivat kuitenkin soutelemaan tulleet tyypit. Mitä idyllisin tuo paikka nimittäin souteluun olikaan, he eivät olleet tulleet harjoittamaan perinteistä soutua. Sen sijaan he roudasivat olallaan soutulaitteet aivan rantaan ja fiilistelivät soutua näin niin kuin simulaattorimielessä. Mietimme siinä, että pitäisikö mennä heittelemään ämpärillä vettä päälle, että kaverit saisivat vieläkin hieman aidomman kokemuksen.

Lähiaikojen tapahtumakatsauksesta ei tule unohtaa myöskään Wiesbadenia, jossa kävimme tätä edeltävänä viikonloppuna. En tiennyt kaupungista juuri mitään muuta kuin että se on yksi harvoja isompia kaupunkeja, jossa ei ole minkäänlaista opiskelijakulttuuria. Ei siis AMK-tyylistä Fachhochschulea eikä yliopistoa. Se on myös tunnettu kasinostaan ja tietynlaisesta Saksan mini-Monacon maineestaan. Amerikkalaiset miehittivät aluetta toisen maailmansodan jälkeen pitkään, ja tälläkin hetkellä siellä toimii oikean pikkukylän kaltainen kasarmialue, jossa amerikkalaiset voivat käydä amerikkalaisissa supermarketeissa ja unohtaa hetkeksi edes olevansa Saksassa.

Kurhaus Wiesbaden

Koko kaupungin rakennustyyli ei ollut vanhan kaupungin arkkityyppiä ja mukulakivikatuja juuri nähnytkään, mutta siksi se itse asiassa oli melko viihtyisä ja vierailemisen arvoinen paikka. Pienikokoinen Stuttgart tuli mieleeni. Lisänä vain jotakin omaa, mitä ei ole muualla. Keskiössä ainakin oman reittisuunnitelmamme näkökulmasta oli kasinorakennus ja sen vieressä sijaitseva kylpyläkulttuurin keskusrakennus Kurhaus. Näitä rakennuksia ympäröivat idylliset puistoalueet kahviloineen, lampineen ja suihkulähteineen. Vaikka Dostojevski saikin inspiraationsa Uhkapeluri-romaaniinsa juuri tässä lokaatiossa, päätimme yksimielisesti jättää kasinon kotkotukset väliin ja vain istuskella ja mehustella auringossa.

Kurpark Weiher

Keskustan tunnelmia

Wiesbadeniin pääsee suoraan junalla Mainzista ja Frankfurtista alle puolessa tunnissa. Seurueessa oli tällä kerralla auto, joten vähäruuhkaisella autobahnilla meillä kesti vähän yli tunti ihan Germersheimista Wiesbadeniin asti.

Tällä kertaa siis tällaisia pienimuotoisia seikkailuja täällä. Entä kuinka arki sujuu teillä siellä?

Työ ei saa olla ikävää

Kevät on täällä! Joskin ehkä hieman eri näköisenä Suomessa ja Saksassa, mutta yhtä kaikki tunnelman osalta molemmissa. Tulin juuri takaisin pidemmältä Suomi-reissultani, johon kuului hiihtämistä, luistelua ja aurinkoisissa lumimaisemissa fiilistelyä. Keli vaihteli miinus kympistä plus kolmeen, mutta auringossa oli toisinaan jopa hiostavaa. SaiPan playoff-pelit, ja vielä ne jännittävimmät ja parhaimmat, osuivat myös juuri visiittini kohdalle, ja niitä tuli katsottua sekä hallissa että screeniltä.

Lappeenrannassa Saimaan jäällä

Olin jotenkin lähes liikuttunut Suomen kauneudesta. En Suomessa asuessani arvostanut talvea juuri ollenkaan, ja syynä oli lähinnä se, että sitä joutui kestämään niin pitkään, ja aina myös tiesi sen päättyvän kuukauden mittaiseen loskakauteen. Tällä kertaa pääsin vetelemään mansikat kakun päältä, ja nauttimaan talvimaisemista ja talven elämyksistä parhaimmillaan tietäen silti, että kun laskeudun takaisin Saksaan, täällä odottaa oikeastaan kesä. Suomen kevättä muistuttava aika on Saksassa usein tammi-helmikuussa, kun taas huhtikuiset päivät ovat usein jo yli 20-asteisia. Saksalaisten mielestä tämä on kevät, mutta itse lasken jo alkukesäksi. Lunta täällä eteläisessä Saksassa ei oikeastaan tule koskaan, jollei muutaman tunnin maassa pysyvää tammikuista kuurojäännettä lasketa.

Reissuni ensimmäinen kokonainen viikko meni etätöissä vanhempien nurkissa ja Helsingissä pohjoismaisten kollegoiden kanssa kolmipäiväisessä konferenssissa. Harmillisesti meille ei ollut paljon vapaa-aikaa suotu, joten en päässyt alkuperäisten suunnitelmieni mukaan näyttämään Helsinkiä ruotsalaisille ja tanskalaisille työkavereilleni. Nuo kolme päivää menivät putkessa, johon kuului esitelmiä toisensa perään ja syömistä noin parin tunnin välein :D Tiedätte ehkä hotellikonferenssit ja niiden kahvitauot normaalien ruokailujen lisäksi. Noin hienossa hotellissa en ollut aiemmin ollut, ja olisin mielelläni nauttinut huoneestani enemmänkin. Aika oli kuitenkin rajallinen. Lappeenrannassa tekemäni etäpäivät onnistuivat hyvin - netti on siellä nopea, eläkkeellä oleva isä keittelee kahvia :D ja illalla pääsee päivän päätteeksi suoraan saunaan. Aika mieletöntä, että voin viettää aikaa perheen kanssa menettämättä yhtään lomapäiviä.

Aamiaisjuttuja hotellissa Helsingin Kauppatorin kupeessa

"Mitähän tästäkin tulee" -hetki junamatkalla konferenssiin

Tämän aasinsillan kautta ajattelin vähän selventää työjuttujani. "Miten menee töissä?" on luultavasti yleisin kysymys, johon vastasin Suomessakin ollessani. Työ, jota teen, on selkeästi itselleni mieluinen, sillä asun sen tiimoilta edelleen Saksassa. Pian tulee täyteen 2,5 vuotta kyseisessä roolissa, joka on itse asiassa aika monen kollegan mielestä todellinen unelmatyö. Se on jopa niin jees, että ihminen, joka teki tätä duunia ja alkoi tuurata pomoamme hetkellisesti, valitsi mieluummin tähän työhön palaamisen pomon duunin hakemisen sijaan. Pomon rooli siis tuli hakuun hetki sitten. Puhuimme tästä töissä eräs päivä, ja näyttää siltä, ettei sitä ole kiinnostunut hakemaan ainakaan meistä juuri kukaan. Aika erikoinen tilanne, eikö ...

Ihmetyksiä ja kavereita töissä

Se, mikä tekee juuri omasta työstäni ( kuin myös kollegoiden - meitä on iso tiimi saman roolin työntekijöitä yhdessä kerroksessa) tykkäämisen arvoisen, jakautuu moniin pikkusyihin. Työyhteisömme on aika nuorekas ja yleishabitukseltaan positiivinen, ja koen oikeasti, että kun menen töihin, menen näkemään kavereita. Lisäksi tilanteeseen liittyy sellainen hupaisa seikka, että teknisesti ja muutenkin meille tarjottujen resurssien osalta meneillään on toisinaan tietynlainen pieni kaaos. Jokin ei toimi maanantaina, toinen juttu ei toimi tiistaina, julkinen liikenne jumittaa keskiviikkona, sähköt menee poikki torstaina ja perjantaina on vain yleinen mitä helvettiä -päivä. :D Kun sisäistää tarpeeksi hyvin, että monet asiat voivat joskus olla levällään, ja se _ei ole kenenkään meidän vika_, eikä meiltä voi odottaa näiden sekoilujen osalta minkäänlaisia sankaritekoja, saavuttaa aidosti rennon työasenteen ja fiiliksen, joka pitää loitolla burn outista vaikka ihmisen loppuelämän ajan. Kenenkään ei tule tehdä mitään muuta kuin se, mikä on mahdollista. Jos jokin jarruttaa työtä, mutta emme voi sille itse mitään, on annettava sen tahon, joka asialle voi jotakin, ottaa siitä mahdollisesti koituvat haitat niskoilleen.
Mielestäni tämä asenne on koko porukalla todella hyvin hallussa, ja se luo todella vahvan positiivisen pohjan aivan jokaiseen työpäivään. Tärkein ohjenuora työssämme on se, että sen tärkeys on ymmärrettävä, mutta sitä ei saa ottaa henkilökohtaisesti. Jos minua turhauttaa jokin asia töissä, koen että kulloisenkin turhautusta aiheuttavan prosessin kehittäjä ansaitsee negatiivisen ajatuksen, minä henkilönä en pätkääkään. Totta kai porukkaan kuuluu aina joitakin happamampia tapauksia, jotka eivät vain pääse omasta turhautumisestaan yli, tai antavat asioiden kasautua henkilökohtaiselle tasolle, mutta pääasiassa kaikki ovat jo tietoisia näistä henkilöistä - tämä on se, miten he toimivat - ja pitävät heitä poikkeuksina. Heidän negatiivisuutensa täytyy vain sivuuttaa, ja se on myös tärkeä taito.

Tämä yhteisö osoittaa sen, että lääkinnällisten laitteiden parissa tehtävää työtä ei pysty tekemään jos on säännöllisesti täynnä ärsytystä. Jokaisen vastuulla on ajaa se pois, ei päästää sitä sisään. Sydämesi on niin sanotusti oltava keveä. Tehtävänämme on kohdata ihmisiä, jotka pitävät käsissään laitetta, joka parhaimmillaan säätelee heidän kokonaisvaltaista terveydentilaansa. Se ei yksinkertaisesti käy päinsä, että hihat ovat palaneet viisi kertaa viimeisen tunnin aikana, ja sitten alat jutella asiakkaan kanssa. Lisäksi se negatiivinen energia, mitä tällä tavalla levittää, on sata kertaa vaarallisempaa kuin monet muut asiat.
Ja tästä itse asiassa puhutaan ja kysytään kehityskeskusteluissa eniten. Miten hyvin ihmiset ympärilläsi voivat, ottaako kukaan asiat liian vakavasti, voiko joku huonosti. Se, että emme anna toimimattoman softan näkyä yleisfiiliksessä tai asiakaskontaktissa, on oleellista. Se, että emme yritä ottaa syitä niskoillemme myöhästyneistä junista, on sijoitus omaan hyvinvointiin. Se, että emme yritä ottaa kaikkea vakavasti, tarkoittaa että olemme työssämme 100% vakavissamme.

Monelle meistä, myös minulle itselleni, yksi suurimmista eduista on etätyömahdollisuus. Omalla kohdallani nykyinen yhdistelmä hipoo täydellisyyttä. Etätyöpäivinä oma vapaa-aika lisääntyy usealla tunnilla matkustuksen jäädessä pois yhtälöstä, ja uniongelmaisena saan kullan arvoisen lisätunnin unta. Toisaalta ehdin alkaa kaivata ihmisiä toimistolla, koska siellä on oikeasti ystäviäni. Näin ollen joka kerta kun tulen Mannheimin kampuksen ovista sisään tehtyäni edellisenä päivänä töitä kotona, olen tietynlaista positiivista odotusta täynnä. Kun taas olen matkalla kotiin pitkän ja paljon vaatineen työpäivän jälkeen, olen täynnä rauhaa ja onnea, sillä tiedän, että seuraavana aamuna ei tarvitse herätä junaan. En stressaanu missään vaiheessa. Jokaisessa tilanteessa on jotakin hyvää. Olen kieltäytynyt päästämästä mörköjä sisääni, ja se on toiminut hyvin. Fyysisen terveyden osalta olen jo saanut aivan riittävästi dunkkuun, miksi siis lisäisin ehdoin tahdoin joukkoon minkäänlaisia henkisiä haasteita.

Kotitoimisto

Töiden osalta elämä on käytännön tasolla todella mukavaa juuri nyt. Kun teen hommia kotoa, olen rentoutumassa jo 5 minuuttia vuoron loppumisen jälkeen. Saatan olla puistossa afterworkilla kavereiden kanssa, kahvilassa, tai menossa junalla iltaretkelle Speyeriin. Lounastauoilla otan pyörän alle ja käyn opiskelijaruokalassa edullisella lounaalla, missä muut jo minua odottelevat.
Mannheim-päivinä menemme usein töiden jälkeen johonkin istumaan, mikä on todella kivaa. Arvostan Mannheim-Germersheim-maisemien vaihtelua, mikä samalla vähentään tietynlaista samanlaisuuteen ja tylsyyteen vaipumista.

Tällaista täällä siis on. Jos tekee mieli kysellä lisää, jättäkää vaikka kommentti tuohon alas : ) Adjö ensi kertaan!

Elämä hiusten kanssa - helppoa ehkä kerran vuodessa

Eräs facebook-kaverini teki päivityksen siitä, miten hän on oikeastaan aina halunnut ajaa tukkansa pois. "Wou," oli ensimmmäinen ajatukseni. Kerrankin hiusrintamalta jotakin jännittävää, tuo ei millään tapaa nimittäin ole yleinen haave naisten keskuudessa. Tukkatyyli on luultavasti suuri osa kunkin fyysistä identiteettiä, ja tarvetta tehdä mahtavia juttuja sen kanssa on kuunneltava ja seurattava. Aloin ajatella tukka-asioita enemmänkin, ja ihmettelin miten me naiset usein toimimmekaan hiustemme kanssa. Itse ainakin tavoittelen jotakin tiettyä tilaa hiusten kanssa, teen sen eteen töitä vuoden päivät, ja kun sitten vihdoin olen siinä, alan löytää siitäkin aina joitain puutteita.
Kuulun niihin ihmisiin, joille on siunaantunut jokseenkin vaikea hiustyyppi. Teoriassa se on luonnonkihara, joka siis on kaikilla kantajillaan luonnostaan aina myös kuiva, mutta toisaalta se on kiharalla vain tasan yhden päivän verran edellisen pesukerran jälkeen. Sen jälkeen hiusten kuivuus alkaa vain korostua, ja kikkurat suoristuvat. Väri ei onneksi ole maantienharmaa tai muu liian ankea, sillä tämän hiustyypin värjääminen ei yksinkertaisesti tule kuuloonkaan. Koska en teinivuosien jälkeen halua palata tummiin hiusväreihin, ainut vaihtoehto, eli siis vaalennus, olisi satavarmana totaalinen niskalaukaus tälle kuontalolle. Värin osalta koitan siis mennä niin sanotusti luonnon liukuvärimetodilla - kesäisin tukka vaalenee todella nopeasti ja itse asiassa aika hyvällä tavalla (UV-suojia on tietty suihkittava), kun taas talvisin katson valokuvia itsestäni ihmetellen, miten tuo voi olla noin tumma.

Oletteko muuten huomanneet, että on tietty sosiaalinen stigma, jos nainen ei ole tehnyt tukalleen mitään? Tarkoitan siis, että tukkaa ei ole värjätty, leikattu tiettyyn muotoon (esim kerroksittain), föönattu tai muuten käsitelty. Säännöllisesti saa lukea HR-konsulttien lausahduksia mediassa siitä, miten tämä asia (kuten myös esimerkiksi kynsien hoito) lukeutuu siistin vaikutelman tekemiseen. Tämä on älyttömän surullista, sillä parhaan näköiset hiukset, mitä tiedän, ovat juuri niitä sataprosenttisen luonnollisia. Ja kyllä, ne ovat monesti aivan yhtä siistejä. Siisteydestä tässä ei itse asiassa edes ole kyse, jos minulta kysytään.Yhteiskunta todella ohjaa meitä muottiin, jossa vaaleat hiukset ovat samannäköisiä peroksidikimppuja, jotka on vielä tietenkin suoristettu parissa sadassa asteessa kaiken tuon päälle. Lämpösuojilla saa muodostettua jonkinlaisen suojaavan kerroksen, mutta kaikkea nekään eivät pysty blokkaamaan. Ja huomaahan sen - samassa kylppärissä hiuksia suoristavien mimmien kanssa vartinkin viettäneenä jokainen voinee allekirjoittaa, että haju numero 1 on palaneen hiuksen käry.  Ei ihme, että ihminen joutuu kierteeseen, jossa tukka on pestävä ja föönattava kuohkeammaksi joka aamu omista yöunista tinkien, kun tällä tavalla se luonnollinen tukka ohenee noin puolella.

Kuuluin tähän tukkaansa tärvelevien nuorten naisten joukkoon muutama vuosi sitten. Olin juuri muuttanut Saksaan, oli kuuma kesä, ja huomasin, että keskimääräinen hiustyyppi, jota tuli vastaan, oli huomattavasti paksumpi. Kuivia latvoja ei näkynyt paljon kellään, toisin kuin Suomessa, jossa se oli tuntunut aika normaalilta asialta, jolle ei vain voi mitään ja jonka vuoksi ei olisi reilua edellyttää keltään kuukausittaisia kampaajakäyntejä.
Ajattelin, että nyt lähden oikeasti laittamaan tukkaa. Saksassa kosmetiikka on todella halpaa, joten hamstrasin parilla euolla erilaisia puteleita. Hiustuotearsenaalini oli valtava - vaaleudenkorostussuihketta, lämpösuojaa, UV-suojaa, supermega-protection -suihkeita laidasta laitaan. Aina kun tukkani valahti ensimmäisen luonnonkiharapäivän jälkeen suoraksi, päätin vetää yhden tai pari kiekuraa latvoihin kihartimella. Kuten joku ehkä arvaa, tuo oli melkoinen virhe. Loppuvuodesta joululomalla kotona äitini totesi mahdollisimman diplomaattisesti, että nyt on letti oikeasti mennyt karuun kuntoon. Tilanne oli käytännössä se, että korvista alaspäin näytti siltä, että joku olisi vedellyt sytkärillä ympäri ämpäri.

Muutaman kuukauden tyydyin pitämään tukkaa kiinni aivan koko ajan, ja ajattelin vielä, että ehkä se vaan näytti niin karulta, kun oli talvi ja kuiva ja ilma ja... blää blää. Mutta maaliskuussa (2016) päätin vihdoin turvautua radikaaliin ratkaisuun, marssin kampaajalle ja käskin leikkaamaan puolet pois. Korviin asti. Traumojen hiustyyli suoraan lapsuudesta. Päätin, että kun tästä alan sitä sitten taas kasvattamaan, keskityn huolella siihen, miten saan sen tulemaan takaisin mahdollisimman kiiltävänä, hyvälaatuisena ja paksuna.  Ja samalla saan kokeilla jotakin aivan uutta vähän aikaa.

Hiusten reboot-suunnitelma oli seuraavanlainen: 1) Ei minkäänlaista lämpökäsittelyä 2) Pesuväli mahdollisimman pitkäksi. Viimeisinä päivinä kuivashampoo pelastaa 3) Tästä syystä ei myöskään minkäänlaisia muita tuotteita, kuten muotovaahtoa. Kaikki tietävät, miltä se tuntuu seuraavana päivänä tukassa. Jos tarkoitus on pidentää pesuväliä, on suhteellisen epämiellyttävää elellä tukka täynnä kuivaa töhnää 4) Hiustenpesu kofeiinishampoolla, joka buustaa hiustenkasvua. Hoitoaineena silikoniton kiiltoa lisäävä tuote 5) Tukka löysällä ponnarilla nukkuessa, ei siis nutturalla. Ei minkäänlaista painetta latvoihin nukkumisen yhteydessä, ei ponnarista tai mistään muustakaan. Laitoin ponnarin hieman yläviistoon tyynylle, ja hyvin harvoin huomasin herääväni sen päältä tai hanganneeni sitä millään tavoin. 6) Pesun jälkeen tukka kuivumaan luonnollisesti, ei ikinä fööniä. 7) Latvat piiloon auringolta. Jos olin pidemmällä juoksulenkillä auringossa, pistin lippiksen päähän ja rullasin latvat sen alle.

Päätin jo alusta lähtien, että näillä latvoilla on mentävä pitkään, näiden on kestettävä. Kun tarkoituksella aloin suojella niitä, niin uskomatonta kyllä, sain elellä vuosia ilman yhden yhtä kaksihaaraista. Vasta nyt, kahden vuoden jälkeen, on aika mennä pätkäisemään latvoja. Tätä en olisi ikipäivänä uskonut muutama vuosi sitten. Pitkäjänteinen työ ihan oikeasti vaikuttaa tukan laatuun, oli lähtötilanne sitten mikä tahansa.

Ruokavalion merkitys tukalle on aina ollut aika mielenkiintoinen aihe. Olen aina syönyt avokadoja ja pähkinöitä, pitänyt oliiviöljyä yhtenä ruokavalion kulmakivenä sekä juonut vettä vähintään pari litraa päivässä, niin myös tämän projektin aikana. Olen silti ehkä sen verran epäluuloinen, että en osaa ajatella niiden ratkaisseen hommaa. Ruokavaliooni kuuluu nimittäin myös monenlaisia hiusten kannalta ei-toivottuja osa-alueita. Sanoisin siis tämän projektini jälkimainingeissa, että ulkoinen huolehtiminen on kaikista merkittävin asia.

Pystyin elämään ihan normaalia elämää, enkä kokenut olevani epäsiistin näköinen, vaikka luovuinkin lähes kaikista tukkatuotteista joitain tilannekohtaisia poikkeuksia lukuunottamatta (esim. juhlat). Harjasin tukkaa aamuisin isolla harjalla, pistin joskus puolet hiuksista hiussoljelle takaraivolle, ja monesti pidin koko tukkaa kiinni vähän hienommalla soljella kuin perusponnarilla (töissä).

En voi muuta sanoa kuin että nykyään letti on oikeasti pehmeämmän ja paksumman tuntuinen kuin koskaan, ja nuo luonnonkiharatkin tuntuu pysyvän hieman paremmin eikä kuivahda suoraksi alta aikayksikön kuten ennen.
Mutta kuten tuossa alussa jo kirjoitin ... Kun olet jotakin saavuttanut, alat silti kaivata jotakin muuta. Nyt luonnollisesti muistelen kaiholla lyhyttukkaista aikaani, ja miten se mahdollisti hieman erilaisia tyylikokonaisuuksia. Itse olen aina nähnyt sen niin (ja nyt vielä sen läpi eläneenä), että lyhyellä tukalla nainen on enemmän cool, sähäkkä, itsevarma ja seksikäs. Lyhyellä tukalla urheilu oli myös sata kertaa kätevämpää. Pitkä tukka taas on klassinen, kaunis, armollisempi ja moneen tyyliin sopiva. Molemmissa on puolensa, ja siksi suosittelenkin kokeilemaan molempia. Ehkä nyt vielä fiilistelen tätä pitkää tukkaa, kun se on kerrankin terve ja mukavan tuntunen, mutta voi olla, että lähivuosina pituutta lähtee jälleen ; )

Mitä fiiliksiä teillä on ollut hiustenne kanssa? Miksi niihin on jotenkin aina niin kovin vaikea olla 100% tyytyväinen...

Tässä vielä joitain kännykän syövereistä löytyviä kuvia matkan varrelta.

Maaliskuu 2016, ns. lähtötilanne

Kesäkuu 2016

Marraskuu 2016

Maaliskuu 2017. Tässä näyttää hieman karummalta, kun olin edellisenä päivänä pitänyt ns.juhlakampausta

Marraskuu 2017

Maaliskuu 2018

Maaliskuu 2018, ja uskomatonta kyllä, tämä on tilanne, vaikka en ole käynyt kampaajalla kahteen vuoteen. Luomulla siis, en voi muuta suositella.

Kuulumis maximus

Nyt tuntuu siltä, että on kouluaamuna nukkunut huolella pommiin, kävelee myöhässä luokkaan ja lyödyn näköisenä katse tiukasti kohti omia kenkiä sössöttää jotakin todella epäuskottavaa syyksi omalle myöhästymiselle.

Joo! Melkoinen aika vierähtänyt siitä, kun viimeeksi kirjoitin tänne mitään. Osittain se johtuu siitä, että olin alkanut saada palautetta pääasiassa niiltä, ketkä lukivat tätä englanniksi. Ja tästä tietenkin sai aika paljon intoa kirjoitella uusia juttuja, mutta toisaalta ajattelin, että jaa, nyt se on kirjoitettava ennen kaikkea englanniksi. Lopulta kahdella kielellä juttujen väsääminen alkoi viedä yllättävän paljon aikaa.
Luen aika paljon saksan-suomalaisten blogeja, ja iso osa niistä todella hyvistä, missä on paljon tekstiä, paljon kuvia ja paljon kaikkea kiinnostavaa on pääasiassa osa-aikatyöläisten tai kotiäitien blogeja. Ai että, olisi kyllä ihanaa, jos päivässä olisi parikin lisätuntia. Kokoaikatyö vie aika paljon mehuja. Niin se vain sitten meni, että tämä kirjoitteluhomma väistyi, ja vapaa-ajan tunteja tuli käytettyä urheiluun, kavereiden kanssa ulkona olemiseen -ravintoloissa ja kahviloissa -, sarjojen ja elokuvien katseluun, neulontajuttuihin ja kaupungilla pyörimiseen/pikkushoppailuun. Ja on täällä kyllä myös juhlittu. Upeita iltoja, kuumia kesäöitä, valkoviinin makuisia piknikkejä ja hyvän (myös live-) musiikin tahdittamia tanssahtelevaisia kokemuksia on kertynyt enemmän kuin olisin vielä Suomessa asuessani uskonut tapahtuvan.

Entisenä freelance-kirjoittajana kuitenkin kaipaan tätäkin. Tämän postauksen myötä pyrin siis tekemään hallitun paluun. Ajatuksena oli myös laajentaa blogin tarkoitusta muihinkin asioihin, kuin ulkosuomalaisena elämiseen. Olen nyt ollut täällä yli pari vuotta töissä. On selvää, että olen kamppaillut mitä hirvittävimmän ja joustamattomimman byrokratian parissa useiden paperisotien verran, olen käynyt erilaisilla lääkäreillä, olen kokenut hyvin perinteisiä maastamuuttajan olotiloja - kuiluineen ja huippuineen. Olen kuitenkin löytänyt paikkani elämässä, ja se on toden totta tällä hetkellä täällä eteläisessä Saksassa. Haluaisinkin siis toisinaan keskittyä myös niihin asioihin, jotka minua kiinnostavat riippumatta siitä, missä asun. Urheilu, ravinto, terveys ja hyvin light-versiona myös kauneudenhoito ja siihen liittyvät asiat. Päätin myös kirjoittaa pääasiassa teille suomenkielisille, ja ajankäyttöä hallitakseni teen vain lyhyemmän englanninnoksen postausten loppuun. 

Näin ihan alkuun ajattelin kuitenkin posauttaa pankin ja pistää eetteriin aivan kunnon kuulumisselostuksen alkaen siitä, kun viimeeksi tänne kirjoitin. Mitä siis on tapahtunut sitten 6.10.2016. Hold your seats, tässä saattaa olla melko paljon materiaalia. Riippuen siitä, miten ankaraa karsintaa päädyn harjoittamaan.

Loka-Marras-Joulukuu 2016

Kuten sanottua, arjen rutiinit olivat aika jykevästi asettuneina uomiinsa. Ehkä yksi asia tuntui hieman puuttuvan, nimittäin sellainen kunnon vahva sosiaalinen elementti vapaa-ajassa. Tarvitsin enemmän kavereita, joiden kanssa olisi luontevaa vain oleilla spontaanisti. Kaksi ystävää asui Germersheimissa, mutta sinne meneminen vaati aina käytännössä viikonloppureissun. Olin osa Expats in Heidelberg -ryhmää, mutta heidän kanssaan tapaamiset olivat todella strukturoituja hommia, jotka merkittiin kalenteriin. Olin keskittänyt kaiken vapaa-aikani käytännössä yhden ihmisen varaan, ja asuimme aika lähekkäin Heidelbergissa. Oleellista omalla kohdallani on näemmä aina se, että kotitukikohta on lähellä tällaisia ihmisiä, kuten myöhemminkin selvisi. Mutta jo tässä kohtaa aloin huomata, että kyseinen henkilö tulee vielä jossain vaiheessa, luultavasti pian, siirtymään pois elämästäni. Hänen arkensa oli yksinkertaisesti aivan erilaista kuin omani, tulevaisuuden suunnitelmista puhumattakaan. Lopullinen sinetti tälle tuli marraskuussa, jolloin hän myös muutti kauas pois Heidelbergista. Tämän jälkeen emme ole pystyneet olemaan samalla tavalla tekemisissä kuin aiemmin, eikä sille enää ole ollut syytäkään. Elämä menee joskus näin, vaikkakin juuri tuo kyseinen tapaus oli kieltämättä aika uniikki, kun katsotaan elämääni täällä. Jos selaa taaksepäin blogipostauksiani Alpeilta, eteläisen Saksan patikointiretkiltä, upeasta Schartzwaldista ja monista muista uskomattomista paikoista, en olisi koskaan päässyt kokemaan mitään niistä ilman häntä. Tulen aina olemaan kiitollinen siitä, että jaoimme tämän palan elämäämme toistemme kanssa.

No, mitä sitten kävi... Jäin Heidelbergiin pitkälti yksikseni. Kyseessä on edelleen yksi maailman kauneimmista kaupungeista, joten päätin vaikka väkisin nauttia elämästäni täällä. Samaan aikaan tutustuin myös uusiin kivoihin suomalaisiin, jotka juuri muuttivat kaupunkiin (Iina ja Michael, hear hear :D). Näimme toisiamme ehkä kerran puolentoista viikon sisään. Alkoi näyttää siltä, että on tässä taas jotain järkeä tässä omassa arjessa töiden ulkopuolella. Tietty aika paljon tarvitsen muutenkin aikaa itselleni - töiden jälkeen on melkein pakko palautua kunnolla jonkun kirjan tai sarjan ääressä vähintään puolimakuuasennossa. Eli aivan valtavaa aikaa vievää poppoota en olisi pystynyt ylipäänsäkään handlaamaan. Tämä oli aika hyvä juuri näin. Joululoma oli jälleen pitkä, lento muistaakseni siinä 9.12. tienoilla, ja vietin sen Suomessa - ensin viikon Helsingissä tehden etätöitä (yhden päivän myös firman Suomen-konttorilla), sitten joulun yli Lappeenrannassa perheen luona. Uudeksi vuodeksi lensin Saksaan, ja reissasin lähjunalla parhaan kaverini luokse Germersheimiin. Oli sairaan hauskaa. Yksi parhaimmista uv-juhlista. Ehkäpä juuri tuon illan aikana alkoi kypsyä ajatus Germersheimista potentiaalisena kotikaupunkina - onhan se todella hyvin raiteilla yhteydessä Mannheimiin, jossa käyn töissä. Ja se tunnelma siellä on jotakin aivan erityistä...

Tässä olen matkalla ekaa kertaa Teron halloween-kekkereihin ; ) Nykyään yksi vuoden hauskimmista päivistä!

Tässä heilahtaneessa kuvassa minä+frendini/kollegani viettämässä ensimmäistä Mannheim-Espoo -yhteistyöillallista. Näitä soisi tulevan aina vain lisää!

Firman pikkujoulut olivat jo Marraskuussa Mannheimin Jungbuschissa. Buffet-mallinen tarjoilu, toimi erinomaisesti ja hauskuuden määrä oli bueno

Joulumarkkinasesonkia '16 ystäväiseni Markin kanssa!

Kiinnitin Heidelbergin-kämppään jouluvaloja

Pakko todeta, että tämä ruumalaukku on kestänyt jo monet reissut, eli halpa ei aina ole roskaa! :D

Menossa Roche Diagnosticsin Suomen konttorin jouluillalliselle Mannheimia edustaen

Chloen kanssa koitetaan välttyä sokaistumsielta ilotulitteiden siimeksessä... Vuodenvaihde 16-17.

 Tammi-Helmi-Maaliskuu 2017

Heti vuoden alkuun, tarkalleen ottaen toinen päivä tammikuuta, osui vuosipäiväni Rochen palveluksessa. Juhlistin tilannetta ottamalla kännykkäkamerakuvan silloisesta kotitoimistostani, joka oli pieni sohvapöytä, läjä papereita ja sänkyni reunus istuimena. Aika paljon ollaan tultu tuosta eteenpäin ... Tammikuun puolen välin tienoilla kävin myös Barcelonassa ensimmäisellä kunnon työmatkalla. Tällaiselle aika perus toimistoduunarille oli erityisen mukavaa kokea aurinkoinen ja lähes kesäinen kaupunki keskellä talvea, yöpyä hienoissa tiloissa ja olla vain tyytyväinen siitä, että joku toinen valmisti kaikki ateriat ja järjesti kuljetukset paikasta toiseen. Samalla ehti vähän nauttia kaupungin nähtävyyksistäkin, vaikka työhön liittyvä ohjelma olikin tiukka.
Germerhseim-visiiteistä alkoi tulla viikottaisia, paikoin jopa päivittäisiä. Tuli käytyä Germerhseim-ihmisteni kanssa uusissa paikoissa viikonloppuisin ja yksinkertaisesti nautittua elämästä. Heidelberg alkoi jo tässä vaiheessa muttua arkipaikaksi, jossa käytiin lepäilemässä työviikkojen aikana, mutta todellinen meininki oli aina Germersheimissa.
Maaliskuussa käväisin näkemässä myös kavereita Suomessa. Esimerkiksi osakunnan Kotiseutukerhoon koitan vielä kovasti pitää siteitä yllä, vaikkakin täysin normaalilla tavalla kaikkien Suomi-juttujen harrastaminen tietty on mahdotonta. Visiittien yhteydessä siis.

Askeettinen kotitoimisto mallia Tammikuu 2017

Barcelonassa rastihupailu alkamassa pitkän päivän jälkeen

Tammikuinen meininki terassilla lounastauolla

Frankfurtin reissu, tai yksi niistä monista ..

Suomessa KSK:n leidien kanssa

Süd-Nolten steissillä Germersheimissa matkalla kohti Karlsruhea maisemaratikalla

Huhti-Touko-Kesäkuu 2017 

Huhtikuussa tapahtui aika spontaanisti hauskoja sosiaalisia juttuja, kuten rochelaisten, heidelbergilaisten ja mannheimilaisten -pääasiassa suomalaisten- porukoiden yhteensulautuminen. Oli muutamia kantapöytiä eli kantiksia, ja myöhemmin kesästä piknikkejä (ehkä yksi erityisen pahamaineinen ;) Asianosaiset tunnistanevat). Huhtikuussa sää alkoi mennä jo sen verran kesäiseksi, että Germersheimin päässä siirsimme after-workimme puistoihin piknik-muotoon. Kuun lopulla tein ensimmäisen Skotlannin-reissuni, ja siitä on kyllä sanottava, että olin myyty välittömästi. Olen käynyt aika paljon Englannissa vuosina 2013-2015, eli tietyllä tavalla brittiläisiä perusjuttuja Tesco-tuotteista fish and chipseihin oli jo tullut ikävä, mutta Skotlanti toi kaikkeen silti omanlaisensa lisätwistin. Edinburgh, Invernessin seutu ja ylängöt veivät sydämeni suvereenisti.

Toukokuussa vietettiin pienellä porukalla synttäreitäni Germersheimissa, juhannusta taas kesäkuussa Heidelbergissä. Paikkana oli kaverin asunnon kattoterassi, jonne kärräsimme itse tehtyjä enemmän ja vähemmän suomalaisia herkkuja. Mahdollisesti yksi viime vuoden mukavimmista tapahtumista. Sää oli tietenkin 30 asteen luokkaa, mikä tuntuu olevan aika tavallista saksalaisessa kesässä. Pohjoismaalaiset taas ovat hiostavissa kesätunnelmissa jo huhtikuussa mittarin näyttäessä 22 astetta... saksalaisten pelmahtaessa paikalle vielä farkkutakeissa.

Suomalaisia spontaanisti koolle kutsutussa kantapöydässä

Pääsiäinen Neustadt an der Weinstraßella

Skotlannin maisemia ylängöillä

Ylänköreissuja

Atlantilla pällistelemässä

Sporttihommia Germersheimista käsin

Synttäripotretti

fiilistelyä Germersheimissa toukokuussa

Käytiin Ravensburgissa lautapeliteollisuuden lähteillä

Niin hyvä suomalainen juhannus kuin Saksassa pystyy olemaan

terassibotskilla sulamassa yli 30 asteen helteellä

Heinä-Elo-Syyskuu 2017

Päätös Germerhseimiin muuttamisesta oli kypsynyt alkuvuoden mittaan, ja lopullinen Heidelbergin-yksiön irtisanominen tapahtui toukokuun viimeisenä päivänä. Loppukesä meni muuttoa valmistellessa. Uusi kämppä oli selvillä, ja siellä olin jo hengaillut oikeastaan koko alkuvuoden. Vuokraa reilut parisataa euroa, junayhteys Mannheimiin töihin, mahdollisuus pystyttää kunnon etätyötoimisto, parhaimmat ihmiset käden ulottuvilla, uskomattoman edullinen pikkukaupungin ravintola- ja kahvilahintataso, mahdollisuus säästää kunnolla joka kuukausi... En keksinyt enää paljoakaan syitä jäädä yksiööni, jossa tuskin enää kävin muuta kuin arkipäivisin nukkumassa. Uuden asunnon kohdalla ainut miinuspuoli oli sen kuumuus. Niin kaunis ja idyllinen ullakkoasunto kuin se onkin, tuon infernaalisen hellekesän kuumuus virtasi sinne suoraan sisään, eikä mahdollisuutta sen viilentämiseksi juuri ollut. Ja kesähän jatkuu täällä syyskuulle asti ... Hikisyyteen tuli siis totuttua. Pientä helpotusta siihen kuitenkin oli luvassa, sillä Suomessa oli luonnollisesti käytävä mökkeilemässä. Ei sielläkään kylmä ollut, mutta huomattavasti raikkaampaa.

Niin siis sanoinko jo, että Suomen kesä on parhaiden parhaimmistoa

Suomi-reissun pakolliset mökkeilyt

Festungsfest, eli Germersheimin linnoitusjuhla... Vahvalla EU-teemalla. Hugh'n bändillä hyvä keikka

Viinifestivaalit Mainzissa sateessa

Kävimme myös Italiassa! Firenze ja Pisa, grazie. Tiedättekö muuten, miten oudolta tuo Pisan valtava aukio näyttää, kun se on täynnä ihmisiä kädet ojossa, valmiina ottamaan omat tornikuvansa....

Tää ois Firenzestä ...

Joskus hiilaritankkaus on mennyt noloksi, ja bretzelin voimalla on tehty yhtä sun toista salisettiä...

Piknik suomalais-brittiläisseurassa... Kun alkoi sataa, keräännyttiin sillan alle. Toiset joi väkeviä välttääkseen vessareissut. Mitä siitä seurasikaan.. Kenties yksi legendaarisimmista illoista!

Saksassahan ei uimajärviä juuri ole, mutta Germersheimissapa onkin, haa!

Tällä roadtripilla kävimme Itävallassa, mutta kyllä mieleenpainuvin setti oli kotieläintila Saksan puolella, ja tämä ruoka-aikana kotona ollut ja muut ruokailijat eliminoinut sika

Loka-Marras-Joulukuu 2017

Syksy meni aika omalla painollaan - töitä Mannheimissa offisella, yrityksenä näyttää siistiltä ja ihmiseltä (ks. kuva :D ), töitä etätyötoimistolta pukukoodina mitkä vain rytkyt tai pyjama (ei kuvaa, luojan kiitos). Töiden jälkeen monesti Murphy's-pubiraflaan sosialisoimaan frendien kanssa ja juhlistamaan etenkin viikonloppujen alkua. Löysin myös luonnonsuojelualueen Germerhseimisa, ja jonkinlaiseksi tavaksi on muodostunut mennä sinne sunnuntaisin katselemaan kesyjä saukkoja. Tuo on ihmeellisen kaunis, hiljainen saareke. Saksassa harvat asiat ovat autenttisia, spontaaneja ja luonnon osalta koskemattomia, siksi juuri tuollaiset kokemukset tuovat pääasiassa mieleen koto-Suomen. 

Vietimme Halloweenia Terolla Mannheimissa, ja ei voi muuta sanoa kuin k-i-i-t-o-s. Nuo illat ovat aina ihan parhaita. Olin vielä pukeutunut piruksi, ja omaan häntääni portaissa kompastelu loi tietyn jännityselementin halloweeniin. Olin tehnyt lisäksi huonevarauksen viereiseen hotelliin, jotta viimeiseen 23:38 lähtevään junaan ei tarvinnut kiirehtiä. Seuraava päivä oli vapaa, joten koko setti oli varsin ideaali. Seuraavaksi kokoonnumme samassa paikassa vielä astetta juhlavammissa tunnelmissa, kun vuorossa oli oma expat-versiomme Suomi100-juhlallisuuksista kuudes päivä joulukuuta. Katsoimme linnan juhlia ja nautimme toistemme mukavasta seurasta.

Pikkujoulut hevonkuusessa Mannheimissa. Seura bueno though.

Firman pikkujoulut olivat jokseenkin erikoinen kokemus tällä kertaa. Meitä oli hyvin monta pakkautuneena ravintolaan, joka oli kapasiteettinsa äärirajoilla. Kaikki paitsi alkoholi saapui pöytään järisyttävällä viiveellä. Tunnelma oli siis hieman energiahukkainen mutta sitäkin kosteampi. Mielenkiintoinen kombo, voin sanoa. En silti kehota kokeilemaan.
Joululomani alkoi 16.12. tienoilla, tietenkin heti kärkeen kaamealla flunssalla. Lensin Suomeen ja vietin pääasiassa Lappeenrannassa pari viikkoa. Kävimme Lappeenrannan kaupoilla, jäähallilla, Lemillä ja joululounaalla sataman Kasino-ravintolassa. Näin myös paria hyvää Lappeenrannan-ystävää. Ihan muutaman aktiviteetin vain mainitakseni. Ehdin kiintyä niihin kuvioihin niin kovin, että olin oikeasti haikealla mielellä, kun oli aika lähteä. Joulu oli ihana. Haikeus kuitenkin karisi nopeasti, kun lensin suoraan Skotlantiin. Siellä tuli vietettyä melko unohtumaton uusi vuosi, jälleen kerran käsittämättömän upeissa maisemissa. Kaipa ne ihmiset, jotka aina ovat eläneet vuorien juurella, pitävät niitä samalla tavalla banaalina vuosien jälkeen kuin me pidämme järviä ja meille tuttua arkkitehtuuria. Olen silti mielestäni onnekas, kun pystyn nauttimaan Skotlannin maisemista niin paljon.

Joulu, Lappeenranta, 2017

Isän kanssa lumisessa Lappeenrannassa joulukuussa

Uusi vuosi Skotlannin vuorien siimeksessä

Ja vihdoin... Pääsimme tämän vuoden puolelle

Eli 2018, tähän asti!

Otin ylängöiltä junan idän suuntaan, josta lentoni takaisin Saksaan myös lähti. Sitä ennen oli aikaa tavata sydänkäpyseni ja olutkollegani Claire. Ystävyytemme perustuu vuoden 2013 Stuttgart-muisteluihin sekä loputtomaan valvomiskykyyn ja huolella harjoitettuun maksan kestävyyteen.  Tällä kertaa vedimme pienen kaupunkikerroksen illan hämärässä ja onnistuimme ryömimään pehkuihin ennen auringon nousua. Seuraavana päivänä edessä olikin jo lento takaisin Saksaan.

Vuosi alkoi pienellä tyttöjen viikonlopulla Aberdeenissa Skotlannissa. Aika puhdas pubireissu, ne vähätkin kuvat rakennuksista, mitä on, on aivan tuhottoman tärähtäneitä, ette te niitä tahdo nähdä :D

Eka pukukoppikuva 2018. Takaisin treeneihin joulusyöminkien jälkeen, uudet tossut totta kai

Ensimmäiset varsinaiset bileet - vasta helmikuussa

Oli tarkoitus kokeilla tehdä näitä Runebergina, mutta myöhästyin ja teinkin laskiaisena. Same difference

Työarki lähti rullaamaan aika äkkiä palattuani takaisin Skotlannista. Urheilurytmiin palautuminen on aina hieman haasteellista, kun lomien keskimääräinen fyysinen harjoite on ollut pääasiassa tuopin nostaminen ja korkokengissä käveleminen. Onneksi olin käynyt Lappeenrannassa ollessani salilla ja juoksulenkeillä ennen joulua.

***

Tässä se siis oli! Menetetyn ajan tiivis kooste. Monen monta juttua tietenkin puuttuu - erilaisia ruokafestareita, karnevaaleja, matkoja ja sen sellaista, mutta tässä oli mielestäni aika sellainen hauska ja monipuolinen kuvaus elostani täällä. Ja siellä. Missä ikinä tätä luettekaan.

Teen muuten toista maisteritutkintoa etänä Helsinkiin pääaineena poliittinen historia. Sain tähän liittyen "rakentavaa palautetta" (eheh) suomen kielestäni viime joulukuussa graduohjaajaltani ja -ryhmältäni. Kuulema suomenkielisestä tekstistäni näkee, että suomen kirjoittamisen rutiini on hieman hakusessa. Se on siis käytännössä hieman tönkköä ja vilisee anglisismeja ja germanismeja. Professori suositteli päiväkirjan pitoa tai vastaavaa, jotta suomen kielen "hanat" saataisiin aukeamaan. Blogitekstini ovat siis tästä alkaen myös tämän ohjeen noudattamista. 

Tällä hetkellä eletään helmikuun viimeisiä päiviä ja makaan kolmatta päivää pedissä seuranani Netflix, Ruutu, Katsomo, Areena ja kutsumaton vieras nimeltään angiina. Pelkästään jätekatokseen käveleminen aiheutti maailman kivuliaimman yskäkohtauksen, ja olenkin hieman yllättynyt, että jollakin ihmeen ilveellä sain itseni tänään hilattua lääkärille aamukymmeneksi. Lopputuloksena pienet kauhistelut nielun kudoksen surkeasta tilasta ja viikon kattava saikkulappu. Tässä minulla on siis ainakin aikaa ideoida joitakin blogiaiheita.

Toivottavasti kaikki on paremmin kuin hyvin siellä jossain, ja jos luit tämän kokonaan, lähetän sinulle virtuaalisen nalletarran, bup! Ensi kertaan, amigos :)