A funny little town called Germersheim

Mark muutti Stuttgartista Germersheimiin opiskelemaan kääntämisen maisteriohjelmaa, ja ottaen huomioon miten siamilaiskaksosmaisesti toimimme Stuttgartissa, kesti yllättävän kauan ennen kuin sain järkättyä visiittini kaverini uuteen kotikaupunkiin. Aamu alkoi vähän syväjäisesti, koska ennen sinne menoa oli ohjelmassa visiitti Mannheimiin, ja jännitin sitä vähän. Olin kuullut mutkan takaa, että siellä olisi eräs iso lääkealan firma, joka etsisi henkilöä, joka puhuu englantia ja suomea ja on tehnyt jotain viestintä- ja markkinointihenkistä työtä ennenkin. Parin mailivaihdon ja yhden jäätävän saksankielisen puhelun jälkeen menin mestoille tapaamaan kansainvälisten asiakaspäälliköiden ja -neuvojien tiimin esimiestä. En vielä kirjoita sen enempää, miten tuon homman kanssa kävi/tulee käymään, koska siihen liittyy paljon muutakin paasaamista.

Tapaamisen jälkeen ajelin ratikalla takaisin Mannheimin steissille, ja paluumatkalla kyllä vahvistui mielikuva siitä, että kyseessä ei ole mikään galaksin kaunein kaupunki. Onneksi juna vei Germersheimiin, jossa ohjelmassa oli saman tien perinteinen kuvio - asemalta Lidliin, sieltä mukaan viinit ja epämääräisiä elintarvikkeita ja saman tien kokkaamaan. Oli varsin kiva tavata uusia tyyppejä pitkähkön Heidelbergissa itsekseen oleilun jälkeen. Päädyttiin taas mitä oudoimpiin paikkoihin, kuten opiskelijoiden leffailtaan vanhaan elokuvateatteriin miljoonien kilisevien kaljapullojen keskelle, puolitutun ullakolle ja lopulta nuijanukutushenkisesti unten maille. Perusilta meille tuttujen tykötarpeiden kanssa.
Seuraava päivä meni kaupunkiin tutustuessa, ja olin kyllä aivan ällikällä lyöty siitä, miten tyhjä koko paikka oikein olikaan lauantaina. Ei siis ristin sielua missään, ja askeleet kaikuivat kaduilla. Selitys oli kuulemma se, että lauantaisin kaikki lähtevät pois pikkukaupungeista ja haluavat shoppailla lähimmissä suurkaupungeissa kuten Karsruhessa tai Speyerissa. Kahviloita oli kuitenkin auki ja keli oli ihanan raikas. Saksa on siitä hieno paikka, että erilaisia kolkkia on aivan laidasta laitaan. Mannheim, jossa talous ja teollisuus elää vahvana ja jossa isojen firmojen päämajoja kohoaa talojen kattojen yläpuolelle, on ihan erilainen kuin postikorttimaisen kaunis Heidelberg, joka elää paljon turismista.  Germsersheim on taas aivan oma juttunsa - arkkitehtuurikin näytti vähän enemmän ranskalaiselta kuin saksalaiselta, ja Ranskan rajan läheisyyden kuulema pystyy aistimaan fiiliksessä. 20% pikkukaupungin väestöstä on opiskelijoita, joten nuorta ja eläväistä kaupunkikuvaa sopii odottaa silloin, kun ihmiset siis ovat paikalla :D

Germersheimin pääaukio, ei ketään, lauantai | I think this was the main square - no one

Jos Irish coffeen ja tavallisen kahvin hintaero on tämä, normisumpin tilaaminen menee vakaamuksen puolelle | This is not exactly encouraging you to go for the non-alcoholic option

One Friday, after the job interview I mentioned earlier, I went to Germersheim to see how my brother from another mother Mark is doing. Turns out life in Germsersheim is pretty cool, I mean with its 20 thousand inhabitants it's not a big city (for a German city at least) but it's definitely got character. Relatively huge percentage of the population are students, the rents are cheap and the sense of community is wonderful. We gathered for a delicious dinner, then went to a movie night organised by students and ended up walking from one place to another with a solid goal of downing more and more drinks. I had a blast. The day after was a bit slow, but we went for some (extremely cute) sight-seeing to this small town that was completely empty of people. Mark told me everyone simply escapes the town on Saturdays, as it's the shopping day, and for something like that you wanna head to a bigger city close to Germ-town like Karsruhe or Speyer.
Your life there seems great Mark, and you can count on me paying you a visit again :)

Loving each day | Etätöitä ja ihmettelyä

Päiväni täällä Heidelbergissa menevät siten, että herään ysin-kympin maissa, keitän kahvit ja alan tehdä etätöitä. Rajallisten työtuntien jälkeen koitan selata nettiä toivoen, että joko Helsingin päässä tai täällä vastaan tulisi jotain kiinnostavan oloista työjuttua, mihin voisi hakea. Menin tosin täällä haastattelun kaltaiseen tapaamisen suomalaisen tutun kehotuksesta, en siis varsinaisesti hakenut koko hommaa. En tiedä, miten sen kanssa käy.
Illemmalla hyppään usein ratikkaan ja käyn keskustassa joko tapaamassa tuttuja tai kävelemässä itsekseni ja valokuvaamassa. Harkitsin jopa uuteen järjestelmäkameraan sijoittamista, mutta ylimääräisiä useita satasia tässä ei varsinaisesti ole käytössä. Jos saan kunnon duunia myöhemmin, se se voisi kyllä olla eka asia, jonka ostan. Tai uusi puhelin... Ne lukuisat naurut, jotka kämäinen luurini on joutunut täällä kokemaan... Ehkä typerin asia siinä on se, että siitä ei saa kuvia ulos piuhalla.

Eilen oli taas vuorossa pientä reissailua yhden parhaimman (JA autollisen) ystäväni kanssa. Kävimme Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Rhein-jokilaakson kylissä, mm. Cocheimissa katsomassa joulumarkkinoita ja upeaa keskiaikaista vanhaa kaupunkia. Jokilaakso itsessään oli lisäksi käsittämättömän kaunis. Parempaa kokemusta ei marraskuisissa maisemissa voi saada. Valo osui upeasti vuoriin, joiden välissä joki virtasi. Toisinaan sadekuurot huuhtoivat teitä ja sateenkaari piirtyi vuoresta toiseen, kuin sillaksi tien ylitse. Oranssin ruskea värimaailma ympärillä sai ajattelemaan, että liikkuisi jonkinlaisen kanionin keskellä.
Joulumarkkinat aloittivat sitten joulumarkkinasarjan. Olen viettänyt paljon aikaa Saksassa, mutta en koskaan joulun alla, joten nyt otan takaisin kaikki ne vuodet, jolloin olen ollut täällä näkemättä kuitenkaan joulumarkkinoita. Eiliset Cocheimin pikkuiset joulumarkkinat olivat täydellinen aloitus joulumarkkinasarjalle. O Tannenbaum.

Cocheim, kaupunki Rhein-laakson vuorten juurella

I went to a job interview a couple of weeks ago. I might not take it (the salary...) , I might not even get it, but it's still pretty damn close, closer than ever. Me staying here. "Why would you want to stay in Germany, the taxation is harsh and so many aspects of the culture and everyday life are lagging behind Finland."This is what I've heard from some of you in Finland, and in a way I do get it. Although I do think this is a case of perception, and what we perceive is based on our own views and our own lives. Until I came here in 2013 to actually live, it never even occurred to me for a moment that I would actually at one point start to look for a job outside Finland, on any level. The idea of home country was really strong, as if I had been brainwashed to think everyone needs to stay exactly where they come from. If the situation for newly graduated masters of arts wasn't that crappy (even with my experience O.o ), it would've been obvious to stay in Helsinki, a no-brainer. But the reasons for my potential staying here are actually quite emotional, and finally I accept it, everything doesn't have to be based on reason. I am allowed to say that living by the misty hills, gazing at the amazing autumn colors from the window of a train from Stuttgart to Heidelberg and walking by Neckar are one of the things keeping me here. Come on, I'm not even 30 yet. If I wanna do outside-the-box things, it's now. I have dear ones in Helsinki, which is the only thing making this difficult. They are welcome to come here. All I can say about perceptions is that no one knows my reasons but me. Stuttgart 2013 and Heidelberg 2015 and everything in between got me where I am right now.
There is also something little going on (job-wise) that might lead into me returning to Finland. But cannot say for sure. Nothing is for sure.

Kun ei ole hommat selvillä

Se, että on nyt täällä uudessa väliaikaisessa asumuksessa (vanhalla jenkkien kasarmialueella) epäselvän työtulevaisuuden kanssa, vaikeuttaa muun muassa lentolippujen varaamista jouluksi. Olen menossa Helsinkiin ja Lappeenrantaan joulukuussa, mutta mitä jos vaikka saankin parin viikon päästä tietää, että työhaastattelu tai vastaava olisi sen aikaikkunan sisällä, jolloin olen Suomessa... Tai mitä jos potentiaaliset uudet työt alkaakin joulukuun eka päivä. Vielä kun ei voi mistään tietää mitään. Sen verran tiedän, että Suomessa olisi luultavasti vanha duunini saatavilla (tosin ei ehkä ihan täysin kokoaikaisena), ja olen jo hakenut kymmeniä (luultavasti yli sataa) duuneja pk-seudulta ilman sen suurempaa menestystä. Täällä Saksassa taas on enemmän sellasia ehkäpä-lupauksia ilmennyt jo tälläkin viikolla. Tarvitsen aika hyvän duunin täältä, jotta tänne jääminen kannattaa. Aika isoilta osin kuitenkin elämäni on Suomessa (läheiset, asunto, "vuokra", tavarat ...) Mukavasti on siis edelleen levällään tämä tulevaisuus. Mutta mitä sitä siellä tekee, jos ei ole mielekkäitä töitä? Kun koulutus ja hyvä kokemus uran osalta kuitenkin on olemassa, miksi siellä pitäisi kärvistellä...

Lähipäivinä olen tutustunut tähän uuteen asuinalueeseen. Kukkulat ja Neckar-joki tekevät paikasta edelleen satukirjamaisen. Juoksulenkit ovat siirtyneet melko totaalisesti tasasesta hölkkäköpöttelystä raju nousu juosten - kävely - raju nousu -osastolle. Mutta on tuo luonto vaan niin upea. Nyt on marraskuu, mutta värimaailman puolesta voisi luulla (suomalaiseksi) syyskuuksi. 

600 askelmaa, "Taivasportaat" Rohrbachin alueella. Voin kertoa, että menee vielä jyrkemmäksi lopussa. Tulee kuuma kiivetessä.

Maisemia