37 °C

Need I say more.
Juhannusreissu Suomeen, kuinka odotankaan sinua! Olen ollut  viimeeksi saunassa helmikuussa, mikäli tosiaan näitä Stuttgartin tänhetkisiä kelejä ei lasketa. Järvi, kuikan laulu, grillimätöt, Ylen juhannusradio ja koivun tuoksu, kohta nähdään!

Freiburg 15.6.

Uusi matkustuspäivitys!
Sain viime viikolla kuulla kavereilta, että Freiburgin reissulle olisi ns. paikka vapaana, joten olin tietenkin suorastaan saman tien lähdössä. Mikä onkaan mukavampaa Saksa-interraileja tehneen mielestä kuin uuden saksalaisen kaupungin valloitus... Ei mikään. Lähdettiin liikkeelle kello yhdeksältä aamulla Stuttgartin juna-asemalta. Ilmeisesti kovana pessimistiniä odottelin kelloa katsellen laiturilla muita seurueen jäseniä, jotka kuitenkin olivat sitten jo lastautuneet laiturilla nököttävään junaan, ja olinkin viimeinen paikalle saapunut :D Oho.

Katu-uskottavia tyyppejä junassa. Kuvaamassa Juha

No junayhteys ei ollut ihan suora, vaan ensin jäätiin pois Karlsruhessa. Pienten juoksuaskelten siivittämänä ehdimme hyvin tokaan junaan, joka vei Offenburgiin. Siellä oli hyvin aikaa käydä jopa kiskalla ostamassa eväitä. Seuraava juna vei lopulta perille asti. Näillä kahdella vaihdolla matkustusaika oli melko tasan kolme tuntia.

Keski-Eurooppa, how I love you.

Raatihuoneen julkisivua

Katedraalin torni markkina-aukiolta

Aluksi otettiin pikainen ensisilmäys vanhaan kaupunkiin, joka muistutti todella paljon kaikkien aikojen lempikaupunkiani Heidelbergia. Vanhoissa kaupungeissa on jotakin käsittämätöntä lämpöä ja hienoutta. On kuin katselisi kaikkien aikojen parhaita museonähtävyyksiä ilman lasiaitaa päästen itse elämään ja kokemaan kohteen hienoutta. Kenties kyseessä on jokin historianostalgikkojen juttu, markkinat vanhan kaupungin torilla nimittäin näyttivät varmasti vaatemuotia ja myyntiartifakteja lukuun ottamatta melko samalta kuin satoja vuosia sitten. Sielu lepää mukulakivillä!
Raatihuoneen, vanhan yliopistorakennuksen ja yliopiston kirkon jälkeen päästiinkin juuri sopivasti vilkaisemaan lauantaitoria. Markkinatunnelma oli käsin kosketeltava! Aukiolla oli myös valtava Freiburgin goottityylinen katedraali. Helteistä nauttivat vierailijat pääsivät siis myös viilentymään hetken, jättikatedraalit ovat nimittäin usein ymmärrettävistä syistä mukavan viileitä.

Yksityiskohtia katedraalin sisäänkäynnin luota

Katedraalin laivaosiota

Seuraava etappi oli näköalapaikalle kiipeäminen. Polku alkoi aivan vanhan kaupungin reunamilta katedraalin ja markkina-aukion takaa. Freiburg sijaitsee kuuluisan Schwarzwaldin, "Black forestin" reunamilla, ja mitä korkeammalle siirryttiin, sitä pidemmälle horisonttiin metsämaisema näytti jatkuvan. Yhtenä välietappina, paikallisena _mallasrastina_ (Jukolaan osallistuneet ystävät Suomessa, ajattelin teitä) toimi mäkeen pystytetty Biergarten. Linnottauduttiin jonkinlaisen lauluporukan viereen, ja tunnelma oli väistämättä melko hilpeä. Nousut olivat paikoin aika jyrkkiä, mutta kun päästiin huipulle ja kiivettiin vielä 35-metrisen Schlossbergturmin  kärkeen, oli hymy melko herkässä. Ja maisemat, uu-la-laa!

Puolivälin Biergarten

Maisemat tornista

Seuraavaksi luonnollisena vaiheena oli ravintolan metsästys. Olinkin jo ehtinyt unohtaa saksalaisen ihanan periaatteen pitää ravintoloita auki lähinnä _vain_ lounas- ja illallisaikaan. Iltapäivällä raflat ovat aika usein kiinni, jos kyseessä ei ole jokin isohko paikka tai vaihtoehtoisesti pikaruokapaikka. Pienen sukkuloinnin jälkeen löytyi italialainen ravintola, jonka terassilla oli mukavasti tilaa. Kaverit naureskeli kun tilasin ns. perusmättöä, eli spaghetti bolognaisea, mutta on se aina eri asia alan ravintolassa! Itse annos maksoi 5 euroa, lisäkesalaatti 3,50 ja juoma vähän alle kaksi euroa. Eikä kyseessä edes ollut lounastarjous. Pakko rakastaa sitä, miten Saksa oikeasti rohkaisee ihmisiä sosialisoimaan ja syömään ulkona!
Lopuksi oli luvassa suunnitelmatonta kauppojen tarkastelua ja jäätelöpallon metsästystä. Kuuden aikaan lähdettiin paluumatkalle. Ensimmäinen juna oli tupaten täynnä, joten linnoittauduttiin lattialle. Suoraan eteeni ilmestyi alle vuoden vanha vauva rattaisiin aseteltuna. Kyseinen ihmistoukka möllötti meininkiäni tuomitsevin ilmein syvästi paheksuen. Ja muita vaan nauratti.

Mutta päivä oli täysin onnistunut, hurraa :) Ja se pitää todeta, että viiden ihmisen kannattaa todella matkustaa viidestään. Baden-Württemberg -lippu viidelle hengelle kustantaa alle 8 euroa per henkilö, ja sillä saa matkustaa yhden päivän ajan niin paljon kuin haluaa BW-alueen sisällä. Eli jos olette täällä, ei muuta kuin päiväreissuja tekemään!

Kodin tuntu

Hei taas!
Facebook-tuttavani kysyi yksi päivä, että miten olen onnistunut saamaan väliaikaisen huoneen tuntumaan kodilta. Olen itse asiassa todellinen kotihiiri, ja kodin ja esimerkiksi sen värimaailman täytyy miellyttää omaa silmääni enemmän kuin vain joten kuten. Helsingin korkean vuokratason vuoksi olen oppinut ajattelemaan, että kodin täytyy olla sen verran mukava, että siellä oleilu on hintansa väärtiä. Tärkeitä asioita kotona viihtymisessä itselleni on ainakin valoisuus, vaaleus, avaruus, puhtaus, taulut/seinäkoristeet, kauniit matot ja harkitun näköiset yksityiskohdat. Täällä on helppo pysyä noiden vaatimusten sisällä, koska muutin maahan mukanani 20 kiloa tavaraa, pääasiassa vaatteita. Paikkaansa etsivää rojua ei siis kuljeskele eri tasoilla.

Valoa ainakin tulee, ja irtotavaraa ei ole liikaa. Tuoli voisi olla mukavampi.

Kun en taida kehdata tai saada lyödä nauloja 2007 valmistuneen talon seinään, sinitarra ja suomalaisen naivistitaiteilija Raija Nokkalan maalaukset julistemuodossa saavat ajaa seinätaulujen asian.

Faktahan on se, että ei tästä mitenkään erinomaisen ihanaa huonetta saa, koska yksi keskeisimmistä viihtyvyyden tekijöistä asuntoasioissa on mielestäni myös lattia. Vihreä muovimatto (joka jo itsessään on auts) on onnistunut jo viidessä vuodessa keräämään pintaansa melko paljon pinttynyttä likaa. Vihreän ja epämääräisen harmaan yhdistelmä ei siis välttämättä ole se voitokkain.

Olen melkoinen korunörtti, ja omien korujen näkeminen tuo hyvän mielen. Siksi ne ajavat nyt yksityiskohtien asian tässä väliaikaisessa huoneessa ja sen sisustusratkaisussa.

Olen myös onnistunut pidättäytymään uusien korujen hamtraamisesta.

Kaappi- ja laatikkotilaa on myös melko hyvin, joten jokaiselle kuljeskelevalle paperille löytyy melko nopeasti oma paikkansa. Kun vain asiat olisikin niin hyvin kotipuolessa... Tavaraa on siellä auttamattomasti liikaa, ja olen vähän huono luopumaan kamoistani.
Asunnon sijainti on enemmän kuin priima. Kävellen pääsee keskustaan helposti, ja aivan talon vieressä aukeavat turistienkin suosimat Schlossgartenin puistopromenadit. Kun aurinkoisena kesäaamuna avaan verhoni ja tiedän, että ennen kampusvelvollisuuksia aikani riittää ainakin puolen tunnin puistomakoilulle ja -lueskelulle, olen onneni kukkuloilla. Maisema ikkunastani ei ehkä ole se kaikista kaunein, mutta huoneeni on kuitenkin kakkoskerroksessa, (eli suomalaisittain kolmonen, koska eka on EG) ja korkealla oleminen tuo aina tietynlaista luksusta ikkunasta ulos katseluun (vai olenko se vain minä, joka näin ajattelee...).

Fiatin myymälä ja Stökachin kaupunginosa

Pelkästään se, että sain tämän kaiken aikaiseksi, että asun todella Saksassa nyt, on jo itselleni aika suuri asia. Kun ensimmäisen kerran vuonna 2007 kävin täällä, päätin saman tien, että tänne tulen vielä joskus tekemään jotakin. En tiennyt mitä, mutta jotakin varmasti, ja sitten myös muutan tänne. Ainakin hetkeksi. Vanhat ja kauniit korttelit tekivät lähtemättömän vaikutuksen, enkä saanut tätä hullaannusta millään pois mielestäni. Monen monta vuotta kuitenkin kului, ja annoin typerienkin asioiden hidastaa päätöstäni tulla tänne. Ja jätin lähes kokonaan tulematta. Kun nyt lopulta olen elellyt täällä melkein neljä kuukautta, voin itse asiassa todeta, että jo pelkkä tämä onnistumisen tunne riittää tuomaan melkoista kodin tuntua. Mutta muun muassa tämän inspiroimana muutin hieman blogin ilmettä, ja lisäsin kansikuvaan myös sanan unelmat.

Ps. Uuden kannen oli tarkoitus näyttää vähän kuluneelta maalilta tai joltain muulta nostalgiselta ja retrolta, mutta jos jonkun mielestä edellinen oli esim. 100 kertaa parempi, kommentoikaa toki.

Sporttimimmin Stuttgart?

Se pitää Stuttgartista todeta, että kuntosalilla käymistä ei oikein ole tehty helpoksi. Yksityiset salit tarjoavat lähes poikkeuksetta vain 12 tai 24 kuukauden sopimuksia, ja jos tekee mieli käydä yhdellä kertakäynnillä esimerkiksi body pumpissa, niin ei onnistu, kaikki on aina kursseja. On olemassa yliopistoliikunta, mutta se ei toimi kovin hyvin. Salilla käymistä pystyy ostamaan tyylillä yksi päivä viikossa, kaksi päivää viikossa jne, ja hinta määrittyy koko semesterin ajalta. En oikein tykkää noin säännöstellystä systeemistä, etenkin kun siihen ei sitten kuuluisi yhtään mitään muuta kuin se yksi sali, joka monen mielestä vielä on vähän vaatimaton. Ja hinnat moninkertaiset totuttuun nähden... Itselleni on tärkeää, että salille meneminen voi olla spontaania, että voi herätä vaikkapa sunnuntaiaamuna ja todeta, että nyt olisi hyvä fiilis lähteä. Ilman että heti ekana joutuu toteamaan, että "ei kun voivoi, käytin jo kaksi päivääni."

Yleisin reitti. Erityisen makea auringonlaskussa. Ja Rosensteinparkin laidalla pääsee näkemään eläintarhan eläimiä kalteriaidan takaa! Siellä ne kamelit tuijottelee, kun ohi juoksee.

Lopputuloksena olen siirtynyt ainoastaan juoksemaan Schlossgartenia ja Rosensteinparkia läpikotaisin. Mittasin kartalta, että perusreittini ovat 9,2 - 11 kilometrin mittaisia, ja myöhemmin aion vielä pidentää reittejä. Se on helppoa, koska puisto koostuu tietynlaisista ympyränmuotoisista polkujen rajaamista alueista, joten tietyn kiekan voi vain päättää tehdä esim. kolmesti. Käyn lenkillä noin kolmesti viikossa, mutta pyrin vielä enempään. Olen käynyt jopa sateella, koska suunnitelmissa on tärkeää pitäytyä ;) Ja on vain niin ihanaa ja raikasta juosta sateella, kun on hyvät varusteet. Ja näkee puistoissa mielettömiä Saksa-etanoita ja matoja!
Kotopuolessa käyn puhtaasti pelkällä juoksulenkillä kerran tai kahdesti viikossa, kun taas kulutan salia 3-4 päivänä. Siellä saa hyvin juostua matollakin. Nyt olen kyllä niin rakastunut noihin juoksumaastoihini täällä, että kyllä varmana tuntuu matto vähän puiselta... Eli ei jotain huonoa ettei jotain hyvääkin, salilla käyminen on mennyt nollaan, mutta juoksulenkit lisääntyneet.

Tyylikäs juoksulook... En siis juokse korvikset päässä, vaikkakin nyt vasta huomasin, että nehän sopis aika hyvin ton topin kanssa.

Leipomoiden maa

Kiai!
Leipomot (Bäckereit) olivat kenties varhaisimpia Saksaa koskevia vautsi-ajatusteni kohteita, joita alkoi popsahdella mieleeni, kun joskus yläasteella ensimmäistä kertaa avasin saksan oppikirjan. Leipomot näyttivät kuvissa niin tunnelmallisilta, ja kun lämmin ja tuore leipä toi suomalaisessa ajatusmaailmassani mieleen lähinnä jotain nostalgisia mummolakokemuksia (leipä leivinuunista jne.), olin ihan liekeissä koko ajatuksesta. Ja molempina Saksan-reissuinani (2007 ja 2010) oli aivan pakko päästä lähes joka päivä leipomoon. Leipomoaamiaiset ovat erityisen luksusta. Nyt kun ihan asun täällä, en sentään joka päivä käy hakemassa tuoreita brezeleitä, mutta iloitsen silti kovasti kotitaloani vastapäätä olevasta leipomokahvilasta. Tuore tavallinen leipä ja kahvileipä ovat täällä niin perusmeininkiä, että kun juuri äsken olin Penny Marktissa selailemassa pientä leipäpussihyllyä tarkoituksenani löytää jotakin tummaa tai siemenpitoista, joku setä vain tuli erikseen informoimaan, että tästä kaupasta saa myös "uutta leipää" (neues Brot). Samalla hän osoitteli valtaisaa kiertoilmauunia ja tuoreleipälokeroita. Että pussileipä on sitten vanhaa leipää :D

Mitään juustokakku- tai cupcake-tyylistä leipomoista ei oikein saa, jollei kyseessä ole tietynlainen leipomon ja kahvilan fuusio. Makea osasto koostuu viinerityyppisistä ratkaisuista, ja suolaisten valikoimaan kuuluu erilaisia täytettyjä sämpylöitä tai pizzasiivuja sekä monenlaisia sellaisinaan myytäviä sämpylöitä ja patonkeja. Ja mikä parasta, kaikki on halpaa. Sämpylöitä saa usein viisi eurolla, ja kappalehinta on 25-40 senttiä. Täytetyt versiot ovat tietty vähän kalliimpia, yhden ja kahden euron välillä. Suosikkiasiani leipomoista:



1.Laugenbrötchen
Pumpulinpehmeä sämpylä, joka halkeilee pinnalta. Pinta maistuu aivan samalta kuin Brezelit, eli samalta kuin esimerkiksi suomalaisilta mehukesteiltä tutut suolatikut. Päällä on pieniä suolakiteitä.




2. Laugencroissant
Siis voiko kroisanttien ystävä parempaa löytää! Sama pinnan maku kuin edellisessä yhdistettynä perinteiseen kroisantin makuun. En ehkä kävisi hilloon dippaamaan suolaisen pinnan takia, mutta saattaisihan sekin jonkun mielestä toimia.








3. Butterbrezel
Brezel. Tuo wiipurinrinkelin näköinen suolainen välipala, joka oluen ja döner-kebun kanssa muodostaa pyhän saksalaisen kulinarismin kolminaisuuden. Ainakin ulkomaalaisen mielessä. Brezel siis halkaistaan ja laitetaan sisälle ohut (tai paksu, riippuu paikasta) kerros voita. Eikä mitään Benecoleja. Joskus ilmenee sitä, että rinkeliä ei ole jaksettu halkaista ohuimmista kohdista, jolloin voita ei ole solmukohdissa vaan vain paksuissa kohdissa.














Fotonderit:
http://menshealth.de
http://lebensmittelfotos.de

Täydelliset kumisaappaat

Monet varmaan ovat kuulleet saksalaisesta kenkäkauppaketjusta nimeltään Deichmann. Edullisia kenkiä ja hillittömän valtaisa valikoima! Pienen sadesään inspiroimana lähdin etsimään kumppareita, koska Suomessa tiedän esimerkiksi Hai-saappaiden olevan vähän liian kalliita ollakseen "vain" kumisaappaita. Missiona on siis löytää täältä, ja nimenomaan Deichmannista, hienot ja käytännölliset kumisaappaat. Eilen en vielä ostanut, koska mielisaappaissani ei ollut kokoja jäljellä. Aion odotella seuraavaa tavaratoimitusta, jolloin 39-40 kokojen saappaita tulee mahdollisesti lisää. Joissain malleissa toki olisi ollut kokojani, mutta en halua joitain vain saappaita vaan juuri sellaiset, jotka ovat erityisen mieluisat. Kuvassa esiintyvät TOP 2 ehdokkaani, tosin hieman siis liian isoina. Tasapohjaisten kenkien kanssa tosin aina vähän mietityttää se, että näytän vaan niin auttamattoman pieneltä ilman korkokenkiä, joita tavallisesti pidän aina. Kun täällä vielä tuntuu olevan niin yleistä, että kaikkien mielestä näytän jotenkin hävyttömän paljon ikäistäni nuoremmalta, niin alan pian vakuuttua, että kun tallailen tuon näköisenä kaupungilla, ihmiset luulevat miuta poikkeuksetta ainakin alle kaksikymppiseksi. Voivoi.

Henk.koht sääongelmat, arki ja nimet

Hiiohoi!
Englannin-matka meni loistavasti, ja elo sen jälkeen on noudatellut perinteistä viikkoaikataulua: Maanantaina päivällä kirjoittelua ja illalla tutorium, tiistaina yksi seminaarikerta,  keskiviikkona seminaarikerta, kirjoitusmoduuli ja luento. Torstait ja perjantait ovat kirjoituspäiviä, koska silloin ei ole mitään muuta. Ja toisinaan vuorossa on auringonottoa puistossa artikkelin tai parin kanssa.

Tietokonetilat eivät ole täällä mitään HY-ihmisten tietämään ja arvostamaan Aleksandriaan verrattuna. Printtaaminen on kallista, niinpä juuri kukaan ei yliopistolla printtaa. Eräs irlantilainen pisti äitinsä Irlannissa tulostamaan 80-sivuisen readerin paikallisessa copy shopissa ja lähettämään tänne postitse. Tuli halvemmaksi.  Pdf-tulostimia tai skannereita ei tietääkseni keskustakampuksella ole, tai jos on, ne on jossain visusti piilossa. Varmaan miettivät, että ei kannata, koska sellaisten avulla rahastaminen olisi liian hankalaa. Tietokoneista mitkään eivät ole ohjelmistoineen englanniksi, ja kieliasetusten muuttaminen ei onnistu muuten kuin näppäimistön osalta. Ja saksalainen näppäimistö on itse asiassa huomattavasti lähempänä suomalaista kuin englantilainen, mikä ei varmasti yllätä ketään, puuttuvathan ääkköset englannista kokonaan. Olen siis kirjoittanut graduni melkein valmiiksi saksalaisella Wordilla tottuen jo melkein siihen, että y:n kohdalla on z. Jos työssä kuitenkin ilmenee muutama Zhdistzneet kansakunat tai zleiskokous, en olisi mitenkään liian yllättynyt.

Aineisto! Sieltä se analyysi ponnistaa.

Suomalaiset ovat ehkä lukeneetkin uutisista, että tällä hetkellä täällä koko Länsi-Euroopassa on valloillaan jokin kylmäaalto. Kun sääkarttoja katselee, se tarkoittaa näemmä 15-21 asteen lämpötiloja -.- Ja joinan päivinä tietty sataakin, se on ihan selvää. En näe tilanteessa mitään omituista. Etenkin, kun tämä nyt kestää noin viikon, ja sitten on taas riemullinen paluu hiki-ilmoihin... Mielestäni nyt on itse asiassa oikein hyvä. Tietty sade rajoittaa arjen aktiviteetteja, joten siitä nyt voi aina luopua. Mutta pari peräkkäistä sadepäivää nyt vain kuuluu lähes kaikkiin lämpimiin ilmastoihin, halloooota!
En kyllä ole koskaan oikein hahmottanut lämminsäävouhotusta. Kaikki on olevinaan pilalla, kun keli on "huono". En ole kesäihmisiä, helle pistää hikoiluttamaan (en tiedä miksi minulla niin kovasti, ehkä tukan takia ) ja saattaa pilata kokonaisen päivän. Jos on esimerkiksi kävellyt aamupäivällä jonnekin ja hikoillut siinä samalla, se hiostuksen tunne jää koko päiväksi ja häiritsee oloa. Vielä kun se kuivuu ihoon, niin hurraa. Helteisen päivän jälkeen on myös vaikeampi nukahtaa ja jos vielä yölläkin on lämmin, joudun ravaamaan kylmässä suihkussa vähintään pari kertaa. Olen ehkä oikeasti eskimo. Jos saisin päättää, täällä olisi koko ajan 15 astetta, aurinko paistaisi muttei hiostaisi ja ohut vuoreton kevättakki olisi vakiovaruste. Kevät on kivin.

Puiston penkki, Great Gatsby ja +16. Me likey.

Mutta se on kieltäämättä ihan hauskaa, että Suomen poikkeuksellisista helteistä uutisoidaan nyt ympäri Eurooppaa :D Ehkä stuttgartilaiset aurinkoa kaipaavat pitäisi lähettää rantalomalle Lappiin!

Sadepilvet tulossa sabotoimaan juoksulenkkiä. P.S. Tähän mennessä jo neljä n.  10 km lenkkiä heitetty sateessa. Toimi ihan hyvin hyvillä varusteilla! Ja raikasta oli.

Nimistä piti vielä mainita. En tiedä, onko jotenkin yleistä, että ulkomailla asuvilla tai opiskelevilla on jonkinnäköinen tarve kehittää itselleen jokin ulkomaan nimi. Tutustuin täällä ekana päivänä yhteen tyttöön, joka esitteli itsensä nimellä Alice. Toisille tuttavilleni hän oli kuitenkin sanout olevansa Annie. Myöhemmin myös Ann astui mukaan. Ja kun lopulta hänen profiilinsa löytyi naamakirjasta, katsoin aika ihmeissäni, että aha, sen nimihän on oikeasti joku _aivan_ muu, eri kirjaimella alkava, ja selkeästi itäeurooppalainen, ns. outo nimi. Sama ihminen esitteli kaveriaan Pavelia nimellä Paul. Siis ihan oikeasti? Kyseessä ei edes ole ainut tapaus, jossa omaa nimeä ollaan väännetty englantilaiseksi lähiversioksi (tosin Ann/Alice/Annie -tyypillä se ei ollut edes lähellä). Tyyliin Omur -> Arnold,  Daygu -> Daisy. Pikkasen ehkä kummallista. Itse tykkään turkkilaisten ja itäeurooppalaisten nimistä, enkä ainakaan koe, että niitä olisi esim. jotenkin vaikea lausua. Ehkä se kansainvälinen identiteetti/nimi vain joillekin on sitten tärkeämpi kuin toisille.

Lisäksi eräs tyyppi tuli avautumaan minulle joissain illanistujaisissa, miten kateellinen onkaan, kun minulla on kansainvälinen nimi, Jenna. En tiedä, en kyllä olisi silti sitä varmaan mihinkään vääntämässä, vaikkei se olisikaan. Täällä meillä suomalaisilla on ihan tavalliset suomalaiset nimet, eikä kyllä kellään ole ollut tarvetta keksiä jotakin uutta nimeä. Ei ehkä sovi sitten meidän mielenlaatuumme. Nimi on nimi.
Lausuminen on tietty asia erikseen. Olin esitellyt itseni suomalaisittain Jennana ihan normaaliin tapaan, mutta huomasin, että ympärilläni _kaikki_ (paitsi suomalaiset) lausuvat sen englantilaisittain. Onhan se tietty ymmärrettävää, että jos käytetyin kieli on englanti, ja uudet tutut näkevät amerkikalaisen/englantilaisen näköisen nimen naamakirjassa, se äänetään samoin kuin on telkkarista tms medioista kuultu. Joten olkoon sitten Tsena. Itse asiassa nykyään reagoin Tsenaan herkemmin kuin Jennaan. Sitä vain tulee kaikkialta.