Raha-asiat tiskiin - toimeentulo eteläisessä Saksassa asujan näkökulmasta

Rahastahan ei saisi puhua, ja jos puhuukin, tulee noudattaa äärimmäistä varovaisuutta, jotta ei 1) loukkaa ketään 2) aiheuta katkeruutta ja kateutta 3) aiheuta kellekään tarvetta tulla kaasu pohjassa korjaamaan puhujan esittämiä oletuksia, jotka joku toinen on totta kai voinut kokea aivan toisin. Koska juuri tähän aihealueeseen liittyy paljon tunteita. "Ei se todellakaan noin mee!" on kaikessa kiivaudessaan jopa odotettava ja looginen reaktio, sillä ne kulttuuriset rakenteet, joihin olemme kasvaneet, ohjaavat meidät ajattelemaan, että raha on jotakin jonka stabiilius tai jopa haaliminen määrittävät sitä, miten onnistumme yhteiskunnan jäseninä. Siksi korostankin heti, että tiedän, etten edusta mitään absoluuttista totuutta, ainoastaan omaa itseäni. Toki voin sanoa, että "saksalaiset tekevät näin", ja tämä perustuu elettyyn elämään vajaan viiden vuoden ajalta. Mutta jälleen kerran - vain minun näkökulmastani. Minulla ei ole autoa, ei mitään erityisiä vakuutuksia eikä lapsia.


Koska olen saanut suhteellisen paljon kysymyksiä esimerkiksi Instagramin puolella juuri toimeentuloon ja rahaan liittyvistä aiheista vuosien varrella, ja koska kysyjänä ovat olleet nimenomaan suomalaiset joita Saksassa asuminen kiinnostaa, käytän tekstissä Suomea säännöllisen epäsäännöllisesti vertauskohtana.


Kylmä tosiasia on se, että Mannheimin kaupungissa asuvalla, työssäkäyvällä, etenkin keski- tai suhteellisen hyvätuloisella ihmisellä, on täällä paljon parempi ostovoima kuin Suomessa. Tämä siis huolimatta korkeahkoista veroista, joita muun muassa itse maksan. Käytössä on veroluokkajärjestelmä, jonka mukaan naimisissa olevat puolisoaan enemmän tienaavat perheen päät maksavat todella vähän veroa. Vähemmän tienaava avioliiton osapuoli taas maksaa korkeampaa veroprosenttia. Tätä järjestelmää on kritisoitu, sillä se rohkaisee vähemmän tienaavaa (usein äitejä) jäämään kotiin, sillä myös päivähoitomaksut ovat suhteellisen korkeat, kollegani lapsen kohdalla 500 euroa kuukaudessa. Ei ihme, että tässä maassa kotirouvainstituutio elää ja voi hyvin.


Verot ovat myös naimattomalla henkilöllä suhteellisen korkeat ja palkkakuittini nähneen avopuolisoni mukaan saisin hieman enemmän nettona Suomessa. Lasken nyt verojen alle myös paikallisen "kelan" ja työeläkemaksut (jotka muuten yhteensä tekevät lähes 600€ kuukaudessa). Miten siis voi olla, että ostovoimani on täällä Suomea parempi? No, ne elinkustannukset.


Asuminen
Sopimukseni kieltää minua kertomasta tarkkaa palkkaani julkisesti, mutta asumisen ja kaiken muun osalta voin laittaa numeroita tiskiin niin paljon kuin huvittaa. Nämä ovat "warm"-vuokria, eli sisältävät perusjutut kuten netin ja veden. Sähkö piti joissain ottaa erikseen - noin 20€/kk lisää. Monesti Saksassa joutuu ostamaan keittiön itse, mutta kaikissa näissä oli Einbauküche eli pikkukeittiö mukana. Ykisöissä ei tosin ollut uuneja, joten käytin pöytäuunia, jonka ostin 30 eurolla käytettynä.


Stuttgart-seikkailu oli oikeastaan työharjoittelu, joten asuin yliopiston järkkäämässä kimppakämpässä. 230€/kk.


Heidelbergin ensimmäinen asuntoni oli myöskin WG, eli kimppakämppä. Sijaintina rautatieasemasta seuraava kortteli, eli hyvin lähellä keskustaa. 235€/kk.


Seuraavaksi asuin 33-neliöisessä yksiössä pohjakerroksessa ihan mukavalla alueella Kirchheim/Rohrbach-aseman vieressä Heidelbergissa. Tämä oli 5 minuutin junamatkan päässä rautatieasemalta, eli seuraava pysäkki. Junalle käveli asunnolta noin minuutin verran. Ainoana miinuksena oli ohi huristavan Pariisin-junan toisinaan tuottama ärsyttävä meteli. 420€/kk.


Tästä muutin Germersheimin kylään, jälleen kimppakämppään. Sen muut asukkaat tulivat ja menivät töidensä ja opiskeluidensa kansainvälisen luonteen vuoksi hieman miten sattuivat, joten ison osan aikaa olin siinä yksin. 228 €/kk.


Seuraavaksi sitten vihdoin luovuin työmatkailijan elämästäni ja muutin Mannheimiin, jossa myös työskentelen. Sain 32-neliöisen yksiön kaupungin keskustasta. 380€/kk.


Tämän jälkeen parempi puoliskoni muutti Suomesta Saksaan ja muutimme hänen kanssaan kaksioon, pysyen edelleen suhteellisen keskustassa. 740€/kk eli henkeä kohden 370€/kk.


Ja vielä kerran - tiedän että Saksassa on myös tätä kalliimpia ja halvempia kaupunkeja. Osavaltioiden pääkaupungit ovat aina kalliita, kuin myös suuret bisneskeskukset kuten esimerkiksi Frankfurt ja sen lähikaupunki, hieman "yläluokkaisempi" Wiesbaden.


Kaupassa käynti ja ravintolat
Ostosten teko on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. On joitain tiettyjä yksittäisiä tuotteita, jotka ovat Suomessa edullisempia, kuten (muistaakseni) kananmunat (hieman) ja toisinaan omenat ja kiivit. Yleisesti ottaen kasvikset ja hedelmät ovat hieman edullisempia kuin Suomessa. Kurpitsa-aikaan kurpitsoja saa parin euron kappalehintaan, kun taas vastaavat (kuulema) voivat maksaa Suomessa jopa viitisen euroa. Munakoisot ovat yleensä aina alle euron kappale. Tässä muutamia juttuja, jotka ovat jatkuvasti todella edullisia:


Erilaiset kastikkeet

Kaikki kosmetiikka

Herkut

Mausteet

Alkoholi, etenkin hyvät viinit. Kaikki mitä kuvassa näkyy ei siis suinkaan ole kuraa.

Limpparit, mehut ym. Myös "oikeat" mekit, eikä vain se paikallinen Rainbow-versio

Toki ulkona käyminen joko ravintolassa syömässä tai viinipaikassa parilla lasillisella on edullista, aivan eri maailmasta kuin Suomessa.

Silloin kun harvoin tilaa suomalaisittain 12cl, se yleensä kaadetaan hieman yli, ja se maksaa 2-jotakin. Yleisin koko on kaksinkertainen, eli 25cl, joka on yleensä 3-4 euroa.

Kun käyn kaupassa ja ostan niin sanotusti isot ostokset ja useamman aterian tarpeet, rahaa menee yleensä noin kymppi. Toki täällä on erilaisia kauppoja, ja esimerkiksi Rewe on sellainen, että siellä hinnat ovat järestään korkeampia. En oikein ymmärrä, miksi saksalaiset hyvätuloiset käyvät siellä, kun mitään kovin ihmeellistä tutkittua eroa tuotteiden laadussa ei näihin peruskauppoihin nähden ole. Painvastoin, esimerkiksi luomuvalikoimat ovat mielestäni juuri näissä edullisissa kaupoissa jopa parempia. Esillepano ja fancympi tunnelma kallimmissa paikoissa - siinä mielestäni ainut ero. "Image is everything", eli hinnakkaimpiin marketteihin haluavat mennä parempituloiset ihmiset, sitä kautta on olemassa 3€ maksavia wrapeja, kun ne normaalisti maksavat puolet vähemmän. Tietyt mielikuvat pyörittävät oravanpyörää.


Palkan suhde elinkustannuksiin
Tässäpä se oleellisin tulee. Palkat ovat Saksassa parempia kuin Suomessa, etenkin isommissa firmoissa. Muistan kun kävin Suomessa haastatteluissa, ja huomasin että oli aivan uskomattoman tiukassa saada edes yli 3000€ palkkatarjousta. Täällä ei maisterilla (tai dippainssillä tai varmaan edes ammattikorkeasta valmistuneella), joka aloittaa suurehkossa tai keskisuuressa firmassa, ole minkäänlaisia vaikeuksia saada aloituspalkkaa haarukan 3500-4000€ sisään. Ja todella monissa paikoissa palkka nousee automaattisesti, vuosien mukaan. Omani on noussut nyt kahdesti - ensimmäisen kerran senior-ylennyksen jälkeen vuonna 2017, ja toisen kerran viime kesänä, kun minulla tuli neljä vuotta täyteen. Seuraava etappi olisi edessä kahden vuoden päästä, ja niin edelleen. Ja tämä on se toistuva harmittelun aihe, kun juttelen Suomessa työskentelevien kavereideni kanssa - etenkin niiden muutaman jotka ovat olleet myös ulkomailla töissä - miksi Suomessa onkaan näin matala palkkataso. Ottaen huomioon elinkustannusten korkeuden, tämä tuntuu hullulta.


Eli vaikka tästä palkasta jäisikin Suomessa enemmän käteen, tällä hetkellä realistisin ongelma on lähinnä se, että sellaista palkkaa minulle ei välttämättä kovin helposti Suomessa edes maksettaisi. Ja olen tosiaan täällä täysin keskituloinen, en mikään korkeapalkkainen.


Muut menot
Minulla ei tosiaan ole autoa, joten maksan ainoastaan koko läänin (Rhein-Neckar ticket) kattavaa kuukausilippua, 84€/kk. Tämä on siitä hyvä, että se kattaa kaikki paikallisjunat yllättävän kauas, Baijeriin ja Ranskaan asti. Näin ollen olen päässyt sillä paitsi normaalissa arjessa töihin ja takaisin mutta myös suurimpaan osaan täälläkin kertomistani reissukohteista.
Olen ottanut yhden ylimääräisen hammasvakuutuksen, joka maksaa 14€/kk ja kattaa joitain isompia toimenpiteitä, joita varsinainen "kela"-sairausvakuutukseni ei automaattisesti kata, esimerkiksi hammasimplantin asennuksen.

Saksalainen kulttuuri rahan kanssa
Saksalaiset eivät yksinkertaisesti ole kiinnostuneita omistamaan asuntojaan. Se, että jokin niin suuri ja kallis olisi sinun omaasi ja sinun vastuullasi - "save it for the rainy day" -tyyppinen ajattelu pääoman kanssa - on täällä vierasta. Täältä löytää pariskuntia, joiden palkat ovat 6000€ kuukaudessa henkeä kohden, ja jotka silti asuvat vuokralla - noin 2000€ vuokra-asunnossa tosin, mutta silti ehdottomasti vuokralla. Jos saa palkankorotuksen, voidaan muuttaa kalliimpaan vuokra-asuntoon tai muuten nostaa menoja hieman laadukkaamman arjen suuntaan, ostaa lisää kulutustuotteita, mutta ei yleensä sen kummempaa. 
Aiempi vuokraisäntäni ilmaisi minulle huolensa siitä, kun olin muuttamassa hänen vuokralaisekseen asuntoon, jonka vuokra olisi vain 380 euroa. Hänen mielestään tuntui loogiselta, että haluaisin lähteä siitä todella äkkiä ja päivittää johonkin kalliimpaan asuntoon. Aiemmin hänellä on siinä ollut lähinnä opiskelijoita. Kun sanoin, että ei kun tämähän on totta kai ainoastaan hyvä juttu minulle, näinhän saan säästettyä lisää oman asunnon ostamista varten, hän ei toden totta voinut uskoa kuulemaansa. Että näinkin voi ajatella. Heitin toki vielä lisää vettä myllyyn jakamalla kollegani kuolemattoman sloganin: "Suomessahan vuokralla asuvat vain opiskelijat ja pummit." Joskus günttereitä täytyy hieman ravistella.


Eräs saksalainen ystäväni juuri sanoi, että ei hänellä, saati kellään hänen suvustaan tai ystävistään tai tutuistaan, ikinä ole tullut mieleenkään että kun saan nyt rahaa näistä nuoruuden kesäduuneistani, laitan niistä rahaa sivuun tulevaisuuden asuntoa varten. Toisaalta näin täällä yhteiskunta pyörii, ravintolat pysyvät halpoina ja kaikkialla on koko ajan meininkiä ja paljon kysyntää - ihmiset käyttävät rahansa huolella joka kuukausi ja yhteiskunnan palvelut pysyvät rahoitettuina.
Itse olen alusta asti säästänyt joka kuukausi palkastani isohkon summan tulevaisuutta varten, koska tiedän, etten Suomessa juuri saisi rahaa säästöön.


Se, mikä tässä kaikessa on omalla kohdallani ehkä oleellisinta on se, että tämä ei ole minulle mikään loma, jonka aikana ihmetellään halpoja hintoja. Tämä on ihan peruselämä, johon olen jo aivan täysin tottunut. Tämä tulee olemaan yksi haastavimmista jutuista sinä päivänä kun muutan takaisin Suomeen.


Ei ole mikään salaisuus, että tulevaisuuteni tulee sijoittumaan kotimaan kamaralle, ja juuri siksi minun on pitänyt alkaa kehittää erilaisia tapoja ajatella raha-asioista. Miten paljon raha minulle merkitsee, ennen kaikkea.


Elin opiskeluvuoteni Suomessa aika niukasti. En saanut taloudellista tukea muualta kuin valtiolta opintotuen muodossa, ja toisinaan opiskelijajärjestöni muisti minua stipendeillä. Opintolainaa vältin kuin ruttoa. Olen siis aina tottunut elämään melko säästeliäästi, tiedostaen koko ajan tilini kokonaissaldon ja erinäisten juttujen kokonaiskustannukset. Kun siis nyt _vihdoin_ olen saavuttanut tilanteen, jossa olen voinut ottaa rennommin rahallisesti, en voi toisinaan olla ajattelematta, onko oikeastaan jopa vastuutonta luopua tästä toimeentulosta? Ammunko tulevaisuuden Jennaa jalkaan lähtemällä täältä takaisin Suomeen joku kaunis päivä?
Olen alkanut ajatella tätä aikaa tietynlaisena lahjana. Elämänjaksona, jolla on alku ja loppu, ja joka antaa minulle jotakin ja ottaa minulta jotakin. Se, mitä se minulta otti, olivat monet hetket perheeni, vauhtia kasvaneen kummityttöni ja muiden läheisteni kanssa Suomessa, mökkirannalla ja luonnossa. Kihlautumisen tai naimisiin menon ennen kolmeakymppiä. Oman asunnon ja kodin oston.
Se, mitä se antoi, olivat nämä lukuisat kokemukset, mutta myös yhtenä yksityiskohtana kokonaisuudessa, rahaa. Sain säästöjä. Niitä ei aiemmin juuri ollutkaan, joten hieno juttu. Mutta se on tosiaan vain yksi osa tätä isoa kokonaisuutta, eikä se merkitse minulle kaikkea. Saan niin paljon enemmän asioita, joita ei voi rahassa mitata, kun sitten lopulta palaan Suomeen. On kuitenkin ehkä nyt helpompi ymmärtää, miksi toimeentulon tasosta luopuminen tuntuu isolta jutulta, juuri tästä näkökulmasta, josta itse maailmaa ja arkea tarkastelen. Saavutetuista eduista ei haluaisi luopua. Mutta toisaalta luovuin niistä jo kun muutin tänne. Ne eivät vain olleet rahassa mitattavissa olevia etuja.


Summa summarum, voin suositella kaikille ulkomailla työskentelyä, ainakin sen kokeilemista. Monet paikat ovat edullisempia, eikä vain siksi että ne olisivat halpoja maita, vaan ihan vain siksi että Suomi on aika kallis maa. Yleisesti ottaen rahan merkitystä ei kannata liikaa elämässä korostaa, vaan riittää, että tulee toimeen. Jos kuitenkin itseä rauhoittaa edes pieni säästöpesämuna, voi lyhyt aika ulkomailla mahdollistaa juuri sen. On tärkeää kuitenkin pitää koko matkan ajan mielessä, mikä on oikeasti elämässä kaikista tärkeintä.


♥ Valoa marraskuuhun täältä Saksa-Jennan blogista ! ♥