Schwarzwald! A.k.a mennääks metsään

Schwarzwald on ehkä Saksan tunnetuimpia turistikohteita heti Berliinin jälkeen. Luontokohdetta etsivälle se on itse asiassa niin oivallinen, että monet muut puhutummat eurooppalaiset postikorttipaikat saattavat jäädä kakkoseksi - henkilökohtaisista preferensseistä tietenkin riippuen.  Myös kauempaa tuleville turisteille huolella brändätty "black forest" tarjoaa luonnonpuistoalueita, valmiita vaellusreittejä, kunnon korkeuseroja, vuoria, laakeita peltoja ja saksalaisittain harvinaisesti myös järviä laaksojen pohjalla. Teimme viime viikonloppuna kahden yön mittaisen käväisyn Schwarzwaldin alueelle keskittyen Feldbergiin, alueen korkeimpaan huippuun. Feldberg yltää 1493 metriin ja on Alppien ulkopuolelle lukeutuvista alueista Saksan korkein kohta.

Lähdimme suoraan töistä junalla Freiburgiin perjantai-iltana. Reilu tunnin matka Mannheimista ei tuntunut liialliselta ponnitukselta, ja paikan päällä oli saapuesamme vielä valoisaa. Freiburg itsessään oli jo tuttu päiväreissulta, jonka tein vaihdossa ollessani vuonna 2013. Hyvin heidelbergmainen kokemus - opiskelijakaupunki, humanistiyliopiston liberaali tunnelma, nuoria ihmisiä bisset kädessä istuskelemassa vanhan kaupungin katukivetyksellä 27-asteisessa hämärässä kesäyössä, hyvin säilyneitä historiallisia aukioita ja rakennuksia, joenvarsihengailua ja mikropanimo-olutta. Tuona iltana sattui olemaan kaupunkifestari (täällä etelässä on juuri nyt kaikkien ulkoilmatapahtumien sesonkiaika), joten se toi vielä letkeämmän tunnelman katukuvaan. Freiburg valikoitui yöpymispaikaksi siksi, että siitä oli huomattavasti mukavampi lähteä kohti Schwarzwaldia suoralla junayhteydellä. Ja samalla sai pientä kaupunkifiilistelyä luontoreissun oheen.

Koska lähestyimme maantieteellisesti Sveitsiä, pääsin kokemaan aamiaisella sveitsiläislähtöisen birchermüslin, eli vähän tuorepuuroa muistuttavan jogurttimyslisekoituksen. Valitettavasti tämä ei kohdallani osunut maaliin, ja tuotteen maustamattomuuden takia tunsin syöväni biojätettä. Ei se mitään, söin sen silti, ja tämä ilmeisesti teki osansa ihmisen ravitsemisessa, sillä seuraavan kerran tarvitsi syödä vasta illalla.
Tästä suoraan, vielä aamun puolella, aloimme siirtyä Feldbergiin kohti seuraavaa hotellia. Jo puoleen päivään mennessä kamat oli siirretty uuteen huoeneseen, urheilukamat puettu päälle ja lappeenrantalaiset siirretty vuoripolulle.

Reitin alku tuntui melkoiselta pätsiltä, koska elämme Saksassa jälleen kuuminta kesää ja lämpötila on lähiviikkoina huidellut 30-40 asteen välillä. Kun huippua lähestyi, alkoi olo helpottua viileiden ja jopa kylmien ilmavirtausten myötä. Aivan huipulla oli jopa lunta pohjoisrinteessä.

Feldbergin huippu on siis korkealla, mutta se tuntuu valtavalta, laakealta kentältä. Teletappimaa on aika hyvä vertaus, kuten kaksi Instagram-kommenttia ovat jo vihjanneetkin. Huipulla on sääasema, penkkejä ja polkuja, joita pitkin huippua voi kiertää ja katsella maisemaa eri vinkkeleistä.
Reittimme jatkui tästä vielä noin 10 kilometrin verran, ja seuraavaksi päädyimmekin aivan ihmeellisiin peltomaisemiin. Reittiin sisältyi muun muassa lehmien välistä pujottelu, siis oikeasti saman aitauksen sisällä lehmien kanssa! "Kun et vaan kato sitä silmiin," oli ihan hyvä ohje, kun kävelin noin 20 sentin päästä jäätävän kokoista kantturaa, joka tuntui nimenomaan pyrkivän katsekontaktin luomiseen. Lehmiä oli aivan älytön kasauma juuri tuossa kohtaa peltoa, polun molemmin puolin, joten niitä ei tosiaan voinut kiertää mitenkään. No ei se mitään, nisäkäs nisäkkäälle, selvisimme molemminpuolisen rispektin avulla.

Vaalea rivistö taivaalla = Alpit (ei pilvet, kuten aluksi itse luulin)

Fellow lehmäihmettelijöitä reitillä

Lehmäin luota päädyimme pitkälle ja aivan upealle metsäosiolle. Puiden välistä pystyi havaitsemaan, miten korkealla oli, mutta silti tunsi olevansa kunnon siimeksessä. Välillä vastaan tuli lumivyöryjen puuttomaksi raivaamia kohtia. Reitti vei myös Feldsee-järven rannalle. Tämä järvi oli osittain totaalinen mysteeri, koska siellä ei saanut uida. Vesi itse oli hyvää ja puhdasta, mutta se oli vain kielletty. Aika saksalaista toimintaa. Logiikka tällaisissa on aina se, että jos jotakin sallitaan, se muuttaa kaiken, koska sitten sinne alkavat tulla kaikki. Se ei ole enää hiljainen ja kaunis luonnonjärvi, vaan sen jokaisella neliömetrillä on rantapyyhe, saksalainen seurue kaljakoreineen, autoja parkissa miljoona, ja luonnonläheisyys kaukainen muisto vain. Niin tämä maa valitettavasti toimii. Jos jonkin sallimista rajoitetaan, joko työelämässä tai vapaa-ajalla, syy on aina: "Koska muuten kaikki muutkin."

Oli tosi hyviä yrityksiä ottaa automaattilaukaisimella yhteiykuvia järvestä. Ei ihan 10 sekuntia riittänyt :D 

Mutta toki tuollakin järvellä joitain satunnaisia kävijöitä oli uimassa. Totesimme, että eihän täällä mitään järvipoliisia ole... Mutta toisaalta, ei täällä koskaan tiedä. Järvipoliisi kuulostaa ammatilta, joka todellakin on olemassa, ja johon käydään 4 vuoden ausbildung, johon sisältyy happamien ilmeiden ja puskakyttäysasentojen harjoittelua. Onhan nyt jo kahdedsti käynyt niinkin, että jonkin sortin puistopoliisi on tullut hajoittamaan piknikkini, koska vilttiä ei saa kaikissa puistoissa levittää. (Ja taas: koska muuten kohta kaikki tekevät niin ja paikka näyttää levottomalta)

Tässä kohtaa reitti oli lähes päätöksessään, ja kävelimme suoraan hotelliin, jossa sauna-aikaikkuna oli juuri meneillään. Olimme jo valmiiksi repeilleet huolella Wellness-alueen mainoksille hotellin nettisivuilla - luvassa pitäisi olla valkoisia lepotuoleja, saunoja, luonnonläheisiä puukoristeita ja ... omenoita. Kaikkien pyyhkeiden päälle oli mainoksissa laitettu omena. Eipä siinä mitään, sillä kun astuimme tilaan sisälle, ensimmäisenä vastassa oli sitruunavettä, rauhoittavia teelajikkeita, MYSLIÄ ja niitä hedelmiä. Ymmärrän kyllä, että tietyt käsitteet liitetään terveyteen, mutta jos menen saunaan, ei mielessäni ole se, kumpaan kylpytakin taskuun laitan kiivini.
Saunat olivat perinteisiä saksalaisia sekasaunoja, mutta luojan kiitos ilman saunamaisteria. Normaalisti siis joku veden heittoon vihkiytynyt henkilö käy viskaamassa parfymoidut liuokset kiukaalle aina vartin välein. Nyt saimme onneksi itse tehdä kaiken. Täytyy sanoa, etten vieläkään oikein ole totaalisen kotonani sekasaunoissa, jossa en tunne osallistujia. Kavereiden ja opiskelujärjestön kanssa sekasauna on totta kai maailman normaalein asia, koska henkilöt ovat tuttuja, mutta täysin tuntemattomat heebot saunaseurana eivät välttämättä vain ole oma juttuni. Toisaalta tuolla tavalla sitten pariskunnat voivat osallistua koko hommaan yhdessä eikä missään kohtaa tarvitse erkaantua.

Seuraavana aamuna edessä oli ehkä yksi parhaista hotelliaamiaisista ikinä. Erittäin paljon kaikkea - proteiinia, raikkaita asioita ja kahvia. Edes sakkokierros biojätemysliä ei jättänyt traumoja hyvän munakokkelin neutralisoidessa sen vaikutuksen. Päätimme viettää alkavan sunnuntain Schwarzwaldin turistikylässä eli Titiseessä. Nimi on tosiaan Titisee. Paikka on nimetty järven mukaan, joka on kylän keskellä ja jossa SAA uida. Hurraa. Tuli uiskenneltua ja makailtua rannalla pari tuntia, minkä jälkeen vuorossa olivat pakolliset Schwarzwald-kliseet kuten Käkikellojen ihmettely ja Schwardwald-kakun syöminen. Sitten olikin jo aika siirtyä asemalle ja ottaa juna takaisin kohti Freiburgia ja siitä kotia kohti. Tietenkään säädöltä ei vältytty 38-asteisessa Saksan kesässä, mikäli siihen liittyy pätkääkään valtion rautatieyhtiö. Juna hajosi kesken reitin, lipputyyppi salli ainoastaan paikallisjunat, jatkoyhteydet olivat hanurista ja päädyimme näin ollen ostamaan kokonaan uuden lipun nopeimmalla mahdollisella suoralla junalla. Pieni vastoinkäyminen siis, mutta onneksi vasta lopussa.

Otin salaa. En mitenkään kyylännyt.

Tällaista tulen vielä joskus kaipaamaan - upeisiin paikkoihin suuntautuvia viikonloppulomia, joita voi toteuttaa lyhyellä varoitusajalla ja pienellä budjetilla. Seuraavaksi sitten vielä korkeammille vuorille Itävaltaan, mutta ehkä sitä ennen vielä jotain pientä mukavaa lähempänä kotoa. Viikon päästä suunta on koto-Suomeen, mitä kyllä odotan erityisen paljon. Haluan vain ne viileät kelit, paremmat unet ja mökkisaunan. Eli siis, auf wiederschreibenia hetkeksi taas!