Loma on mielentila, ja lähellä on upeaa

Tänä kesänä kaikki taitavat mökkeillä enemmän kuin koskaan. Reissublogien ja -tilien sisällöt ovat muuttuneet kertaheitolla joko kotoilun tai lifestylen suuntaan, ja samalla lähelle katsominen on tullut välttämättömäksi meille kaikille. Olen itse asiassa aina ollut suuri lähiseuturetkeilijä, etenkin Saksassa ollessani, ja seuraankin nyt mielenkiinnolla, saavatko tuolla vaikuttavat kaverini ja tuttavani aikaiseksi pikkumatkoja kauniiseen Etelä-Saksaan. Kohteiksi voivat valikoitua esimerkiksi viinialueet kuten Franken, Rheingau, Moseltal ja Nahetal, vain joitain mainitakseni. Onnistuin itse käymään kaikilla Saksan viinialueilla asuessani nimenomaan eteläisessä osassa maata, ja ne olivat uniikkeja ja mieleenjääviä reissuja. Monet lähipiiriläiseni eivät oikein ymmärtäneet, miten jaksoin joka viikonloppu suunnata jonnekin sadan kilometrin säteelle patikoimaan, valokuvaamaan luontoa, testaamaan uusia kyläkahviloita ja oppimaan aina jotakin uutta paikallishistoriasta. Mutta sehän siinä  on - emme välttämättä aina ymmärrä lähialueidemme arvoa.

Järvi-Suomi on jotakin todella uniikkia ja upeaa, varsin monella suomalaisella on mökki joko siellä tai jonkun muun järven rannalla, mutta emme silti osaa laskea sinne suuntaamista matkustuskiintiöömme. Koivun tuoksu, peilityyni järvi ja satumaiset auringonlaskut hiljaisuuden ja linnunlaulun vuorotellessa kuuluvat kuitenkin enemmän arkeen - kenties hieman erityiseen ja rajallisesti toteutettavaan arkeen, mutta kuitenkin arkeen. Kun latasin pari videota viime kesänä kesämökiltämme Instagramiin, ja taustalla vallitsi mielestäni varsin perusmeininki - taisi aurinko laskea, peilityynellä järvellä kalat hyppivät ja joku muistaakseni pulahti spontaanisti uimaan itseni kohennellessa viimeisiä hiilloksen jämiä - sain Saksaan palattuani kuulla, että tuo video oli näyttänyt ihmeelliseltä, uudelta, eksoottiselta ja satumaiselta. 

Ensimmäinen mökkivisiitti kesälle 2020 on jo ehditty suorittaa

Seesteinen yö

Tajusin, että niinhän se menee. Minulle Alpit ovat ne erikoinen ja ihmeellinen uusi juttu, aivan kuten myös niin monet muut korkeuseroihin perustuvat maisemakokonaisuudet. Ja tämä juuri siksi, että korkeuserot ovat minulle jotakin suhteellisen uutta. Samaten järvien jatkumo on monelle suomalaiselle tavallinen taustamaisema, kun taas toiselle ainoastaan pääsymaksullisiin tekojärviin tottuneelle se on harvinaisuus.

Viime kesän vesistöt Mannheimista käsin näyttivät muun muassa tältä

Ja Berchtesgadenin luonnonpuistossa taas tältä. Nilkkakorkeaa kylmää koskivettä.

Saksassa asuminen on opettanut minulle lähelle katsomisen taidon. Viidenkään vuoden aikana en kokenut uudessa kotimaassani tylsistymisen hetkiä, jolloin olisin intensiivisesti odottanut jotakin kaukolomaa. Koin aidosti olevani koko ajan tietynlaisella lomalla, koska nähtävää oli vain niin paljon. Pohjois-Ranskaan pääsi päiväreissuksi, Pariisiin oli mahdollista tehdä pieni viikonlopun getaway, Allgäu ja muut idylliset maisemat olivat myös suoran junayhteyden päässä. Jos halusi yöpyä, vastaan tuli aina paljon pieniä ja sympaattisia majataloja, jotka tarjosivat huoneita varsin edullisesti.

Itäisessä Saksassa oli jylhää .. Ja niin kovin ikimuistoista. Tiesittekö muuten, että monet läntisessä Saksassa kasvaneet eivät edes harkitsisi idässä vierailua, todella monet suorastaan mollaavat sitä.

Yöpyminen pikkukylän linnassa

Ja tällaista elämän tulisi olla. Emme voi yksinkertaisesti kuluttaa leijonanosaa vuodesta odotellen jotakin seuraavaa lomaa ja kokea näiden odotusjaksojen aikana tyytymättömyyttä vallitsevaan tilanteeseen. Tämä kuulostaa ehkä teennäiseltä, mutta loman pitää olla osa arkea. Arki-illat töiden jälkeen kotikaupungissasi veden äärellä tai puistossa, kenties ystävän ja viinilasillisen kanssa, viikonloppu vaeltamassa läheisessä luonnonpuistossa - jollekin toiselle (muualta tulevalle) nämä samat paikat olisivat se vuoden kohokohta, joka toteutuu vain pienenpienen aikaikkunan sisällä. Miksi ne eivät voi olla jotakin erityistä myös sinulle? Vain siksikö, että pääset sinne koko ajan? Menetkö oikeasti?

Meditoin itseni tarkoituksella pois tästä ajatusmallista, ja kun kävin säännöllisesti Rheinin varrella istumassa töiden jälkeen, muistin saksan kirjan kappaleen Rheinin varrelle sijoittuvasta Lorelei-legendasta, Lonely Planetin, romantiikan ajan Rhein-matkakertomukset ja niin monet historian henkilöt ja hetket, joihin Rhein on vaikuttanut, ja näin tästä paikasta tuli taas erityinen, ja olin taas lyhyellä lomalla.

Eräs ilta töiden jälkeen Rheinillä viime kesänä. Saksassa ei ole yöttömiä öitä, joten pimeys ja samanaikainen hellelämpötila ovat normaali yhdistelmä etelässä

Kaukomatkoille on tilauksensa, ja uusien kulttuurien kokeminen on arvo jo itsessään. Mutta näinä aikoina, kun tämä on rajoitettua, ei lähimatkustuksen ole pakko olla toisarvoista.

Tänä keväänä olen katsonut eteläsuomalaisia paikkoja - erityisesti sen luontoa - jokseenkin uusin, mahdollisen paluumuuttajan silmin. On selvää, että paluumuuttaja ei ole enää samanlainen kuin oli ennen lähtöään ja että uusi tapa katsoa vanhoja paikkoja on nyt erottumattomasti läsnä, mutta yllätyin silti positiivisesti kaikesta uudesta, mitä koin. Tiesin, että luonnonpuistoja on suhteellisen paljon, tiesin myös Porvoon olevan huomionarvoinen ja erottuva paikka, mutta en ollut koskaan tarttunut näihin tilaisuuksiin. Nyt teen niin aktiivisesti, ja nautin joka hetkestä. Olimme eilen Luukin luonnonpuistossa eräänlaisella lampi- ja järvikierroksella vehreän luonnon keskellä, ja kun spontaanisti päätimmekin mennä uimaan, olin mielestäni lomalla. Tänään olen taas töissä.
(kirjoitan tätä aamulla ja työt alkavat vasta kymmenen maissa)

Kyllä maalla on mukavaa! Ei kun hetkonen joo, tämä olikin Espoon ja Helsingin tuntumassa.

Uin!

Tehdään tästä kesästä hyvä!