Loving each day | Etätöitä ja ihmettelyä

Päiväni täällä Heidelbergissa menevät siten, että herään ysin-kympin maissa, keitän kahvit ja alan tehdä etätöitä. Rajallisten työtuntien jälkeen koitan selata nettiä toivoen, että joko Helsingin päässä tai täällä vastaan tulisi jotain kiinnostavan oloista työjuttua, mihin voisi hakea. Menin tosin täällä haastattelun kaltaiseen tapaamisen suomalaisen tutun kehotuksesta, en siis varsinaisesti hakenut koko hommaa. En tiedä, miten sen kanssa käy.
Illemmalla hyppään usein ratikkaan ja käyn keskustassa joko tapaamassa tuttuja tai kävelemässä itsekseni ja valokuvaamassa. Harkitsin jopa uuteen järjestelmäkameraan sijoittamista, mutta ylimääräisiä useita satasia tässä ei varsinaisesti ole käytössä. Jos saan kunnon duunia myöhemmin, se se voisi kyllä olla eka asia, jonka ostan. Tai uusi puhelin... Ne lukuisat naurut, jotka kämäinen luurini on joutunut täällä kokemaan... Ehkä typerin asia siinä on se, että siitä ei saa kuvia ulos piuhalla.

Eilen oli taas vuorossa pientä reissailua yhden parhaimman (JA autollisen) ystäväni kanssa. Kävimme Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Rhein-jokilaakson kylissä, mm. Cocheimissa katsomassa joulumarkkinoita ja upeaa keskiaikaista vanhaa kaupunkia. Jokilaakso itsessään oli lisäksi käsittämättömän kaunis. Parempaa kokemusta ei marraskuisissa maisemissa voi saada. Valo osui upeasti vuoriin, joiden välissä joki virtasi. Toisinaan sadekuurot huuhtoivat teitä ja sateenkaari piirtyi vuoresta toiseen, kuin sillaksi tien ylitse. Oranssin ruskea värimaailma ympärillä sai ajattelemaan, että liikkuisi jonkinlaisen kanionin keskellä.
Joulumarkkinat aloittivat sitten joulumarkkinasarjan. Olen viettänyt paljon aikaa Saksassa, mutta en koskaan joulun alla, joten nyt otan takaisin kaikki ne vuodet, jolloin olen ollut täällä näkemättä kuitenkaan joulumarkkinoita. Eiliset Cocheimin pikkuiset joulumarkkinat olivat täydellinen aloitus joulumarkkinasarjalle. O Tannenbaum.

Cocheim, kaupunki Rhein-laakson vuorten juurella

I went to a job interview a couple of weeks ago. I might not take it (the salary...) , I might not even get it, but it's still pretty damn close, closer than ever. Me staying here. "Why would you want to stay in Germany, the taxation is harsh and so many aspects of the culture and everyday life are lagging behind Finland."This is what I've heard from some of you in Finland, and in a way I do get it. Although I do think this is a case of perception, and what we perceive is based on our own views and our own lives. Until I came here in 2013 to actually live, it never even occurred to me for a moment that I would actually at one point start to look for a job outside Finland, on any level. The idea of home country was really strong, as if I had been brainwashed to think everyone needs to stay exactly where they come from. If the situation for newly graduated masters of arts wasn't that crappy (even with my experience O.o ), it would've been obvious to stay in Helsinki, a no-brainer. But the reasons for my potential staying here are actually quite emotional, and finally I accept it, everything doesn't have to be based on reason. I am allowed to say that living by the misty hills, gazing at the amazing autumn colors from the window of a train from Stuttgart to Heidelberg and walking by Neckar are one of the things keeping me here. Come on, I'm not even 30 yet. If I wanna do outside-the-box things, it's now. I have dear ones in Helsinki, which is the only thing making this difficult. They are welcome to come here. All I can say about perceptions is that no one knows my reasons but me. Stuttgart 2013 and Heidelberg 2015 and everything in between got me where I am right now.
There is also something little going on (job-wise) that might lead into me returning to Finland. But cannot say for sure. Nothing is for sure.