Viidennet karnevaalini Saksassa

Saksassa asuessa tulee monesti todettua, kuinka harmi on, kun tiettyjä suomalaisittain tärkeitä juhlia ei vietetä täällä. Toisaalta tämä toimii myös toisin päin. Vietin juuri viidettä kertaa saksalaista karnevaalia - suomalaisittain laskiaisen ja penkkareiden kohdalle sijoittuvaa valtavat mittasuhteet saavuttanutta kansanjuhlaa. Penkkarien mainitseminen ei itse asiassa ole täysin tuulesta temmattua, sillä myös karnevaaleihin kuuluu rekkojen ja muiden kulkuneuvojen muodostama paraati ja karkkisateessa tungeskelu. Tosin täällä nämä penkkarit ja paraatissa kulkeminen kuuluvat koko kansalle, eivät vain nuorisolle. Karnevaalien aikaan katukuvassa onkin havaittavissa neljän peräkkäisen päivän verran avointa ja rentoa virvokkeiden nauttimista ja ennen kaikkea karnevaaliasuja - myös isovanhempien sukupolvella. Lapset keräävät karkkeja ja muita paraatiryhmien heittämiä pikkutuotteita säkkeihinsä, joita hädin tuskin jaksavat päivän päätteeksi enää nostaa. Pitää muistaa - kaikki täällä on suurivolyymisempaa kuin esimerkiksi Suomessa, ihan jo pelkästään väen määrän ja tiheyden takia. Erilaisia paraatiryhmiä oli Wiesbadenin kulkueessakin yli sata ja koko tapahtumaan osallistujia 350000 henkeä. Televisiossa näytetään karnevaaliseurantaa karnevaalien niin sanotusta pääkaupungista Kölnistä - lähetys vastaa uuden vuoden vastaanoton televisiointia. Karnevaali on idealtaan sama kuin esimerkiksi muinainen kekri, Nuuttipukki tai muu käännettyjen hierarkkioiden juhla. Ajatuksena on, että tässä sääntöuskovaisessa maassa voidaan tämän rajallisen aikaikkunan sisällä tehdä kaikkea omituista ja epäsovinnaista. Kuvaavin tapahtuma, jota todistin, oli jonkinlaisen paukkuserpentiinin räjäytettäminen noin millin päässä poliisin naamasta. Kaveria ei haitannut, vaan siinä suvereenisti pyyhittiin roskat naamalta ja harteilta ja jatkettiin elämää. Karnevaalina ei ole hyvä idea lähteä valittamaan paljon mistään. Yleensä jengiä ei nimittäin kiinnosta - helau tai alaaf vaan ja virvoketta kouraan. Saattaa myös olla niin, että kaikkea tosi omituista tapahtuu, mutta parempi on olla vain kysymättä ja todeta, että ne on vain nämä neljä päivää. Voi vaikka sitoa ihmisen kokoisen muovihanhen kaiuttimeen, se on ihan ok. Jotenkin sekoilu ei myöskään ylly painostavaksi. Täällä on totuttu kansanjuhliin ja halpaan alkoholiin, se on täällä tosi hyvin sosiaalisesti hallussa. (Helsingin lähijunat minkä tahansa juhlapäivän jälkeen klo 23-01, I'm talking to you). Tässä hieman eri vuosien kollaasia.

Erässä Saksaa käsittelevässä kirjassa oli esitelty kaikki viralliset karnevaalinaamiot, jotka vaihtelevat alueittain. Tämä oli muistaakseni yksi niistä, mutta en ala keulimaan trivialla, josta en ole 100-varma ;)

Satumme asumaan kaupungin parhaalla paikalla kulkueen katsomisen kannalta, joten siinä missä Suomessa eräät arvokkaammat henkilöt saattavat viettää "trenssivappua", oli tällä kertaa karnevaalikavalkaadissani vuorossa "ikkunakarnevaali". Eli seurasimme tapahtumaa asunnosta käsin - ikkunamme ovat suhteellisen isot, voisi sanoa seinän olevan ikkunaa tai ikkunan olevan seinää filosofisesta painotuksesta riippuen, joten ei tarvinut niin sanotusti kuikuilla. Ja siis suoraan karnevaaliparaatin yläpuolella. Pistin silti karnevaaliasun päälle, ja Ranskasta tuotu skumppapullo sai aueta. Tuli sentään käytyä alaovellakin katsastamassa kulkueen meininkiä, ja sehän oli ihan ok sielläkin - ja mukaan tuli ihan liikaa hariboja, joita meistä ei kumpikaan siis syö. Karnevaalivohveli sentään maistui ihan hyvältä, tuo niin sanottu köyhän miehen kismetti. Keskustassa oli tivolimainen tunnelma ruokakojuineen, peleineen ja laitteineen.

Tuli ehdittyä vielä lyhyelle päiväretkelle Rheinsteig-reitillekin lauantaina. Tämänkertainen etappiväli kulki Rüdesheimista Winkeliin, ja siihen mahtui sekä viini-istutuksia, Hildegard bingeniläisen luostari että laakeita peltoja. Aina kun näkymä aukesi Reinille, olo oli tuttuun tapaan kuin postikorttiin eksynyt, hyvällä tavalla. Miten paljon näitä tuleekaan kaipaamaan vielä. Kun kyse tosiaan ei ole siitä, että on tehnyt jonkun matkan tällaiseen paikkaan, vaan se on ihan se normaali kotiseutu ja saatavilla jatkuvasti. Siitä luopuminen ja sen vaihtaminen tilanteeseen, jota HS luonnehti marraskuun sadanneksikolmannenneksitoista (ja siitä ylöspäin) päiväksi voi olla pieni shokki.
Työnhakuun liittyen olen saanut jonkin verran kysymyksiä ja kommentteja Instagramin puolella, mutta ajattelin pitää blogin paikkana, jossa käsitellään elämää ja seikkailuja Saksassa, ei niinkään angstia Suomen työmarkkinoista. Teen aiheesta jonkinlaisen kootun instagram-storyn varmaan lähiaikoina. Lyhyesti sanottuna, mitään uutta ei vielä ole näköpiirissä, mutta siirrän tukikohtani maaliskuuksi Helsinkiin edistääkseni asiaa hieman paremmin. Saksa-hommia on kuitenkin lisää luvassa huhtikuussa, sillä en ole uuden työn puuttumisen vuoksi irtisanoutunut nykyisestäni, vaan pysyn Saksan työpaikkani palkkalistoilla vielä jonkin aikaa. Lomaa riittää ainakin 26.3. asti, sen jälkeen sitten katsotaan, miten edetään, jos vielä tarvitsee. Etämahdollisuudet ovat firmassa onneksi hyvät.