Lisää Saksa-suosituksia: Mosel-laakson pikkukaupungit

Arriva ja rokkenrol! Kesä on saapunut keskuuteemme, mutta ei itse asiassa vielä niin kuumana, etteikö siitä voisi nauttia. Osoitteeni vaihtui kuudennen kerran Saksa-vuosieni aikana, ja nyt ihmettelen Mannheimin hipster-kaupunginosaa. Eikä ole omakeksimä luonnehdinta - paikalliset ovat tätä mestaa näin kuvailleet.
Reissuja on tullut edelleenkin tehtyä, ja ajattelin täällä jakaa hieman juttuja uusimmasta, eli pyöräretkestä Mosel-laaksoon. Kyllä, minä pyöräilin matkaa, siis useita kymmeniä kilometrejä päivässä. Tämä ei ehkä normaalille kuolevaiselle ole mikään suuri pyristys, mutta kun on itse tottunut polkemaan ainoastaan päästäkseen kouluun tai Prismaan, niin jalat ja kankut eivät välttämättä ihan ymmärrä heti, että tämä liikerata vaan jatkuu useita tunteja. Mutta ei se mitään, pyörätiet olivat niin überhyviä, että siellä ei tällaisen pyörä-noobin tarvinut paljoakaan kärsiä. Seuralaiseni edustaa tässäkin asiassa ns. iron man -osastoa, joten ainut haaste tuli ehkä hänen satunnaisten vauhtipiikkiensä perässä pysymisessä.

Pyörä on hyvä kulkuneuvo Moselilla, koska junarata ei kata kaikkia parhaita ja esteettisimpiä pikkukaupunkeja, ja lisäksi tuo alue on aidosti suunniteltu pyöräilijöitä varten. Pyörätiet olivat eräällä tunnetulla pätkällä (maaseudulla, ei enää joen varrella) oikeasti parempia kuin vieressä pöllyävä autotie. Asfaltoitua ja tasaista, mikäpä siinä siis ajaessa. Etenkin kun pyöräni oli hieman kyseenalainen tähän tehtävään, lähinnä siis hieman liian raskas. Lisäksi pyöräretkiin liittyy se hienous, että kaikkea monen päivän tavaraa on pystyttävä kuljettamaan selässä tai pyörän päällä. Itse "sijoitin" kuuden euron satulalaukkuun paikallisessa tiimarissa, ja hyvä ihme, sehän kesti ja toimitti tehtävänsä paremmin kuin hyvin!

Satulalaukku oikealla. Ihan liian hienohelma siis EI saa olla, ja samoissa kamoissa heilumista on siedettävä. Etenkin jos on monen päivän matka kyseessä

Majoituttiin hotelleissa, joiden varaaminen oli jälleen kerran mukamas vähän liian myöhäistä (täällä täytyy ilmeisesti kaikki varata puoli vuotta etukäteen) ja päädyttiin ottamaan ne, mitä oli jäljellä. Mutta majoitukset olivat kaikki tosi hyviä ja viihtyisiä. Erityismaininta Zell am Moselin Rathauskellerille, joka oli ravintolan ja hotellin hybridi. Pieni ja viihtyisä, kuten monet asiat reitin varrella.

Homma alkoi Cochemista, jonne pakkauduimme pyörinemme päivinemme saksalaisena arkipyhänä, helatorstaina. Jo valmiiksi hieman kuolleena syntynyt idea! Koska kaikki saksalaiset halusivat tehdä samaa, eli mennä pyöräretkelle paikallisjunalla, jonne saa tuoda pyörän ilmaiseksi mukaan, oli pyöräosasto niin täynnä, että hädin tuskin mahduimme edes messiin. Onneksi kaikki vastustivat junavirkailijan kieltoja jämäkästi mutta silti ystävällisesti, ja yhteisvoimin kaikki pyörät saatiin pakattua reunoihin siten että kapea mutta silti riittävä käytävä saatiin aikaiseksi. Seuraavilta asemilta ei kyllä enää sitten kyytiin päässytkään. Varmasti ketuttavaa niille, joita ei päästetty sisään lainkaan. Suora yhteys Cochemiin (eräänlainen Mosel-keskus) nimittäin ei kulje kauhean usein.

Cochemissa olin itse asiassa jo käynyt kerran lyhyesti joulumarkkinoilla, joten olin todella innostunut kokemaan vanhan kaupungin esteettisyyden uudestaan, tällä kertaa viinikaupungin kesäisessä asussa. Ja viiniä tuolla todella riitti. Viinistä voisi itse asiassa puhua enemmänkin, mutta tyydyn nyt toteamaan, että viini ei ole mikään hienostelujuoma, vaan nimenomaan edullinen, kaikille kuuluva ympäröivästä luonnosta jokaiselle halukkaalle suotu tuote. Viinipeltoja on aivan kaikkialla, ja ne kuuluvat kaikkien Mosel-kaupunkien estetiikkaan, postikortteihin ja tärkeimpiin valokuvauskohteisiin. Jopa pyörätiemme kiemurtelivat monesti viinipeltojen välistä.

Tällä kertaa kiivetiin myös Cochemin linnaan, joka oli reissussa ainut ns klassinen turistimomentti - olihan kyseessä arkipyhä ja markkinoitu nähtävyys. Sen jälkeen kaikki olikin melko autenttista ja rauhallista.

Cochemista siirryttiin samana iltana viinimaistelun jälkeen 38 kilometrin päähän Zelliin, jossa ensimmäinen majapaikkamme oli. Joku voi olla eri mieltä siitä, miten hyvä idea on maistella huolella viinejä ja sitten kesäiltaa myöten fillaroida vajaan maratonin verran. Mutta mikäs siinä, hedarikin lähti mukavasti kun sai niin paljon happea. 

Zellistä onnistuimme seuraavana aamuna löytämään Suomen lipun. Kuten kuka tahansa yksitoikkoisista asioista innostuva ihminen, halusin välittömästi kuvan lipun alla. No, olihan tuo taustakin ihan siedettävä.

Zellin jälkeen pysähdyimme Traben-Trarbachin "kaksoiskaupungissa" (kuinka moni pystyy kuvittelemaan "Lemi-Savitaipaleen"?), joka oli jälleen todella todella kaunis paikka. Vanhaa arkkitehtuuria ja joen hyödyntämistä kaupunkimaisemien luomisessa. Päivän maratonpyöräily päättyi toiseen kaksoiskaupunkiin eli Bernkastel-Kuesiin. Sieltäkin löytyi linna, vanha kaupunki, idyllisiä viinitaloja ja jokimaisemaa.

Täältä lähdimme sitten kohti sisämaata, eli poikkesimme jokireitiltä. Se ei kyllä haitannut, sillä pyörätie, joka siitä haarautui, on Saksan tunnetuimpia kaikessa hienoudessaan. Tie vei maaseudun läpi, ja kaiken sen luonnon keskellä saattoi oikeasti hetken unohtaa olevansa tässä maassa, täyteen ahdetussa Saksassa. Tällaisia hetkiä tässä maassa tarvitaan. Ainakin minä, maaseutu- ja pikkukaupunkisielu.

Reitti päättyi pienen junaoikaisun kautta Saksan vanhimaan kaupunkiin eli Trieriin, jonka isous kaiken tämän kyläfiilistelyn jälkeen tuntui aluksi hieman ähkymäiseltä, mutta lopulta silti sekin hienolta. Viinit olivat edelleen keskiössä, mutta samaten historia ja ravintolakulttuuri. Paljon samoja elementtejä oli kuin Heidelbergissä ja Mannheimissa (se iänikuinen Kaufhof kertaa kaksi), joten sinänsä tuntui tutulta. Best Western oli ihan sopiva hotellikokemus kaiken tämän päätteeksi, vaikka pyöräkaistoilla meneminen isossa kaupungissa onkin hieman jäätävää.

Trierin tuomiokirkko (Dom) ei mahdu kuvaan

Tässä hyvä pyöräkartta reitille, mikäli menee vain Moselin rannalla. Vihreät pätkät aivan pelkkää pyörätietä, oranssit taas yleisiä kevyen liikenteen väyliä, joissa pitää hieman katsoa, ettei jyrää jalankulkijoita. Harmaissa osioissa joutuisi menemään autojen seassa, mutta nämä kohdat ovat vältettävissä vaihtamalla joen puolta.

Kokonaisuudessaan kaikki onnistui siis todella hyvin. Jännitin aluksi miten tavarat kulkevat mukana (hyvin), tarvitseeko ajaa autojen seassa (98% ei) ja miten pyörän saa yöksi turvaan (hyvin), mutta oikeastaan ainut sellainen niin sanottu jännä paikka oli tuo jo selittämäni ihan alku, jolloin melkein emme päässeet junaan. Sen jälkeen myös toki mietimme, ovatko kaikki junat tällaisia, myös paluumatkalla, mutta vastaus oli selkeä ei. Se oli vain se helatorstain aamu, joka aiheutti täyteenahtautuneisuuden.
Mutta hei, menkää pyöräilemään! Ja tämä reitti jos mikä on armollinen myös keskinkertaisille fillareille. Myös siis kohtuullisenkin vuokrapyörän kanssa onnistuu varmasti.
Nyt Tsena sanoo morjens, vuorautuu aurinkorasvaan ja kertoo ensi kerralla ehkä jotakin Itä-Saksasta!