Kevät on täällä! Joskin ehkä hieman eri näköisenä Suomessa ja Saksassa, mutta yhtä kaikki tunnelman osalta molemmissa. Tulin juuri takaisin pidemmältä Suomi-reissultani, johon kuului hiihtämistä, luistelua ja aurinkoisissa lumimaisemissa fiilistelyä. Keli vaihteli miinus kympistä plus kolmeen, mutta auringossa oli toisinaan jopa hiostavaa. SaiPan playoff-pelit, ja vielä ne jännittävimmät ja parhaimmat, osuivat myös juuri visiittini kohdalle, ja niitä tuli katsottua sekä hallissa että screeniltä.
 |
| Lappeenrannassa Saimaan jäällä |
Olin jotenkin lähes liikuttunut Suomen kauneudesta. En Suomessa asuessani arvostanut talvea juuri ollenkaan, ja syynä oli lähinnä se, että sitä joutui kestämään niin pitkään, ja aina myös tiesi sen päättyvän kuukauden mittaiseen loskakauteen. Tällä kertaa pääsin vetelemään mansikat kakun päältä, ja nauttimaan talvimaisemista ja talven elämyksistä parhaimmillaan tietäen silti, että kun laskeudun takaisin Saksaan, täällä odottaa oikeastaan kesä. Suomen kevättä muistuttava aika on Saksassa usein tammi-helmikuussa, kun taas huhtikuiset päivät ovat usein jo yli 20-asteisia. Saksalaisten mielestä tämä on kevät, mutta itse lasken jo alkukesäksi. Lunta täällä eteläisessä Saksassa ei oikeastaan tule koskaan, jollei muutaman tunnin maassa pysyvää tammikuista kuurojäännettä lasketa.
Reissuni ensimmäinen kokonainen viikko meni etätöissä vanhempien nurkissa ja Helsingissä pohjoismaisten kollegoiden kanssa kolmipäiväisessä konferenssissa. Harmillisesti meille ei ollut paljon vapaa-aikaa suotu, joten en päässyt alkuperäisten suunnitelmieni mukaan näyttämään Helsinkiä ruotsalaisille ja tanskalaisille työkavereilleni. Nuo kolme päivää menivät putkessa, johon kuului esitelmiä toisensa perään ja syömistä noin parin tunnin välein :D Tiedätte ehkä hotellikonferenssit ja niiden kahvitauot normaalien ruokailujen lisäksi. Noin hienossa hotellissa en ollut aiemmin ollut, ja olisin mielelläni nauttinut huoneestani enemmänkin. Aika oli kuitenkin rajallinen. Lappeenrannassa tekemäni etäpäivät onnistuivat hyvin - netti on siellä nopea, eläkkeellä oleva isä keittelee kahvia :D ja illalla pääsee päivän päätteeksi suoraan saunaan. Aika mieletöntä, että voin viettää aikaa perheen kanssa menettämättä yhtään lomapäiviä.
 |
| Aamiaisjuttuja hotellissa Helsingin Kauppatorin kupeessa |
 |
| "Mitähän tästäkin tulee" -hetki junamatkalla konferenssiin |
Tämän aasinsillan kautta ajattelin vähän selventää työjuttujani. "Miten menee töissä?" on luultavasti yleisin kysymys, johon vastasin Suomessakin ollessani. Työ, jota teen, on selkeästi itselleni mieluinen, sillä asun sen tiimoilta edelleen Saksassa. Pian tulee täyteen 2,5 vuotta kyseisessä roolissa, joka on itse asiassa aika monen kollegan mielestä todellinen unelmatyö. Se on jopa niin jees, että ihminen, joka teki tätä duunia ja alkoi tuurata pomoamme hetkellisesti, valitsi mieluummin tähän työhön palaamisen pomon duunin hakemisen sijaan. Pomon rooli siis tuli hakuun hetki sitten. Puhuimme tästä töissä eräs päivä, ja näyttää siltä, ettei sitä ole kiinnostunut hakemaan ainakaan meistä juuri kukaan. Aika erikoinen tilanne, eikö ...
 |
| Ihmetyksiä ja kavereita töissä |
Se, mikä tekee juuri omasta työstäni ( kuin myös kollegoiden - meitä on iso tiimi saman roolin työntekijöitä yhdessä kerroksessa) tykkäämisen arvoisen, jakautuu moniin pikkusyihin. Työyhteisömme on aika nuorekas ja yleishabitukseltaan positiivinen, ja koen oikeasti, että kun menen töihin, menen näkemään kavereita. Lisäksi tilanteeseen liittyy sellainen hupaisa seikka, että teknisesti ja muutenkin meille tarjottujen resurssien osalta meneillään on toisinaan tietynlainen pieni kaaos. Jokin ei toimi maanantaina, toinen juttu ei toimi tiistaina, julkinen liikenne jumittaa keskiviikkona, sähköt menee poikki torstaina ja perjantaina on vain yleinen mitä helvettiä -päivä. :D Kun sisäistää tarpeeksi hyvin, että monet asiat voivat joskus olla levällään, ja se _ei ole kenenkään meidän vika_, eikä meiltä voi odottaa näiden sekoilujen osalta minkäänlaisia sankaritekoja, saavuttaa aidosti rennon työasenteen ja fiiliksen, joka pitää loitolla burn outista vaikka ihmisen loppuelämän ajan. Kenenkään ei tule tehdä mitään muuta kuin se, mikä on mahdollista. Jos jokin jarruttaa työtä, mutta emme voi sille itse mitään, on annettava sen tahon, joka asialle voi jotakin, ottaa siitä mahdollisesti koituvat haitat niskoilleen.
Mielestäni tämä asenne on koko porukalla todella hyvin hallussa, ja se luo todella vahvan positiivisen pohjan aivan jokaiseen työpäivään. Tärkein ohjenuora työssämme on se, että sen tärkeys on ymmärrettävä, mutta sitä ei saa ottaa henkilökohtaisesti. Jos minua turhauttaa jokin asia töissä, koen että kulloisenkin turhautusta aiheuttavan prosessin kehittäjä ansaitsee negatiivisen ajatuksen, minä henkilönä en pätkääkään. Totta kai porukkaan kuuluu aina joitakin happamampia tapauksia, jotka eivät vain pääse omasta turhautumisestaan yli, tai antavat asioiden kasautua henkilökohtaiselle tasolle, mutta pääasiassa kaikki ovat jo tietoisia näistä henkilöistä - tämä on se, miten he toimivat - ja pitävät heitä poikkeuksina. Heidän negatiivisuutensa täytyy vain sivuuttaa, ja se on myös tärkeä taito.
Tämä yhteisö osoittaa sen, että lääkinnällisten laitteiden parissa tehtävää työtä ei pysty tekemään jos on säännöllisesti täynnä ärsytystä. Jokaisen vastuulla on ajaa se pois, ei päästää sitä sisään. Sydämesi on niin sanotusti oltava keveä. Tehtävänämme on kohdata ihmisiä, jotka pitävät käsissään laitetta, joka parhaimmillaan säätelee heidän kokonaisvaltaista terveydentilaansa. Se ei yksinkertaisesti käy päinsä, että hihat ovat palaneet viisi kertaa viimeisen tunnin aikana, ja sitten alat jutella asiakkaan kanssa. Lisäksi se negatiivinen energia, mitä tällä tavalla levittää, on sata kertaa vaarallisempaa kuin monet muut asiat.
Ja tästä itse asiassa puhutaan ja kysytään kehityskeskusteluissa eniten. Miten hyvin ihmiset ympärilläsi voivat, ottaako kukaan asiat liian vakavasti, voiko joku huonosti. Se, että emme anna toimimattoman softan näkyä yleisfiiliksessä tai asiakaskontaktissa, on oleellista. Se, että emme yritä ottaa syitä niskoillemme myöhästyneistä junista, on sijoitus omaan hyvinvointiin. Se, että emme yritä ottaa kaikkea vakavasti, tarkoittaa että olemme työssämme 100% vakavissamme.
Monelle meistä, myös minulle itselleni, yksi suurimmista eduista on etätyömahdollisuus. Omalla kohdallani nykyinen yhdistelmä hipoo täydellisyyttä. Etätyöpäivinä oma vapaa-aika lisääntyy usealla tunnilla matkustuksen jäädessä pois yhtälöstä, ja uniongelmaisena saan kullan arvoisen lisätunnin unta. Toisaalta ehdin alkaa kaivata ihmisiä toimistolla, koska siellä on oikeasti ystäviäni. Näin ollen joka kerta kun tulen Mannheimin kampuksen ovista sisään tehtyäni edellisenä päivänä töitä kotona, olen tietynlaista positiivista odotusta täynnä. Kun taas olen matkalla kotiin pitkän ja paljon vaatineen työpäivän jälkeen, olen täynnä rauhaa ja onnea, sillä tiedän, että seuraavana aamuna ei tarvitse herätä junaan. En stressaanu missään vaiheessa. Jokaisessa tilanteessa on jotakin hyvää. Olen kieltäytynyt päästämästä mörköjä sisääni, ja se on toiminut hyvin. Fyysisen terveyden osalta olen jo saanut aivan riittävästi dunkkuun, miksi siis lisäisin ehdoin tahdoin joukkoon minkäänlaisia henkisiä haasteita.
 |
| Kotitoimisto |
Töiden osalta elämä on käytännön tasolla todella mukavaa juuri nyt. Kun teen hommia kotoa, olen rentoutumassa jo 5 minuuttia vuoron loppumisen jälkeen. Saatan olla puistossa afterworkilla kavereiden kanssa, kahvilassa, tai menossa junalla iltaretkelle Speyeriin. Lounastauoilla otan pyörän alle ja käyn opiskelijaruokalassa edullisella lounaalla, missä muut jo minua odottelevat.
Mannheim-päivinä menemme usein töiden jälkeen johonkin istumaan, mikä on todella kivaa. Arvostan Mannheim-Germersheim-maisemien vaihtelua, mikä samalla vähentään tietynlaista samanlaisuuteen ja tylsyyteen vaipumista.
Tällaista täällä siis on. Jos tekee mieli kysellä lisää, jättäkää vaikka kommentti tuohon alas : ) Adjö ensi kertaan!
