Video-moimoit teille, joita näin eniten juuri ennen lähtöä

Kahden viikon jälkeen

Iltaa maailma, tajusin äsken juuri että tämä on kivointa työtä, mitä olen tehnyt koskaan. Siis missään. Totta kai nyt näin alussa hommat on vähän levällään, mutta työporukkamme on ihan mahtava. Osa on vielä opiskelijoita (intern-sopimus), osa vakiohenkilökuntaa. Itse asetun hyvin henkisesti näiden väliin... Tällä viikolla on tapahtunut taas monenlaista - tavallisten töiden lisäksi ollaan pidetty harjoituskoulutuspäivä henkilökuntamme kanssa, katettu hirvittävä catering-satsi ja järjestetty ensimmäinen varsinainen tulevien vaihto-opiskelijoiden tuutorien koulutustyöpaja. Tai siis itse oon lähinnä vaan pyörinyt mukana seuraamassa käytäntöjä. Nää on välillä ollut vähän ihmeissään, kun oon osallistumassa aina kaikkeen mahdolliseen, vaikka ne ei minulle täällä edes kuulu :D Ollaan lähimmän kollegani kanssa kyllä ihan samanlaisia - aina jos vaan jotakin tapahtuu, me ängetään sinne mukaan. Sellaisessa päivät myös kuluu aika nopeasti. Aion myös mennä tän kv-keskuksen järjestämille retkipäiville, jotka on siis suunnattu opiskelijoille, ja "valvojina" on joitain kv-keskuksen vakityöntekijöitä. Ja sitten minä haahuilemassa.
Vaihingenissa on tapahtunut hurjia, torstaina tämä koko pieni kylä oli pakattu täyteen eri ikäisiä ihmisiä, vähän kuin Ullis vappuna. Osallistujia oli noin neljä tuhatta, ja kyseessä oli siis ulkoilmatapahtuma Allmand open air. Kuvassa näkyvä asfalttialue toimi tanssilattiana, ja musiikki oli todella hyvää.

Allmandring

Kotitaloni

Uusi juoksureitti

Urheilurutiini on pysynyt täällä hyvin kuosissa. Olen aina ollut sitä mieltä, että Saksassa on parempi juosta kuin Suomessa. Etenkin näin kesällä, kun luonto on ihanimmillaan ja illalla on aivan täydellinen keli. Ainut miinuspuoli on se, että jos on vähääkään satanut, tiet on täynnä aivan _valtavia_ etanoita. Siis tarkoitan oikeasti yli kymmenen sentin pituisia ja kahden sormen paksuisia mötköjä. En edes halua ajatella, mitä jälkeä tulisi kun sellasen päälle tallaisi.

Neckartorin U-bahn, entinen kotiasemani, lempipaikkojani täällä.

Oon ehkä vähän epäkäytännöllinen, mutta käyn säännöllisesti entisillä kotikulmillani (matka kestää siis yli 20 minuuttia) Neckartorilla ihan vain ostamassa persikoita. Siellä on sellainen pieni välimerellisiin elintarvikkeisiin erikoistunut elintarvikekauppa. Sellaisia oli Berliini pullollaan, mutta täällä niitä ei ihan niin paljon näy. On aivan eri meininki, kun ostaa hedelmät kojuista minikaupan ulkopuolelta. Kun hedelmät ovat saaneet kypsyä kaikessa rauhassa luonnollisissa olosuhteissa, lähtee esimerkiksi persikoista kuoret ihan vain sormilla irti vetämällä. Ja maku on jotain aivan muuta kuin esimerkiksi Suomen S-markettien persikoissa, jotka on usein ainakin jonkin verran paleltuneet pilalle kuljetuksen aikana. Tai on aina jotenkin viileitä, vetisiä ja mauttomia.

Pinnalla juuri nyt

Tuli muuten mieleen, että tasa-arvoinen avioliittolaki on täällä juuri nyt erityisen ajankohtainen keskustelun aihe. Asiasta äänestetään pian, ja monenlaista kansalaisaktivismia on aiheen tiimoilta näkynyt. Katsoin eilenkin, että naispariskuntia näkyi erityisen paljon Schlosßplatzin lähellä (tai sitten kaikki kaverukset vaan kulkee käsikädessä tai muuten pariskuntamaisin elkein...) ja ajattelin että onpa kiva :) Selvisi, että jonkinlainen tasa-arvoista avioliittolakia puoltava tapahtuma (mielestäni he kuvasivat jotakin videota tai ottivat kuvia ilmasta...) oli jälleen alkamassa. Viime viikolla havaitsin samankaltaista menoa keskustassa, ja sateenkaarilippuja näkyi siellä täällä.
Saksa on jättimäinen valtio, ja osavaltiopolitiikka voi tehdä lakimuutoksesta vähän raskaampaa, mutta katsotaan miten käy. Yleisesti ottaen täällä etelässä on meno vähän konservatiivisempaa kuin esimerkiksi Berliinin ja Hampurin suunnalla. Tää on kyllä herättänyt paljon keskustelua esimerkiksi meillä täällä töissä. Kukaan ei oikein keksi järkevää syytä vastustaa rakastuneiden ihmisten halua olla yhdessä, mutta joidenkin svaabilaisten pikkukylien poppoo voi olla eri mieltä. Ja pikkukyliä täällä riittää.

Duunissa on sujunut kaikki varsin hyvin. Saksan puhuminen on kehittynyt kyllä suurin harppauksin, etenkin kun vertaa ekan päivän puolijäätyneeseen mongerrukseen. Kirjoittamisen ja lukemisen kanssa ei ole ollut ongelmia, mutta oma puhe ei kyllä ole ihan timanttisella tasolla vielä. Tärkeintä on kuitenkin se, että koko ajan kaikki ovat tajunneet mitä olen halunnut sanoa.

Keskustasta Vaihingeniin

Tänne kuuluu ihmeellisen hyvää. Tänne tultuani olen käynyt monenlaisia vaiheita läpi, ja kaikki ne perustuivat pääasiassa siihen, että olen asunut täällä jo kerran. Ensimmäisten päivien aikana huomasin vertaavani aivan kaikkea nyt kokemaani ja tekemääni kahden vuoden takaiseen Stuttgart-elämääni. Pääasialliset huomiot:

2013
-Asunto keskustassa, ehkäpä kaupungin parhaalla paikalla
-Vuokra on edullinen, talo on uusi ja kämppikset mukavia ja siistejä, keittiö aina puhdas
-Monenlaisia kauppoja ympärillä, hedelmäkojuja, ravintoloita...
-Asunnon vieressä aukeaa paikallinen hulppea "keskuspuisto", joka jatkuu pitkälle (mm. eläintarhalle) asti ja jota pitkin pystyy tekemään 10 km juoksulenkkejä
-Graduhommat/opinnot yliopiston keskustakampuksella, kävelymatka puiston läpi
-Päivittäin epämääräistä haahuilua keskustan jäätelökioskien, Starbucksien ja museoiden merkeissä

2015
-Asunto Vaihingenissa (bombfuck nowhere), erittäin luonnonläheisissä maisemissa. Keskustasta noin 15min S-bahnilla
-Työnantajan järjestämä "peruskämppä", talo on vanhahko ja vähän ummehtuneen oloinen käytävistä, "kämppiksiä" on kai noin 20, eli ei tietoa heistä, käytämme tosin samaa keittiötä, joka on joskus siisti. Omat tilat tosi siistit.
-Yksi kauppa
-Lenkille pääsee kyllä, mutta reitit on aivan täyttä maaseutua. Maastot on tosi hyviä, vehreitä ja turvallisia.
-Duunit lähes viereisessä talossa, voi siis nukkua tosi pitkään.
-Keskustassa olen käynyt nyt kaksi kertaa, olen totaalisen otautunut tänne kampuskylään

Alussa vaivasi se, että niitä samoja vanhoja kokemuksia ei nyt vaan tule uudestaan. Oli kuitenkin todella kiinteä osa arkeani suorittaa noita tiettyjä rutiineja nimenomaan keskustassa, juuri niissä maisemissa. Nyt olen vihdoin sisäistänyt sen, että tän kerran ei tarvitse olla millään tavalla samanlainen kuin edellisen, vaan uusista kuvioistani täällä Vaihingenissa voi tulla aivan yhtä tärkeitä ja ikimuistoisia. Enhän tosiaankaan silloin keskustassakaan asuessani ajatellut, että arjessani mitään kauhean ihmeellistä on, mutta aika todellakin kultaa muistot. Olen aivan varma, että joskus vuoden päästä muistelen tätäkin yhteistä jättikeittiötä, kylämäisen pihapiirin läpi töihin kävelyä, lähikauppaan menoa ja maalaismaiseman poikki hölkkäämistä todella lämpimin tuntein. Eli nyt kun olen ollut täällä viikon verran, alan henkisesti vihdoin asettua tänne. Ja itse asiassa on aivan todella hyvä olla juuri nyt. Olin Suomessa lähtiessäni aika levoton, mutta nyt kaikki on vain jotenkin asettunut uomiinsa. Asiaa auttaa myös se, että täällä on keskikesä, kaikki on vehreää, raikasta, tuoksuvaa ja kaunista. Mieli todellakin lepää.

Työt on lähteneet käyntiin aika kovalla rytinällä. Ensimmäinen viikko alkoi käytännön asioihin perehtymisen jälkeen kansainvälisten opiskelijoiden sähköpostien perkaamisella. Outlook on tuttu lelu, sieltä siis tongitaan meilejä pihalle. On itse asiassa niin paljon tässä duunin alkuvaiheessa manuaalista hommaa, että aika on kulunut kuin siivillä aivan joka päivä. Vaikka siis painaakin 8-tuntista työpäivää, tuntuu se paljon lyhyemmältä. Aiemmin olen aika paljon ollut sellaisissa duuneissa, joissa pitää vaan joinain päivinä odotella ja odotella, että kello on vihdoin neljä ja pääsee lähtemään kotiin. Sellasta ei nyt toden totta ole.
Oon ystävystynyt yhden kollegan kanssa, ja sitä kautta tutustuin taas hänen kavereihinsa. Hassua kyllä, mutta tuntui siltä, että sosiaaliset kuvioni olivat jo täysin valmiiksi taputeltu tokana iltanani täällä. Olemme tällä jengillä istuneet iltaisin täällä asuintalojemme lähellä nurmikoilla, pitäneet piknikkiä, tehneet muun muassa pizzaa ja espanjalaista munakasta, grillanneet ja ajelleet autobahnilla katto auki. Kaikki nää tyypit asuu tässä ihan kivenheiton päässä. En ole vielä edes hankkinut saksalaista liittymää, koska kaikki saavat minut kiinni ovipuhelimella vain tuolta alhaalta ovelta rimpauttamalla. Tää on todellakin kylä.

Ainut mikä nyt harmittaa on se, että kaikki kuvani ovat Lumiassa, enkä saa niitä sieltä pihalle! Siis vanha Lumia, ehkä vanhin mahdollinen. Kun yhdistän sen koneeseen uspilla, se alkaa vaan ladata akkua. Koitan keksiä asiaan jonkinlaisen ratkaisun seuraavaan postaukseen mennessä.

Heipähei, oon lähdössä juhannuksen viettoon

Eilen oli juhannus! Ensimmäinen juhannukseni ulkomailla. Vietin sitä suomalaisten kanssa keskustassa. Täällä jo pitkään asuneet suomalaiset pitävät täällä säännöllisesti yhteyttä stammtisch-henkisten iltamien merkeissä (varataan iso pöytä jostakin Brauhausista, syödään ja juodaan porukalla pitkän kaavan mukaan), joista tiedotetaan facebookissa. Eilen oli vuorossa siis juhannusiltamat, ja meno oli aika mielenkiintoista :D Mahtavan laaja kirjo ihmisiä oli saapunut paikalle. Aion nähdä heitä jatkossakin, vaikkakin pääasiassa sosiaaliset kuvioni koostuvat saksalaisista ja yhdestä britistä.

Saksassa ollaan - kuulumiset videolla

Minua on pyydetty (lue: yksi ihminen pyysi) laittamaan edes joskus kuulumisiani videolla, joten kokeilin nyt tehä sellaisen. Naurattaa kyllä, miten höhlä tuli. Pahoittelut tuosta kohtalaisen turhasta kohdasta, jossa käteni tärisee ja haluan välttämättä näyttää maisemat ikkunasta. En ole (vielä) varsinainen videoeditoinnin mestari. Sekin olisi kyllä hyvä taito, kun videoita käytetään melko paljon markkinoinnissa ja viestinnässä. Eli ehkä nämä paranevat kerta toisensa jälkeen.

Takaisin Saksaan menemisestä

Okei, niinhän siinä kävi, että koskaan ei olisi pitänyt saksalaista tiliä sulkea tai puhelinliittymää pois heivata, koska takaisinmuuton aika koitti kesäkuussa 2015, eli juuri nyt. Kun huhtikuussa sain tietää uusista hommista täällä, olin koko päivän aika hyvällä tuulella, mutta totta kai myöhemmin monenlaista pientä stressinkin aihetta ilmeni. Tulin siis tänne Stuttgartin yliopiston Internationales Zentrumiin jelppimään vähän opiskelijarekisteröinnin sun muun (enemmän tai vähemmän tietoteknisen, uutta tietojärjestelmää sisäänajaetaan) kanssa, ja piti tietenkin jonkin verran miettiä, voiko tosta vaan lähteä Suomesta moneksi kuukaudeksi, jättää kämpän... Tai oman tonttini siitä. No joo. Totesin, että jep, karavaani kulkekoon kohti Saksaa. Olimme jo tätä tietoa ennen varanneet kavereiden kanssa reissun Berliiniin, vaikka tämän komennuksen piti alkaa 1.6. Onneksi joustoa löytyi ja aloituspäivää saatiin vähän fiksattua.
Saa nähdä, mitä tästä tulee. Yhtään ei huvita bilettää. Työt pitäisi hoitaa saksaksi. Enää ei saa asua keskustassa. Siinä ehkä kolme oleellisinta juttua, joita mietin. Ja varmaan näihin kaikkiin tulen myöhemmissä teksteissäni palaamaan. Olen kuitenkin tosi iloinen mahdollisuudesta asua Stuttgartissa uudestaan ja siitäkin että asunnon järjestämisestä ei tarvitse huolehtia.

Bis bald :)