Paluu

Saksa teki minulle hyvää. Olin halunnut tarkastella saksalaista yhteiskuntaa läheltä jo pitkän aikaa, ja nyt tämä toimenpide on suoritettu. Kaikkien niiden, jotka nauttivat matkustelusta, tulisi kokea ulkomailla asuminen ainakin kerran elämässään. On vaikea sisäistää vierasta paikkaa kunnolla alle viikon silmäyksellä. Myös legitiiminä osana yhteiskuntaa toimiminen avaa uusia tapoja kokea aivan uusi maa, joka ei yhtäkkiä olekaan Suomi.

Nyt kaiken kaikkiaan pystyn kenties jopa luomaan jonkinlaisen yhteenvedon asioista, joita Suomesta Saksaan väliaikaisesti muuttavan on ihan kiintoisaa huomioida. Pieniä ja isoja, enemmän ja vähemmän turhia.

-Maksukortit. Suomessa maksetaan kortilla kaikkialla. Rupisinkin pikkukioski huolii kortit. Saksassa ei. Uusi minäsi on käteisellä maksava automaateilla säännöllisesti käyvä henkilö. Jos hankkii saksalaisen pankin maksukortin, mahdollisuudet ovat hieman paremmat. Ihmiset eivät maksa korteilla erityisen usein, koska he eivät "halua antaa tietojaan" siinä vaiheessa, kun pin-koodi näpytellään lukijaan. Ottoautomaatit muuten imaisevat kortit sisään vanhan ajan malliin.
-Sunnuntait. Et pääse juuri minnekään, koska mikään ei ole auki. Jotkut ravintolat ja kahvilat keskustassa voivat olla, mutta mitkään kaupat eivät. Lauantai-illat käytetään marketissa jonottaen, käteiset iskuvalmiina.
-Paikallisuus. Esimerkiksi kansainvälinen opiskelijakortti on hyvin pitkälti turha. Ilman paikallista läpyskää et ole opiskelija. Suomalainen pankkitilisi ei myöskään käy. Vuokra halutaan ottaa suoraveloituksena ja ainoastaan saksalaiselta tililtä.
-Julkinen liikenne. Saksa on yleisesti ottaen edullinen suomalaisiin hintoihin tottuneelle, mutta julkiset ovat kalliita, Stuttgartissa Helsingin tasolla. Sakot ovat pienempiä. Helsingin 80€= Stuttgartin 40€. Tarkastajat ovat armollisempia,  on mahdollista puhua itsensä ulos sakosta. Olen nähnyt tämän tapahtuvan useita kertoja.
-Etelä-Saksa ja Jeesus-päivät. Pyhäpäiviä on katolilaisella alueella enemmän, toukokuussa vietettiin mm. Pyhän Ruumiin päivää (älä kysy) ja helluntaita pidemmän kaavan (kokonaisen viikon) mukaan. On mukavaa, että on lomaa, mutta ks. Sunnuntait. Kirkon kellot kalkkaa kummallisiin aikoihin ja hyvin usein.
-Ruuan hinnat. Kun totut näihin, paluu Suomeen masentaa. Hedelmät ovat tuoreita, mehukkaita ja edullisia. Puoli litraa makeita mansikoita maksaa noin euron. Isohko kimpale parmesania maksaa 3 euroa. President-brie 0,90 €. Kävin äsken K-marketissa ja sama tuote olisi kustantanut 3,60€. Jäi hyllyyn. Tarvitsen vieroitusaikaa.
-Juoman hinnat. Iso tuopillinen vehnäolutta kaupungin parhaalla ja halutuimmalla terassilla keskustan ykköspaikalla (tää on tietenkin Sky Beach!) on kalliihko ja maksaa siis 4 euroa. Tavanomaisemmassa paikassa 2-3 euron verran. Erityisen halvassa pubissa kumosimme shotteja 50 sentin kappalehintaan. Kaupassa sixpack melkein mitä tahansa olutta on 3-5 euron välillä. Perusviinipullo tai -pahvitölkki 1,50€-2€.

Asuttuani maassa jonkin aikaa voisin luetella enemmänkin asioita, mutta nämä lienevät keskeisimmät ja parhaiten sovellettavissa muihinkin elämän osa-alueisiin. Saksan edullisuus näkyy suomalaisen mielestä tietty lähes kaikessa, ja koen kyllä itsekin, että sain todella paljon irti elostani Stuttgartista juuri siksi, että kynnys _kaikkeen_ tuntui niin matalalta matalien hintojen vuoksi.

Viimeinen ilta oli melko tunteellinen, ja lentokentällä tietynlainen ikävä tunne iski aika kokonaisvaltaisesti. Haluaisin kovasti nähda vielä kaikkia uusia ystäviäni, mutta se on kovin hankalaa.

Ilmeeni lentokentällä vimeisenä päivänä Saksassa oli hieman samanlainen kuin tällä haikealla maissilla

Viimeisenä iltana sain parhaimmat ja ihanimmat ihmiseni seurakseni Schlossgarteniin. Kun ajattelen kaikkia ihania tapaamiani ihmisiä, en voi kuin allekirjoittaa vasemmanpuoleisen ystävyksen sanat: "Be happy forever."

Blogin tulevaisuus on toistaiseksi hieman auki. Jossain vaiheessa sain paljon palautetta, että pitäisi jatkaa postailua Saksan jälkeenkin ja vaihtaa esimerkiksi blogin otsikkoa. Pidin joskus 2000-luvun alkupuoliskolla nettipäiväkirjaa (silloin blogit eivät tosiaan olleet ihan sitä mitä nykyään), mutta se tuntui enemmänkin pienen porukan suljetulta harrastukselta. Jos mieleeni tulee jotakin hauskaa postaamisen arvoista, ehkä pistän joskus tekstiä tulemaan :)

Saksalainen päivä

Päivä pärähti käyntiin, kun avasin ikkunan ja sisään huoneeseen tuulahti risteyksessä olevan auton turkkilainen bassojytkeinen haaiiiiilaailailaiii-vibrato-kipale 30-asteisen helleilman muassa. Koska päiväni täällä alkavat käydä vähiin, en ole täydentänyt ruokavarastojani, minkä seurauksena askartelin aamiaisen oliiveista ja riisikakuista. Menin tapaamaan taloni Hausmeisteria ilmoittaakseni, että ensi viikolla muutan pois. Setä ei kuitenkaan ole jaksanut tulla vastaanottoajalleen. Soitan hänelle ja saan kuulla, että tehtäviini kuuluu siivota koko asunto aivan kokonaan, uunista ulko-oveen. Mainitsin, että kun itse muutin kyseiseen siivouspedanttiin taloon, vastassani oli kutakuinkin kaatopaikka, joka piti heti kättelyssä siivota. Luurista kuului tässä vaiheessa kuitenkin vain tuut-tuut.

Lähden Internationales Zentrumiin hakemaan kahta tärkeää paperia. En lähdekään, koska S-bahn ei kulje tänään. Katson, pääsenkö bussilla. Bussiasema on hevonkuusessa, ja normaalisti bussiasemalle pääsisi S-bahnilla. Kännykkäni ei ole älypuhelin, joten en pääse kyllin nopeasti jyvälle vaihtoehtoisista matkustustavoista. Internationales Zentrum on auki vain kaksi tuntia. En sitten mene. Pyydän kampuksella kivaa tyttöä tulostamaan toisen lomakkeista, täytän sen ja pistän eteenpäin ilman IZ:n leimaa. En pistäkään, lomakkeet keräävä toimisto on kiinni 16.7. - 22.7. Ihanaa. Alan metsästää toista tärkeää paperiani IZ:stä puhelimitse. Sieltä suostutaan lähettämään se pdf-muodossa, koska en voinut mitään junien toimimattomuudelle. Laitan kyseisen pdf-version ohjaajalleni. "Tarvitsen sen alkuperäisessä muodossaan", vastaa hän. Luovutan näiden papereiden kanssa.

Lähden tekemään kaupungistauloskirjoittautumista. Kävelen Bürgerbüroon. Otan jonotusnumeron. En otakaan, laite ei toimi. Huomaan, että koko roska on mennyt kiinni 5 min sitten, klo 13.00. Okei. Näen, että emäntä tulee vastaan ja kantaa käsissään tarvitsemiani lomakkeita. "Saanko tuollaisen?" kysyn. "Me olemme kiinni." Selitän, etten tarvitse muuta kuin yhden paperin, jotta voin jättää sen postilaatikkoon. En vie kenenkään aikaa, etenkin kun emännällä on ko. lomakkeita kasa sylissään. "Okei, tämän kerran." Vautsi. Täytän lomakkeen ja jätän sen postilaatikkoon.

Seuraavaksi pankkiin. "Haluan sulkea parin viikon kuluttua pankkitilini, mutta en ole sulkemishetkellä enää Saksassa." Vastaus: Ei onnistu, sinun tulee olla paikalla, kysy vuokranantajaltasi, voivatko he velottaa vuokrasi aiemmin, jotta voit sulkea tilin vaikka samana päivänä täällä itse. No jaa... Onhan tässä ainakin kaksi arkipäivää jäljellä! Soitto vuokranantajalle. Ei onnistu, veloitus tapahtuu aina kuun kuudentena päivänä. Takaisin pankkiin. Paikalla onkin toinen virkailija. "Hahaa, ei ole mikään ongelma sulkea tiliä, vaikka olet Suomessa! Tässä ohjeet! Kollegalla on ollut varmaan paska viikko, kun tommosia höpötteli."

Kotikulmilla otan suunnaksi postin. Kysyn saman tien pihalla tupakoivalta postineidiltä, käykö heillä kortti. "Totta kai!" Loistavaa. Lähden kotiin hakemaan 10-kiloista pakettiani. Kannan sen lievästi hikoillen postiin. "Joooo mut ei meillä tuo kortti käy." Sitten automaatille. Ja takaisin. "Hei sori mä tossa vahingossa pyyhkäsin kädellä tota pakettitarraa, joten toi osoite meni vähän epäselväksi, voitko tehä uuden?" En muista tarkkaan ulkoa väliaikaista Suomi-osoitettani, koska oma kotiosoitteeni tulee käyttöön uudestaan vasta 1.9. Katson kännykästä, koska muistan, että kirjoitin ko. osoitteen jonnekin. Akku loppuu. Heitän 30% osoitteesta arvauksella. Meneepähän ainakin Suomeen!
Tietenkin kaikki tämä yli 30-asteisessa etelähenkisessä miljöössä.
ONNEKSI ON PERJANTAI.

Loppusuoran kiireily

Hei!
Aikani Saksassa on ollut ikimuistoista, mutta etenkin tässä lopussa koti-ikävä on muuttunut melko valtaisaksi. Tuntuu myös, että kaupunki ja kaikki keskustakampukseen sekä yliopistokuvioihin liittyvä on jo niin nähty kuin mahdollista. Lisäksi tätä oleiluni loppusuoraa tuntuu määrittävän pääasiassa kiire. Deadlinet ovat ehdottomia, ja kirjoitettavaa on varmaan ollut enemmän kuin koskaan missään. Kirjoitushommista sentään on nyt selvitty, mutta ulkoaopettelutyylistä tenttimistä on vielä luvassa. Ja kuinka ristiriitaista onkaan tehdä kaikkea tätä heinäkuisessa 25-30 asteen säässä!
Viimeisiä viikkoja olen koittanut täyttää erityisillä Stuttgart-asioilla - Puistoissa lenkkeilyä, erikoisten kukkien keräilyä, valokuvaamista... Ja kiivettiinhän me eräs päivä katollekin!

37 °C

Need I say more.
Juhannusreissu Suomeen, kuinka odotankaan sinua! Olen ollut  viimeeksi saunassa helmikuussa, mikäli tosiaan näitä Stuttgartin tänhetkisiä kelejä ei lasketa. Järvi, kuikan laulu, grillimätöt, Ylen juhannusradio ja koivun tuoksu, kohta nähdään!

Freiburg 15.6.

Uusi matkustuspäivitys!
Sain viime viikolla kuulla kavereilta, että Freiburgin reissulle olisi ns. paikka vapaana, joten olin tietenkin suorastaan saman tien lähdössä. Mikä onkaan mukavampaa Saksa-interraileja tehneen mielestä kuin uuden saksalaisen kaupungin valloitus... Ei mikään. Lähdettiin liikkeelle kello yhdeksältä aamulla Stuttgartin juna-asemalta. Ilmeisesti kovana pessimistiniä odottelin kelloa katsellen laiturilla muita seurueen jäseniä, jotka kuitenkin olivat sitten jo lastautuneet laiturilla nököttävään junaan, ja olinkin viimeinen paikalle saapunut :D Oho.

Katu-uskottavia tyyppejä junassa. Kuvaamassa Juha

No junayhteys ei ollut ihan suora, vaan ensin jäätiin pois Karlsruhessa. Pienten juoksuaskelten siivittämänä ehdimme hyvin tokaan junaan, joka vei Offenburgiin. Siellä oli hyvin aikaa käydä jopa kiskalla ostamassa eväitä. Seuraava juna vei lopulta perille asti. Näillä kahdella vaihdolla matkustusaika oli melko tasan kolme tuntia.

Keski-Eurooppa, how I love you.

Raatihuoneen julkisivua

Katedraalin torni markkina-aukiolta

Aluksi otettiin pikainen ensisilmäys vanhaan kaupunkiin, joka muistutti todella paljon kaikkien aikojen lempikaupunkiani Heidelbergia. Vanhoissa kaupungeissa on jotakin käsittämätöntä lämpöä ja hienoutta. On kuin katselisi kaikkien aikojen parhaita museonähtävyyksiä ilman lasiaitaa päästen itse elämään ja kokemaan kohteen hienoutta. Kenties kyseessä on jokin historianostalgikkojen juttu, markkinat vanhan kaupungin torilla nimittäin näyttivät varmasti vaatemuotia ja myyntiartifakteja lukuun ottamatta melko samalta kuin satoja vuosia sitten. Sielu lepää mukulakivillä!
Raatihuoneen, vanhan yliopistorakennuksen ja yliopiston kirkon jälkeen päästiinkin juuri sopivasti vilkaisemaan lauantaitoria. Markkinatunnelma oli käsin kosketeltava! Aukiolla oli myös valtava Freiburgin goottityylinen katedraali. Helteistä nauttivat vierailijat pääsivät siis myös viilentymään hetken, jättikatedraalit ovat nimittäin usein ymmärrettävistä syistä mukavan viileitä.

Yksityiskohtia katedraalin sisäänkäynnin luota

Katedraalin laivaosiota

Seuraava etappi oli näköalapaikalle kiipeäminen. Polku alkoi aivan vanhan kaupungin reunamilta katedraalin ja markkina-aukion takaa. Freiburg sijaitsee kuuluisan Schwarzwaldin, "Black forestin" reunamilla, ja mitä korkeammalle siirryttiin, sitä pidemmälle horisonttiin metsämaisema näytti jatkuvan. Yhtenä välietappina, paikallisena _mallasrastina_ (Jukolaan osallistuneet ystävät Suomessa, ajattelin teitä) toimi mäkeen pystytetty Biergarten. Linnottauduttiin jonkinlaisen lauluporukan viereen, ja tunnelma oli väistämättä melko hilpeä. Nousut olivat paikoin aika jyrkkiä, mutta kun päästiin huipulle ja kiivettiin vielä 35-metrisen Schlossbergturmin  kärkeen, oli hymy melko herkässä. Ja maisemat, uu-la-laa!

Puolivälin Biergarten

Maisemat tornista

Seuraavaksi luonnollisena vaiheena oli ravintolan metsästys. Olinkin jo ehtinyt unohtaa saksalaisen ihanan periaatteen pitää ravintoloita auki lähinnä _vain_ lounas- ja illallisaikaan. Iltapäivällä raflat ovat aika usein kiinni, jos kyseessä ei ole jokin isohko paikka tai vaihtoehtoisesti pikaruokapaikka. Pienen sukkuloinnin jälkeen löytyi italialainen ravintola, jonka terassilla oli mukavasti tilaa. Kaverit naureskeli kun tilasin ns. perusmättöä, eli spaghetti bolognaisea, mutta on se aina eri asia alan ravintolassa! Itse annos maksoi 5 euroa, lisäkesalaatti 3,50 ja juoma vähän alle kaksi euroa. Eikä kyseessä edes ollut lounastarjous. Pakko rakastaa sitä, miten Saksa oikeasti rohkaisee ihmisiä sosialisoimaan ja syömään ulkona!
Lopuksi oli luvassa suunnitelmatonta kauppojen tarkastelua ja jäätelöpallon metsästystä. Kuuden aikaan lähdettiin paluumatkalle. Ensimmäinen juna oli tupaten täynnä, joten linnoittauduttiin lattialle. Suoraan eteeni ilmestyi alle vuoden vanha vauva rattaisiin aseteltuna. Kyseinen ihmistoukka möllötti meininkiäni tuomitsevin ilmein syvästi paheksuen. Ja muita vaan nauratti.

Mutta päivä oli täysin onnistunut, hurraa :) Ja se pitää todeta, että viiden ihmisen kannattaa todella matkustaa viidestään. Baden-Württemberg -lippu viidelle hengelle kustantaa alle 8 euroa per henkilö, ja sillä saa matkustaa yhden päivän ajan niin paljon kuin haluaa BW-alueen sisällä. Eli jos olette täällä, ei muuta kuin päiväreissuja tekemään!

Kodin tuntu

Hei taas!
Facebook-tuttavani kysyi yksi päivä, että miten olen onnistunut saamaan väliaikaisen huoneen tuntumaan kodilta. Olen itse asiassa todellinen kotihiiri, ja kodin ja esimerkiksi sen värimaailman täytyy miellyttää omaa silmääni enemmän kuin vain joten kuten. Helsingin korkean vuokratason vuoksi olen oppinut ajattelemaan, että kodin täytyy olla sen verran mukava, että siellä oleilu on hintansa väärtiä. Tärkeitä asioita kotona viihtymisessä itselleni on ainakin valoisuus, vaaleus, avaruus, puhtaus, taulut/seinäkoristeet, kauniit matot ja harkitun näköiset yksityiskohdat. Täällä on helppo pysyä noiden vaatimusten sisällä, koska muutin maahan mukanani 20 kiloa tavaraa, pääasiassa vaatteita. Paikkaansa etsivää rojua ei siis kuljeskele eri tasoilla.

Valoa ainakin tulee, ja irtotavaraa ei ole liikaa. Tuoli voisi olla mukavampi.

Kun en taida kehdata tai saada lyödä nauloja 2007 valmistuneen talon seinään, sinitarra ja suomalaisen naivistitaiteilija Raija Nokkalan maalaukset julistemuodossa saavat ajaa seinätaulujen asian.

Faktahan on se, että ei tästä mitenkään erinomaisen ihanaa huonetta saa, koska yksi keskeisimmistä viihtyvyyden tekijöistä asuntoasioissa on mielestäni myös lattia. Vihreä muovimatto (joka jo itsessään on auts) on onnistunut jo viidessä vuodessa keräämään pintaansa melko paljon pinttynyttä likaa. Vihreän ja epämääräisen harmaan yhdistelmä ei siis välttämättä ole se voitokkain.

Olen melkoinen korunörtti, ja omien korujen näkeminen tuo hyvän mielen. Siksi ne ajavat nyt yksityiskohtien asian tässä väliaikaisessa huoneessa ja sen sisustusratkaisussa.

Olen myös onnistunut pidättäytymään uusien korujen hamtraamisesta.

Kaappi- ja laatikkotilaa on myös melko hyvin, joten jokaiselle kuljeskelevalle paperille löytyy melko nopeasti oma paikkansa. Kun vain asiat olisikin niin hyvin kotipuolessa... Tavaraa on siellä auttamattomasti liikaa, ja olen vähän huono luopumaan kamoistani.
Asunnon sijainti on enemmän kuin priima. Kävellen pääsee keskustaan helposti, ja aivan talon vieressä aukeavat turistienkin suosimat Schlossgartenin puistopromenadit. Kun aurinkoisena kesäaamuna avaan verhoni ja tiedän, että ennen kampusvelvollisuuksia aikani riittää ainakin puolen tunnin puistomakoilulle ja -lueskelulle, olen onneni kukkuloilla. Maisema ikkunastani ei ehkä ole se kaikista kaunein, mutta huoneeni on kuitenkin kakkoskerroksessa, (eli suomalaisittain kolmonen, koska eka on EG) ja korkealla oleminen tuo aina tietynlaista luksusta ikkunasta ulos katseluun (vai olenko se vain minä, joka näin ajattelee...).

Fiatin myymälä ja Stökachin kaupunginosa

Pelkästään se, että sain tämän kaiken aikaiseksi, että asun todella Saksassa nyt, on jo itselleni aika suuri asia. Kun ensimmäisen kerran vuonna 2007 kävin täällä, päätin saman tien, että tänne tulen vielä joskus tekemään jotakin. En tiennyt mitä, mutta jotakin varmasti, ja sitten myös muutan tänne. Ainakin hetkeksi. Vanhat ja kauniit korttelit tekivät lähtemättömän vaikutuksen, enkä saanut tätä hullaannusta millään pois mielestäni. Monen monta vuotta kuitenkin kului, ja annoin typerienkin asioiden hidastaa päätöstäni tulla tänne. Ja jätin lähes kokonaan tulematta. Kun nyt lopulta olen elellyt täällä melkein neljä kuukautta, voin itse asiassa todeta, että jo pelkkä tämä onnistumisen tunne riittää tuomaan melkoista kodin tuntua. Mutta muun muassa tämän inspiroimana muutin hieman blogin ilmettä, ja lisäsin kansikuvaan myös sanan unelmat.

Ps. Uuden kannen oli tarkoitus näyttää vähän kuluneelta maalilta tai joltain muulta nostalgiselta ja retrolta, mutta jos jonkun mielestä edellinen oli esim. 100 kertaa parempi, kommentoikaa toki.

Sporttimimmin Stuttgart?

Se pitää Stuttgartista todeta, että kuntosalilla käymistä ei oikein ole tehty helpoksi. Yksityiset salit tarjoavat lähes poikkeuksetta vain 12 tai 24 kuukauden sopimuksia, ja jos tekee mieli käydä yhdellä kertakäynnillä esimerkiksi body pumpissa, niin ei onnistu, kaikki on aina kursseja. On olemassa yliopistoliikunta, mutta se ei toimi kovin hyvin. Salilla käymistä pystyy ostamaan tyylillä yksi päivä viikossa, kaksi päivää viikossa jne, ja hinta määrittyy koko semesterin ajalta. En oikein tykkää noin säännöstellystä systeemistä, etenkin kun siihen ei sitten kuuluisi yhtään mitään muuta kuin se yksi sali, joka monen mielestä vielä on vähän vaatimaton. Ja hinnat moninkertaiset totuttuun nähden... Itselleni on tärkeää, että salille meneminen voi olla spontaania, että voi herätä vaikkapa sunnuntaiaamuna ja todeta, että nyt olisi hyvä fiilis lähteä. Ilman että heti ekana joutuu toteamaan, että "ei kun voivoi, käytin jo kaksi päivääni."

Yleisin reitti. Erityisen makea auringonlaskussa. Ja Rosensteinparkin laidalla pääsee näkemään eläintarhan eläimiä kalteriaidan takaa! Siellä ne kamelit tuijottelee, kun ohi juoksee.

Lopputuloksena olen siirtynyt ainoastaan juoksemaan Schlossgartenia ja Rosensteinparkia läpikotaisin. Mittasin kartalta, että perusreittini ovat 9,2 - 11 kilometrin mittaisia, ja myöhemmin aion vielä pidentää reittejä. Se on helppoa, koska puisto koostuu tietynlaisista ympyränmuotoisista polkujen rajaamista alueista, joten tietyn kiekan voi vain päättää tehdä esim. kolmesti. Käyn lenkillä noin kolmesti viikossa, mutta pyrin vielä enempään. Olen käynyt jopa sateella, koska suunnitelmissa on tärkeää pitäytyä ;) Ja on vain niin ihanaa ja raikasta juosta sateella, kun on hyvät varusteet. Ja näkee puistoissa mielettömiä Saksa-etanoita ja matoja!
Kotopuolessa käyn puhtaasti pelkällä juoksulenkillä kerran tai kahdesti viikossa, kun taas kulutan salia 3-4 päivänä. Siellä saa hyvin juostua matollakin. Nyt olen kyllä niin rakastunut noihin juoksumaastoihini täällä, että kyllä varmana tuntuu matto vähän puiselta... Eli ei jotain huonoa ettei jotain hyvääkin, salilla käyminen on mennyt nollaan, mutta juoksulenkit lisääntyneet.

Tyylikäs juoksulook... En siis juokse korvikset päässä, vaikkakin nyt vasta huomasin, että nehän sopis aika hyvin ton topin kanssa.

Leipomoiden maa

Kiai!
Leipomot (Bäckereit) olivat kenties varhaisimpia Saksaa koskevia vautsi-ajatusteni kohteita, joita alkoi popsahdella mieleeni, kun joskus yläasteella ensimmäistä kertaa avasin saksan oppikirjan. Leipomot näyttivät kuvissa niin tunnelmallisilta, ja kun lämmin ja tuore leipä toi suomalaisessa ajatusmaailmassani mieleen lähinnä jotain nostalgisia mummolakokemuksia (leipä leivinuunista jne.), olin ihan liekeissä koko ajatuksesta. Ja molempina Saksan-reissuinani (2007 ja 2010) oli aivan pakko päästä lähes joka päivä leipomoon. Leipomoaamiaiset ovat erityisen luksusta. Nyt kun ihan asun täällä, en sentään joka päivä käy hakemassa tuoreita brezeleitä, mutta iloitsen silti kovasti kotitaloani vastapäätä olevasta leipomokahvilasta. Tuore tavallinen leipä ja kahvileipä ovat täällä niin perusmeininkiä, että kun juuri äsken olin Penny Marktissa selailemassa pientä leipäpussihyllyä tarkoituksenani löytää jotakin tummaa tai siemenpitoista, joku setä vain tuli erikseen informoimaan, että tästä kaupasta saa myös "uutta leipää" (neues Brot). Samalla hän osoitteli valtaisaa kiertoilmauunia ja tuoreleipälokeroita. Että pussileipä on sitten vanhaa leipää :D

Mitään juustokakku- tai cupcake-tyylistä leipomoista ei oikein saa, jollei kyseessä ole tietynlainen leipomon ja kahvilan fuusio. Makea osasto koostuu viinerityyppisistä ratkaisuista, ja suolaisten valikoimaan kuuluu erilaisia täytettyjä sämpylöitä tai pizzasiivuja sekä monenlaisia sellaisinaan myytäviä sämpylöitä ja patonkeja. Ja mikä parasta, kaikki on halpaa. Sämpylöitä saa usein viisi eurolla, ja kappalehinta on 25-40 senttiä. Täytetyt versiot ovat tietty vähän kalliimpia, yhden ja kahden euron välillä. Suosikkiasiani leipomoista:



1.Laugenbrötchen
Pumpulinpehmeä sämpylä, joka halkeilee pinnalta. Pinta maistuu aivan samalta kuin Brezelit, eli samalta kuin esimerkiksi suomalaisilta mehukesteiltä tutut suolatikut. Päällä on pieniä suolakiteitä.




2. Laugencroissant
Siis voiko kroisanttien ystävä parempaa löytää! Sama pinnan maku kuin edellisessä yhdistettynä perinteiseen kroisantin makuun. En ehkä kävisi hilloon dippaamaan suolaisen pinnan takia, mutta saattaisihan sekin jonkun mielestä toimia.








3. Butterbrezel
Brezel. Tuo wiipurinrinkelin näköinen suolainen välipala, joka oluen ja döner-kebun kanssa muodostaa pyhän saksalaisen kulinarismin kolminaisuuden. Ainakin ulkomaalaisen mielessä. Brezel siis halkaistaan ja laitetaan sisälle ohut (tai paksu, riippuu paikasta) kerros voita. Eikä mitään Benecoleja. Joskus ilmenee sitä, että rinkeliä ei ole jaksettu halkaista ohuimmista kohdista, jolloin voita ei ole solmukohdissa vaan vain paksuissa kohdissa.














Fotonderit:
http://menshealth.de
http://lebensmittelfotos.de

Täydelliset kumisaappaat

Monet varmaan ovat kuulleet saksalaisesta kenkäkauppaketjusta nimeltään Deichmann. Edullisia kenkiä ja hillittömän valtaisa valikoima! Pienen sadesään inspiroimana lähdin etsimään kumppareita, koska Suomessa tiedän esimerkiksi Hai-saappaiden olevan vähän liian kalliita ollakseen "vain" kumisaappaita. Missiona on siis löytää täältä, ja nimenomaan Deichmannista, hienot ja käytännölliset kumisaappaat. Eilen en vielä ostanut, koska mielisaappaissani ei ollut kokoja jäljellä. Aion odotella seuraavaa tavaratoimitusta, jolloin 39-40 kokojen saappaita tulee mahdollisesti lisää. Joissain malleissa toki olisi ollut kokojani, mutta en halua joitain vain saappaita vaan juuri sellaiset, jotka ovat erityisen mieluisat. Kuvassa esiintyvät TOP 2 ehdokkaani, tosin hieman siis liian isoina. Tasapohjaisten kenkien kanssa tosin aina vähän mietityttää se, että näytän vaan niin auttamattoman pieneltä ilman korkokenkiä, joita tavallisesti pidän aina. Kun täällä vielä tuntuu olevan niin yleistä, että kaikkien mielestä näytän jotenkin hävyttömän paljon ikäistäni nuoremmalta, niin alan pian vakuuttua, että kun tallailen tuon näköisenä kaupungilla, ihmiset luulevat miuta poikkeuksetta ainakin alle kaksikymppiseksi. Voivoi.

Henk.koht sääongelmat, arki ja nimet

Hiiohoi!
Englannin-matka meni loistavasti, ja elo sen jälkeen on noudatellut perinteistä viikkoaikataulua: Maanantaina päivällä kirjoittelua ja illalla tutorium, tiistaina yksi seminaarikerta,  keskiviikkona seminaarikerta, kirjoitusmoduuli ja luento. Torstait ja perjantait ovat kirjoituspäiviä, koska silloin ei ole mitään muuta. Ja toisinaan vuorossa on auringonottoa puistossa artikkelin tai parin kanssa.

Tietokonetilat eivät ole täällä mitään HY-ihmisten tietämään ja arvostamaan Aleksandriaan verrattuna. Printtaaminen on kallista, niinpä juuri kukaan ei yliopistolla printtaa. Eräs irlantilainen pisti äitinsä Irlannissa tulostamaan 80-sivuisen readerin paikallisessa copy shopissa ja lähettämään tänne postitse. Tuli halvemmaksi.  Pdf-tulostimia tai skannereita ei tietääkseni keskustakampuksella ole, tai jos on, ne on jossain visusti piilossa. Varmaan miettivät, että ei kannata, koska sellaisten avulla rahastaminen olisi liian hankalaa. Tietokoneista mitkään eivät ole ohjelmistoineen englanniksi, ja kieliasetusten muuttaminen ei onnistu muuten kuin näppäimistön osalta. Ja saksalainen näppäimistö on itse asiassa huomattavasti lähempänä suomalaista kuin englantilainen, mikä ei varmasti yllätä ketään, puuttuvathan ääkköset englannista kokonaan. Olen siis kirjoittanut graduni melkein valmiiksi saksalaisella Wordilla tottuen jo melkein siihen, että y:n kohdalla on z. Jos työssä kuitenkin ilmenee muutama Zhdistzneet kansakunat tai zleiskokous, en olisi mitenkään liian yllättynyt.

Aineisto! Sieltä se analyysi ponnistaa.

Suomalaiset ovat ehkä lukeneetkin uutisista, että tällä hetkellä täällä koko Länsi-Euroopassa on valloillaan jokin kylmäaalto. Kun sääkarttoja katselee, se tarkoittaa näemmä 15-21 asteen lämpötiloja -.- Ja joinan päivinä tietty sataakin, se on ihan selvää. En näe tilanteessa mitään omituista. Etenkin, kun tämä nyt kestää noin viikon, ja sitten on taas riemullinen paluu hiki-ilmoihin... Mielestäni nyt on itse asiassa oikein hyvä. Tietty sade rajoittaa arjen aktiviteetteja, joten siitä nyt voi aina luopua. Mutta pari peräkkäistä sadepäivää nyt vain kuuluu lähes kaikkiin lämpimiin ilmastoihin, halloooota!
En kyllä ole koskaan oikein hahmottanut lämminsäävouhotusta. Kaikki on olevinaan pilalla, kun keli on "huono". En ole kesäihmisiä, helle pistää hikoiluttamaan (en tiedä miksi minulla niin kovasti, ehkä tukan takia ) ja saattaa pilata kokonaisen päivän. Jos on esimerkiksi kävellyt aamupäivällä jonnekin ja hikoillut siinä samalla, se hiostuksen tunne jää koko päiväksi ja häiritsee oloa. Vielä kun se kuivuu ihoon, niin hurraa. Helteisen päivän jälkeen on myös vaikeampi nukahtaa ja jos vielä yölläkin on lämmin, joudun ravaamaan kylmässä suihkussa vähintään pari kertaa. Olen ehkä oikeasti eskimo. Jos saisin päättää, täällä olisi koko ajan 15 astetta, aurinko paistaisi muttei hiostaisi ja ohut vuoreton kevättakki olisi vakiovaruste. Kevät on kivin.

Puiston penkki, Great Gatsby ja +16. Me likey.

Mutta se on kieltäämättä ihan hauskaa, että Suomen poikkeuksellisista helteistä uutisoidaan nyt ympäri Eurooppaa :D Ehkä stuttgartilaiset aurinkoa kaipaavat pitäisi lähettää rantalomalle Lappiin!

Sadepilvet tulossa sabotoimaan juoksulenkkiä. P.S. Tähän mennessä jo neljä n.  10 km lenkkiä heitetty sateessa. Toimi ihan hyvin hyvillä varusteilla! Ja raikasta oli.

Nimistä piti vielä mainita. En tiedä, onko jotenkin yleistä, että ulkomailla asuvilla tai opiskelevilla on jonkinnäköinen tarve kehittää itselleen jokin ulkomaan nimi. Tutustuin täällä ekana päivänä yhteen tyttöön, joka esitteli itsensä nimellä Alice. Toisille tuttavilleni hän oli kuitenkin sanout olevansa Annie. Myöhemmin myös Ann astui mukaan. Ja kun lopulta hänen profiilinsa löytyi naamakirjasta, katsoin aika ihmeissäni, että aha, sen nimihän on oikeasti joku _aivan_ muu, eri kirjaimella alkava, ja selkeästi itäeurooppalainen, ns. outo nimi. Sama ihminen esitteli kaveriaan Pavelia nimellä Paul. Siis ihan oikeasti? Kyseessä ei edes ole ainut tapaus, jossa omaa nimeä ollaan väännetty englantilaiseksi lähiversioksi (tosin Ann/Alice/Annie -tyypillä se ei ollut edes lähellä). Tyyliin Omur -> Arnold,  Daygu -> Daisy. Pikkasen ehkä kummallista. Itse tykkään turkkilaisten ja itäeurooppalaisten nimistä, enkä ainakaan koe, että niitä olisi esim. jotenkin vaikea lausua. Ehkä se kansainvälinen identiteetti/nimi vain joillekin on sitten tärkeämpi kuin toisille.

Lisäksi eräs tyyppi tuli avautumaan minulle joissain illanistujaisissa, miten kateellinen onkaan, kun minulla on kansainvälinen nimi, Jenna. En tiedä, en kyllä olisi silti sitä varmaan mihinkään vääntämässä, vaikkei se olisikaan. Täällä meillä suomalaisilla on ihan tavalliset suomalaiset nimet, eikä kyllä kellään ole ollut tarvetta keksiä jotakin uutta nimeä. Ei ehkä sovi sitten meidän mielenlaatuumme. Nimi on nimi.
Lausuminen on tietty asia erikseen. Olin esitellyt itseni suomalaisittain Jennana ihan normaaliin tapaan, mutta huomasin, että ympärilläni _kaikki_ (paitsi suomalaiset) lausuvat sen englantilaisittain. Onhan se tietty ymmärrettävää, että jos käytetyin kieli on englanti, ja uudet tutut näkevät amerkikalaisen/englantilaisen näköisen nimen naamakirjassa, se äänetään samoin kuin on telkkarista tms medioista kuultu. Joten olkoon sitten Tsena. Itse asiassa nykyään reagoin Tsenaan herkemmin kuin Jennaan. Sitä vain tulee kaikkialta.

Tästä lähtien ajattelin täyttää joka vuosi 25

Sää oli suosiollinen tiistaina 14.5., joten värkkäsin synttäripiknikkiäni varten eväät noin 20:lle enkä edes hajonnut siihen. Oli mukavaa vain istua, syödä ja höpötellä mukavien ihmisten kanssa. Stuttgartin keskusta tarjoilee kyllä todella houkuttelevia piknikpaikkoja. Esplanadiin verrattavissa oleva puistoalue jatkuu lampineen, patsaineen ja lähteineen pitkän pitkän matkan, ja nurmilla on aina paikallisia joko ottamassa aurinkoa tai muuten vaan tapaamassa toisiaan.

Nakit silmillä, nuoruus takana

Piknikin jälkeen siirryimme ensimmäisen Stuttgart-kuukautemme suosikkipubiin parille pikkuoluelle,  minkä jälkeen kömmin kiltisti pehkuihin tämän päivän suurta kirjoitusvyyhtiä ennakoiden. Ja selvitty on. Tästä on siis hyvä kaikkien eilisten kivojen muistojen kera suunnata helluntaiviikon (voi kyllä, helluntai = viikon loma täällä päin Saksaa) reissulle Englantiin!

Kielipuoli

En olisi muuten ikinä uskonut, että suomeni pystyisi heikkenemään kahden vieraan kielen aktiivisen päivittäisen käytön ohessa. Käytännössä hoidan täällä lähes kaiken sosiaalisen kaveripohjaisen kanssakäymisen englanniksi ja systemaattisemmat keskustelutilanteet, kuten ostostilanteet puolestaan saksaksi. Toisinaan kiusaan itseäni lisäämällä soppaan vielä ruotsin, koska mielestäni olin paljon parempi ruotsissa kuin saksassa, ja kun täällä kuitenkin on myös ruotsalaisia.... Olen kuitenkin huomannut, että ruotsini on mennyt paljon epävarmemmaksi ja sekavammaksi kuin ennen. Lähes käyttökelvottomaksi. Ja olen täysin varma, että se johtuu nyt tästä saksan kielestä! Onko oikeasti mahdollista, että jotkut ovat sujuvia 4-6 kielessä? Sen on pakko olla legendaa! Tuntuu, että mitä enemmän uusia kieliä päähän asettuu, sitä varmemmin ne ovat aina pois jostain aiemmasta. Kaksi vierasta kieltä kerrallaan on miulle ok.

Suomeksi tulee viestiteltyä kotipuoleen ja käytyä Fb-chatteja, mutta itse puhuminen voi olla paitsiossa helposti kaksikin päivää. Ja ilmeisesti siinä ajassa tapahtuu aika paljon. Kotipuolessa väitän olevani puhetilanteissa aika verbaalisesti sujuva, siis käyttäessäni suomea, mutta täällä mietin aina naurettavan kauan jotakin yksittäistä sanaa. "Ja siis siis siis se mikä se nyt oli, se semmonen öömm mikä se nyt oli..." Lisäksi lauseistani tulee toisinaan hieman pimeitä. "Ei kun murojen kaato ekana, sitten maitoja." Ja koittipa eräs toinenkin suomalainen muistaa sanaa nallekarkki ja päätyi sanomaan muovikarhu. Suomen kieli reagoi tähän maahan oudosti! On todella kiinnostavaa seurata, miten nopeasti tai hitaasti verbaalisuus palaa normaalille tasolle elokuussa, kun paluu suomen kieliympäristöön koittaa.

Vappu ja jotain muuta

Moi!
Pieni hiljaiselo selittynee jossain määrin sillä, että olen ollut erilaisten kirjoitustehtävien alle hautautuneena. Toisaalta olen kokenut velvollisuudekseni nauttia myös nyt tästä kesästä, kun se jo ihan oikeasti täällä on käynnissä. Suomessa kuulun siihen vähemmistöön, joka ei kesää erityisemmin arvosta, mutta kaipa nyt ainakin kolkon viime kesän jälkeen täytyy edes yrittää auringossa makoilla, kun kerta voi.
Aurinko onkin täällä jokin aivan erityinen mötkäle. Vaikka kuinka rasvaan naamani, se tuntuu aina palavan ainakin vähän. Nenän vakioväriksi on asettunut eri sävyissä vaihteleva punainen. Olen auringossa joka päivä ainakin tunnin verran, koska päiväni alkaa nykyään sillä, että joko pyöräilen tai kävelen (2-3 km) kampukselle kirjaston koneelle kirjoittelemaan. Jossain vaiheessa iskee pakottava tarve siirtyä artikkeleiden tai kirjan kanssa pihalle. Mutta miten erottaa suomalaisen kahdenkymmenenviiden asteen lämpötilassa? Helposti! Kaikki muut istuvat, höpötteletvät tai ovat vain. Suomalainen hikoilee, hohkaa punaisena ja näyttää kaikin puolin siltä, että olisi saunassa.Vaatteet päällä. Kuulin, että heinäkuussa lämpötila voi täällä päin kohota 33-37 asteeseen, mikäli aiempia kesiä on uskominen. Oh help me. Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun nukkumisesta tulee jo Suomenkin kesässä miulle niin haastavaa.

Se, mikä oikeasti hieman harmittaa täällä, on opiskelijaperinteiden puuttuminen. Vaikka itse olen jo valmistumassa, eikä asia sinänsä miuta koske, niin välillä käy ihan aidosti niin valtavan paljon sääliksi niitä, jotka opiskelevat tämänkaltaisessa ympäristössä koko yliopistoaikansa. En ole varma, onko muissa Saksan yliopistokaupungeissa samoin, mutta mitään esimerkiksi osakuntien ja ainejärjestöjen tyylistä historiallista, hehkeää ja juhlavaa ei ole. Opiskelijat eivät missään vaiheessa pääse tuntemaan sitä erityistä tunnetta, joka vain akateemisilla pöytäjuhlilla vallitsee. En tiedä, onko täällä paljoakaan sellaista, joka saisi opiskelijat kokemaan, että juuri he ovat oikeutettuja olemaan osana jotakin erityistä, jatkoa traditiohistorialle. Ei ole kyykkäturnauksia, ei laskiaista karnevaalitunnelmassa, ei vapunjuhlintaa, Mantan lakitusta, haalareita, ei sitsejä, akateemisia pöytälauluja... Totta kai täällä on aina bileitä. Kaikenmaailman reivit ovat suurempia, mahtavampia ja kauniimpia. Mutta näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka olisi nimenomaan heille, yliopisto-opiskelijoille. Konsepti on aina sama: aloittele kotona muutamien kavereiden kanssa ja siirry bilepaikalla, usein johonkin baariin, joissa jumputus on tosiasia. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan opiskelijat Suomessa juhlavaa ja järjestöpohjaista opiskelijaelämää tarvitse, mutta rehellisesti olen sitä mieltä, että jostakin niin ainutkertaisesta pois jättäytyminen on hieman surullista. Mutta kuten sanottua, mikäli jotakuta ei aidosti huvita, asiasta ei voi kiistellä.

Koko kansan perinteitä täältä Sakasta kuitenkin löytyy! Vappua ei tietenkään vietetty mitenkään muuten kuin yhtenä kalenterin punaisista päivistä, epämääräisenä arkipyhänä. Jotkut kommunistit taisivat heittää pari polttopulloa jossain. Mutta Frühlingsfest, oi se Frühligsfest! Kaikki varmaan tietävät Oktoberfestin. Kuvitelkaa sama, mutta keväällä! Ja ehkä hieman pienemmällä kv-turistivolyymilla. Vierailijoita festeillä kuitenkin käy noin 1,5 miljoonaa joka vuosi. Naiset pukeutuvat dirndl-mekkoihin ja miehet lederhoseneihin. Kalja tulee litran tuopeissa. Oleilu tapahtuu valtavissa teltoissa. Tanssiminen sijoittuu penkeille. Istuminen ei kuulu asiaan. Koko viritykseen kuuluu valtava huvipuisto, ja koko installaatio on rakennettu noin 15 päivässä. Käytiin festeillä ekan kerran parisen viikkoa sitten. Tunnelmat olivat aika saksalaiset.

Vappulomavieraani kanssa tuli vietettyä kuusi huippua päivää. Tiistaina vappuaattona otettiin aluksi rennosti ja käytiin italialaisessa ravintolassa. Siitä otettiin suunta kohti Frühlingsfestejä. Alue oli todella siistin näköinen myös iltahämärässä.

Keskiviikkona vappupäivänä ohjelmassa oli vappupiknikki suomalaisten Stuttgart-kavereideni kanssa. Sää oli itse asiassa todella hyvä, lämmintä oli ehkä 20 astetta, vaikka kuvissa näyttää haljulta. Aurinko ei porottanut, mutta peruslämmintä oli koko ajan. Sijainniksi valittiin puisto Bad Cannstattissa. Piknikin suosituin eväs oli olut. Olimme vähemmistössä ruokaeväidemme kanssa.

Kun muut ehti jo lähteä...

Piknikiltä käveltiin jäätelöpalluralle Bad Cannstattin keskustaan ja siitä kaikkien aikojen museoon... Nimittäin sikamuseoon! Paikan pihalla oli myös possuaiheinen Brauhaus. Nöf!

Possumuseon possumytologiaosasto

Seuraavana päivänä matkattiin Tonavan rannalle! Kaupungin nimi oli Ulm, ja pelkkä junamatka sinne oli harvinaisen ihana. Raiteet menivät jättimäisten kukkuloiden, harjujen ja satumaisen pikkukylän halki. Istuin junassa ja ajattelin, että on tämä vain mieletöntä olla täällä! Huutomerkitän koko ajan, koska olin niin liekeissä koko päivästä ja Tonavasta, jota en vielä ollut nähnyt. Kaupungissa oli mm. vino talo, valtavan upea katedraali, kanavia ja aivan ihanan näköistä vanhaa kaupunkimaisemaa.

Seuraavana päivänä olikin vuorossa pieni sademaisema, joten se sopi hyvin suunnitelmaan viettää hidas Stuttgart-päivä. Tuli yksinkertaisesti shoppailtua ja syötyä. Starbucksin suklaatryffelikakkupalanen osoittautui todistettavasti sellaiseksi, jota kaksi ihmistä ei edes pysty jakamaan saamatta jonkinlaista ähkyä. Perjantaista huolimatta ilmassa oli pientä vappuväsymystä, joten sen kummempia baardeja ei kuvaan kuulunut.

Lauantaina mentiin S-bahnilla Ludwigsburgin lähikaupunkiin. Herttuanlinna (Residenz) oli visuaalisen ihmisen unelma. Paikkaan kuului muistaakseni 5-6 eri museota ja keramiikkamuseon yhteydessä pääsi katsomaan oikeaa barokkiajan päheydessään kimmeltelevää asuinhuoneistoa. Harmitti aivan todella, että kuvia ei saanut ottaa. Katsottiin myös barokkigalleriaa sekä pukumuseota (ne mekot, ne kengät!).

Sunnuntai oli sitten perinteisempi stuttgartilainen kesäpäivä, jota vietimme jälleen pikniktunnelmissa. Tuli makoiltua auringonottoasemissa reilu tunti, ja jaloista löytyy nyt polvihousurusketusrajat. Sain myös vihdoin katsastettua katolisen uusbarokkisen Marienkirchen, jonka ohitse pyöräilin joka päivä kielikurssin vielä ollessa meneillään. Päivän päätteeksi tuli testattua terassi lähellä Rathausia. Olin katsellut sitä joskus keväämpänä ja ajatellut, että sitten kun on kesä, sinne on vielä mentävä. Radler maistui raikkaalta aktiivisen auringossa makoilun päätteeksi :)

Ensimmäiset hellepäivät

Hei kaikki,
tiesin kyllä, että olen oikeasti aika etelässä nyt, mutta siltikään mikään ei valmistanut miuta viime viikon 20-30 asteen ilmoihin. Lähinnä kuuman kesäpäivän tuoksut tuntuivat epäloogisilta huhtikuussa. Paloin naamasta puolen tunnin puistomakoilun seurauksena, joten otsan ja nenän päällimmäiset kerrokset kuoriutuivat viikon mittaan onnellisesti pois.
Löysin kotitaloni viereisestä valtaisasta schlossgartenista aivan uusia ja vaikuttavan näköisiä kohtia. Niin vain aurinko ja valo muuttavat maisemaa.

Schlossplatzilla ottamassa rusketusta. Tai punaa.

Ns. takapihaltani. Mukava pieni lampi ja vasemmalla terassi sen rannalla.

Nestehukkaiset neidit haki kokista

Näitä on täällä niiku lokkeja Suomessa

Elämäni akateeminen ulottuvuus on myös ollut suhteellisen kovassa käytössä, sillä jokaiselle Academic writing skills -sessiolle pitää valmistella jotakin tekstintynkää, joka toivottavasti vielä päätyy graduun. Sellaista tapaamiskertaa/seminaaria ei ole, jonka jälkeen mitään ei tarvitsisi kotosalla tehdä tai jatkaa loppuun. Jostain kumman syystä kaikki tapaamiskertani ja suositeltavat oheisseminaarit sijoittuvat tiistaihin ja keskiviikkoihin. Eräs tutorium-tapaaminen on aina maanantai-iltaisin. Eli käytännössä olen vapaalla torstain, perjantain ja varsinaisen viikonlopun päälle vielä lähes koko maanantain. Torstaisin ja perjantaisin sitten kasaan gradua suomeksi.

Loman puuhat + yliopistomaailma

Moi,
olen taas kipeänä! En saata ymmärtää, miten voikin olla, että täällä 1,5 kuukauteen voi mahtua ekana yksi lyhyt lentsu, mykoplasma ja vielä toinenkin lentsu. Kun kotopuolessa en kuitenkaan ole juuri koskaan kipeänä. Nyt sentään on tosiaan ihan perusräkimistä kyseessä, mutta ei silti ole mitenkään erityisen mukavaa niistää seminaarin aikana nenää viiden minuutin välein. Täällä kyllä koko ajan joku yskii hillittömästi esimerkiksi julkisissa, eivätkä porukat juurikaan vaivaudu laittamaan kättä suun eteen. On siis melko selvää, että juuri junissa ja busseissa bakteerit ja virukset leviävät. Mykoplasman kanssa auttoi "kotilääkärin" mukaan antama antibioottikuuri, eikä tarvinut mennä lääkäriin, vaikka sekin sinänsä olisi kai ihan tehtävissä täällä. Kiitos vielä kotilääkärille :)

Kotopuolessa harrastan myös suhteellisen paljon liikuntaa, ja tunnen tällaisten passivikausien aikana ja jälkeen itseni myös jokseenkin henkisesti lösähtäneeksi. Monta viikkoa ilman mitään liikuntaa kipeänä lojumisen takia... En suosittele. Lenkillä olen kuitenkin ehtinyt käydä. Shoppasin Deichmannilta hintaan 19,90€ todella hyvät juoksukengät, ja todella hyvin ne veivätkin valtavia puistoreittejä, joiden vieressä asun. En malta oottaa, että viimeisinkin räkimispöpö häipyy ja pääsen juoksemaan.

Mutta jotain iloistakin kerrottavaa on, sain nimittäin viime viikon perjantaina saksan intensiivikurssin loppukokeen tehtyä. Kuullunymmärrys oli melkoista tervanjuontia, mutta muut osiot menivät ihan hyvin. Kurssin aikana tuli myös hyvin totuteltua minä-puhun-ja-te-istutte-ja-kuuntelette -asetelmaan, joka oli toimistotyöläiseltä ja yksinäiseltä gradunkirjoittajalta/kirjatenttijältä jo lähes unohtunut. Tänään alkoikin varsinainen hommien teko täällä, ja pääsin koeajamaan keskustakampuksen luentosalit. Oli mukavaa. Olisi toki ollut vielä mukavampaa, jos nenä ei olisi ollut 80% tukossa. Huomenna "academic writing skills", jihaa.

Pääsiäisenä käytiin mm. Esslingenissa







Kuvista haivaittavissa seuraava draaman kaari: matkalla kohti Esslingenin linnaa, jonne piti kiivetä aika monta porrasta. Matkan varrella piti ihmetellä viini-istutuksia. Siitä suunnaksi keskustan protestanttinen Stadtkirche St. Dionys.
Tykkään käydä katsomassa kirkkoja.  Etenkin tällaisella kulttuurihistoriallisella alueella pieni uskontoa tutkiva ihminen on pähkinänä. Vanhat kirkot on usein rakennettu 1000-1300-luvuilla katolisiksi, mutta uskonpuhdistuksen aikaan tai sen jälkeen ne on omittu protestanttisiksi ja tuon kyllä huomaa monenlaisista yksityiskohdista kirkkojen sisällä. Joissain loistoa on haluttu jättää paikoilleen, mutta joissain kirkon sisätilat ovat harvinaisen karut. Myös alueen historialliset kreivit ja kuninkaalliset seikkailevat säänöllisesti kirkon sisältä löytyvässä patsaskuvastossa. Toisinaan kyllä harmittaa entistä kirkko-opasta, että monissa kirkoissa on todella huonosti arkkitehtuurisia ja historiallisia näkökohtia koskevia esitteitä. Etenkään englanniksi.

Käytiin myös Tübingenissa, jossa olen siis jo kerran käynyt yliopiston retkipäivän merkeissä. Tällä kertaa sää oli aika viileä, vaikkakaan tuulta tai muuta ikävää asiaa ei taivaalta tullut. Sen vuoksi kovin montaa kuvaa ei tuolta reissulta ole.



Tübingenissa pidin siitä, että vanhaa ja kaunista kaupunkia ei väkisin ole haluttu survoa rumaan kauppakeskuslaatikkomuottiin. Kuten vanhassa Lappeenranassa, esimerkiksi vaatekaupat ovat yksittäisinä liikkeinä keskustan katujen varrella. Huonosti rajatussa kuvassa on raatihuone. Ja ruokakuvaa oli pakko esitellä, koska kyseessä on itselleni aivan uusi tapa syödä linssejä. Halusin ottaa jotain kevyempää ruokaa monen päivän lihakuurin jälkeen, mutta linssit itse asiassa maistuivat todella lihaisilta :D Samaten myös kastike, joissa ne olivat. Ja suureksi yllätyksekseni paikallisten nuudelien, eli spätzlejen, päällä köllötteli kaksi nakkia. Kummallinen lounas, mutta oikein hyvä. Pääsiäisenä tuli muutenkin syötyä ns. perinteisesti. Kuulemma pitkäperjantaisin täällä syödään usein kalaa, joten kylmäsavulohipasta oli oikea valinta. Pääsiäissunnuntaina lautasille eksyi Lidlin (pakaste)lammasta ja vihanneksia.
Muusikon kanssa oli myös mukavaa käydä soitinmuseossa :)

Matkailuhöpinöistä tulikin mieleeni, että olen nyt buukannut itselleni seuraavanlaiset lennot:
Stuttgart-Lontoo-Stuttgart 16.5.-23.5.
Stuttgart-Helsinki-Stuttgart 19.6. - 24.6.

Tiedän, että on varmastikin monesta näkökulmasta katsottuna fail mennä Suomeen juhannuksen viettoon, koska kelit ovat aina ihan kamalia ja mökkirantojen vesi vielä kylmää, mutta tuo ajankohta on melko puolivälissä hengailuani täällä, ja huomaan jo nyt kaipaavani valtavasti tiettyjä Suomen asioita. Ehkä neljä kokonaista päivää siellä tuovat myös lisäpotkua loppuaikaani täällä Stuttgartissa, ja ehdin alkaa kaivata noiden päivien aikana jo tännekin takaisin :)

Pääsiäisloma

On tullut vietettyä mitä rennoin pääsiäisloma erityisen suomalaisvieraan seurassa. Ohjelmassa oli mm. historiallisten soitinten museo, Esslingen ja Tübingen. Kirjoittelen tarkemmin kuulumisia myöhemmin, koska huomenna jatkuvasta arjesta huolimatta meininki on edelleen tällä hetkellä pitkälti:

Olotilani, kun sain onnistuneen yliopistoon kirjautumisen jälkeen saksalaisen opiskelijakortin postilaatikkooni

(Kuvassa suuren urheilusuorituksen jälkeen possunpunainen) minä vs. yliopistobyrokratia, 1-0 !

Hohenzollernien linna

 Harmi, että juuri eilisen ekskun aikana täällä oli varmaan ensimmäistä kertaa kylmän tuntuinen keli. Mittari saattoi olla jossain nollan tienoilla... Mutta kyllä se vaan täällä tuntuu, kun on tottunut kevätilmaan.
Kun kiivettiin tiukkaa nousua kukkulalle linnaa katsomaan, hengitys lähestulkoon höyrysi aamu-usvaa vasten.

Luonnon oma kuntotesti

Parvekkeella on ehkä joskus ollut prinsessa vilkuttamassa

Ei ole helppo kiivetä yli

Itse linna oli todella siisti, mitä nyt vaan ihan saagutan kylmä sekin :D

Oltiin myös todella urheita pikkuprinsessoja ja -prinssejä ja pukeuduttiin (lapsille tarkoitettuihin) viittoihin esittelykierroksen ajaksi.

Linnan jälkeen mentiin Tübingenin kaupunkiin syömään. Koko excu maksoi 15 euroa, ja siihen sisältyi kyllä todella paljon. Kaksi opastettua kierrosta, bussimatkat ja lounas (valtava ja huippuhyvä annos + olut). Lounaan jälkeen ei sitten sen kummempaa ollut kuin kaupungin katselua, tosin sekin meni meidän osaltamme lähinnä ravitsemusliikkeessä istumiseksi, koska kosteaksi muuttunut sää ei varsinaisesti houkutellut kiertelemään kaupungilla. Kaikki olivatkin lähinnä sitä mieltä, että pitää tulla kesällä uudestaan.