Kuulun niihin ihmisiin, joille on siunaantunut jokseenkin vaikea hiustyyppi. Teoriassa se on luonnonkihara, joka siis on kaikilla kantajillaan luonnostaan aina myös kuiva, mutta toisaalta se on kiharalla vain tasan yhden päivän verran edellisen pesukerran jälkeen. Sen jälkeen hiusten kuivuus alkaa vain korostua, ja kikkurat suoristuvat. Väri ei onneksi ole maantienharmaa tai muu liian ankea, sillä tämän hiustyypin värjääminen ei yksinkertaisesti tule kuuloonkaan. Koska en teinivuosien jälkeen halua palata tummiin hiusväreihin, ainut vaihtoehto, eli siis vaalennus, olisi satavarmana totaalinen niskalaukaus tälle kuontalolle. Värin osalta koitan siis mennä niin sanotusti luonnon liukuvärimetodilla - kesäisin tukka vaalenee todella nopeasti ja itse asiassa aika hyvällä tavalla (UV-suojia on tietty suihkittava), kun taas talvisin katson valokuvia itsestäni ihmetellen, miten tuo voi olla noin tumma.
Oletteko muuten huomanneet, että on tietty sosiaalinen stigma, jos nainen ei ole tehnyt tukalleen mitään? Tarkoitan siis, että tukkaa ei ole värjätty, leikattu tiettyyn muotoon (esim kerroksittain), föönattu tai muuten käsitelty. Säännöllisesti saa lukea HR-konsulttien lausahduksia mediassa siitä, miten tämä asia (kuten myös esimerkiksi kynsien hoito) lukeutuu siistin vaikutelman tekemiseen. Tämä on älyttömän surullista, sillä parhaan näköiset hiukset, mitä tiedän, ovat juuri niitä sataprosenttisen luonnollisia. Ja kyllä, ne ovat monesti aivan yhtä siistejä. Siisteydestä tässä ei itse asiassa edes ole kyse, jos minulta kysytään.Yhteiskunta todella ohjaa meitä muottiin, jossa vaaleat hiukset ovat samannäköisiä peroksidikimppuja, jotka on vielä tietenkin suoristettu parissa sadassa asteessa kaiken tuon päälle. Lämpösuojilla saa muodostettua jonkinlaisen suojaavan kerroksen, mutta kaikkea nekään eivät pysty blokkaamaan. Ja huomaahan sen - samassa kylppärissä hiuksia suoristavien mimmien kanssa vartinkin viettäneenä jokainen voinee allekirjoittaa, että haju numero 1 on palaneen hiuksen käry. Ei ihme, että ihminen joutuu kierteeseen, jossa tukka on pestävä ja föönattava kuohkeammaksi joka aamu omista yöunista tinkien, kun tällä tavalla se luonnollinen tukka ohenee noin puolella.
Kuuluin tähän tukkaansa tärvelevien nuorten naisten joukkoon muutama vuosi sitten. Olin juuri muuttanut Saksaan, oli kuuma kesä, ja huomasin, että keskimääräinen hiustyyppi, jota tuli vastaan, oli huomattavasti paksumpi. Kuivia latvoja ei näkynyt paljon kellään, toisin kuin Suomessa, jossa se oli tuntunut aika normaalilta asialta, jolle ei vain voi mitään ja jonka vuoksi ei olisi reilua edellyttää keltään kuukausittaisia kampaajakäyntejä.
Ajattelin, että nyt lähden oikeasti laittamaan tukkaa. Saksassa kosmetiikka on todella halpaa, joten hamstrasin parilla euolla erilaisia puteleita. Hiustuotearsenaalini oli valtava - vaaleudenkorostussuihketta, lämpösuojaa, UV-suojaa, supermega-protection -suihkeita laidasta laitaan. Aina kun tukkani valahti ensimmäisen luonnonkiharapäivän jälkeen suoraksi, päätin vetää yhden tai pari kiekuraa latvoihin kihartimella. Kuten joku ehkä arvaa, tuo oli melkoinen virhe. Loppuvuodesta joululomalla kotona äitini totesi mahdollisimman diplomaattisesti, että nyt on letti oikeasti mennyt karuun kuntoon. Tilanne oli käytännössä se, että korvista alaspäin näytti siltä, että joku olisi vedellyt sytkärillä ympäri ämpäri.
Muutaman kuukauden tyydyin pitämään tukkaa kiinni aivan koko ajan, ja ajattelin vielä, että ehkä se vaan näytti niin karulta, kun oli talvi ja kuiva ja ilma ja... blää blää. Mutta maaliskuussa (2016) päätin vihdoin turvautua radikaaliin ratkaisuun, marssin kampaajalle ja käskin leikkaamaan puolet pois. Korviin asti. Traumojen hiustyyli suoraan lapsuudesta. Päätin, että kun tästä alan sitä sitten taas kasvattamaan, keskityn huolella siihen, miten saan sen tulemaan takaisin mahdollisimman kiiltävänä, hyvälaatuisena ja paksuna. Ja samalla saan kokeilla jotakin aivan uutta vähän aikaa.
Hiusten reboot-suunnitelma oli seuraavanlainen: 1) Ei minkäänlaista lämpökäsittelyä 2) Pesuväli mahdollisimman pitkäksi. Viimeisinä päivinä kuivashampoo pelastaa 3) Tästä syystä ei myöskään minkäänlaisia muita tuotteita, kuten muotovaahtoa. Kaikki tietävät, miltä se tuntuu seuraavana päivänä tukassa. Jos tarkoitus on pidentää pesuväliä, on suhteellisen epämiellyttävää elellä tukka täynnä kuivaa töhnää 4) Hiustenpesu kofeiinishampoolla, joka buustaa hiustenkasvua. Hoitoaineena silikoniton kiiltoa lisäävä tuote 5) Tukka löysällä ponnarilla nukkuessa, ei siis nutturalla. Ei minkäänlaista painetta latvoihin nukkumisen yhteydessä, ei ponnarista tai mistään muustakaan. Laitoin ponnarin hieman yläviistoon tyynylle, ja hyvin harvoin huomasin herääväni sen päältä tai hanganneeni sitä millään tavoin. 6) Pesun jälkeen tukka kuivumaan luonnollisesti, ei ikinä fööniä. 7) Latvat piiloon auringolta. Jos olin pidemmällä juoksulenkillä auringossa, pistin lippiksen päähän ja rullasin latvat sen alle.
Päätin jo alusta lähtien, että näillä latvoilla on mentävä pitkään, näiden on kestettävä. Kun tarkoituksella aloin suojella niitä, niin uskomatonta kyllä, sain elellä vuosia ilman yhden yhtä kaksihaaraista. Vasta nyt, kahden vuoden jälkeen, on aika mennä pätkäisemään latvoja. Tätä en olisi ikipäivänä uskonut muutama vuosi sitten. Pitkäjänteinen työ ihan oikeasti vaikuttaa tukan laatuun, oli lähtötilanne sitten mikä tahansa.
Ruokavalion merkitys tukalle on aina ollut aika mielenkiintoinen aihe. Olen aina syönyt avokadoja ja pähkinöitä, pitänyt oliiviöljyä yhtenä ruokavalion kulmakivenä sekä juonut vettä vähintään pari litraa päivässä, niin myös tämän projektin aikana. Olen silti ehkä sen verran epäluuloinen, että en osaa ajatella niiden ratkaisseen hommaa. Ruokavaliooni kuuluu nimittäin myös monenlaisia hiusten kannalta ei-toivottuja osa-alueita. Sanoisin siis tämän projektini jälkimainingeissa, että ulkoinen huolehtiminen on kaikista merkittävin asia.
Pystyin elämään ihan normaalia elämää, enkä kokenut olevani epäsiistin näköinen, vaikka luovuinkin lähes kaikista tukkatuotteista joitain tilannekohtaisia poikkeuksia lukuunottamatta (esim. juhlat). Harjasin tukkaa aamuisin isolla harjalla, pistin joskus puolet hiuksista hiussoljelle takaraivolle, ja monesti pidin koko tukkaa kiinni vähän hienommalla soljella kuin perusponnarilla (töissä).
En voi muuta sanoa kuin että nykyään letti on oikeasti pehmeämmän ja paksumman tuntuinen kuin koskaan, ja nuo luonnonkiharatkin tuntuu pysyvän hieman paremmin eikä kuivahda suoraksi alta aikayksikön kuten ennen.
Mutta kuten tuossa alussa jo kirjoitin ... Kun olet jotakin saavuttanut, alat silti kaivata jotakin muuta. Nyt luonnollisesti muistelen kaiholla lyhyttukkaista aikaani, ja miten se mahdollisti hieman erilaisia tyylikokonaisuuksia. Itse olen aina nähnyt sen niin (ja nyt vielä sen läpi eläneenä), että lyhyellä tukalla nainen on enemmän cool, sähäkkä, itsevarma ja seksikäs. Lyhyellä tukalla urheilu oli myös sata kertaa kätevämpää. Pitkä tukka taas on klassinen, kaunis, armollisempi ja moneen tyyliin sopiva. Molemmissa on puolensa, ja siksi suosittelenkin kokeilemaan molempia. Ehkä nyt vielä fiilistelen tätä pitkää tukkaa, kun se on kerrankin terve ja mukavan tuntunen, mutta voi olla, että lähivuosina pituutta lähtee jälleen ; )
Mitä fiiliksiä teillä on ollut hiustenne kanssa? Miksi niihin on jotenkin aina niin kovin vaikea olla 100% tyytyväinen...
Tässä vielä joitain kännykän syövereistä löytyviä kuvia matkan varrelta.
 |
| Maaliskuu 2016, ns. lähtötilanne |
 |
| Kesäkuu 2016 |
 |
| Marraskuu 2016 |
 |
| Maaliskuu 2017. Tässä näyttää hieman karummalta, kun olin edellisenä päivänä pitänyt ns.juhlakampausta |
 |
| Marraskuu 2017 |
 |
| Maaliskuu 2018 |
 | |||||||||||||||||
| Maaliskuu 2018, ja uskomatonta kyllä, tämä on tilanne, vaikka en ole käynyt kampaajalla kahteen vuoteen. Luomulla siis, en voi muuta suositella. |
