Visits to HD continue

Nyt on tullut asetettua henkinen minä jo täysin Heidelbergiin, eikä täällä Stuttgartissa enää oikein mitään ole viimeistenkin läheisten tyyppien muutettua pois syyskuussa. Koitin taistella tätä väistämätöntä erakkoelämää vastaan kutsumalla vähän nuorisoa kämpille (eli töissä tapaamiani opiskelijoita), ja vietettyäni jo liian monta päivää kipeänä halusin pitää pienet etkoiltamat ennen yksiä juhlia täällä Vaihingenissa. Oli kuitenkin torstai, joten väistämätön tapahtui jälleen, ja päädyimme Wubariin. Turha näemmä keidenkään koittaa edes kilpailla sen kanssa. Tämä paikka on siis oikeasti hieman paha. Menet sinne ilo sielussa ja palaat aivan hirveissä naamoissa takaisin. Kuka ikinä keksikään juoman, johon tulee lähes tuopillinen vodkaa ja vähän energiajuomaa ja skumppaa värin vuoksi... Itse olen pystynyt jotenkin hillitsemään itseni tuolla, koska töitäkin on ajateltava. Viime torstaisen visiitin jälkeen jouduin kuitenkin keräilemään hieman itseäni perjantaina aamuherätyksen tunnuttua suunnilleen syöpädiagnoosilta. Onneksi pääsin hiihtelemään pois toimistolta jo aiemmin plussatuntieni takia ja raahasin luuni Heidelbergiin. Siellä näin muun muassa taas toista hengenheimolaisystävääni Markia ja olin ihan liekeissä koko kaupunkia kohtaan. Ja nyt on niin, että sinne tavarani siirtyvät ensi perjantaina. Tulevaisuus on vielä töiden osalta levällään - Suomessa vaiko täällä - ja tähän dilemmaan vastauksen olisi tultava viimeistään joulukuussa.

My people live in Heidelberg now, so I've been doing some serious Stuttgart-Heidelberg commuting. After the very last ones of my friends left in September the life in Stuttgart got a bit weird and different, and to be honest, lonely. I did try to socialize a bit though (be proud, be very proud) and invited some of the new Erasmus students to my room for pre-drinks before this one party here in Vaihingen. But what happened was that we ended up going to WuBa anyway - a student run pub/officially-a-club next door to where I work that's only open on Tuesdays and Thursdays. This place is ominous. You usually cannot enter and remain your dignity. Sometimes the emotional effect of their signature drink Wuba wasser only wears out the day after. I knew I had to work after waking up, so I managed to be in bed before the morning... And on Fridays I can leave work at 12 if I have enough plus hours to cover the minuses caused. So I left around 13 and found myself in Heidelberg some hours later. I'm getting used to the hoods there, since from the upcoming weekend on I will be residing there(!) At least until my next job is secured (deadline for that: December). 

Last summer I developed this phrase that says it all: Life is funny in Allmandring. Turns out the funnyness is an expanding concept, Allmandring can be your square one and when life gives you lemons Germany gives you something completely else in return. 

Viikonlopun viettoa leudossa kelissä, terassilla tarkenee edelleen

... mutta silti joulurekvisiitta on saapunut keskuuteemme. Holilliset jouluglögit on viinin vahvuisia, ja halvimmat kustantaa euron pullo. Luulen että kelpais suomalaisillekin.

Joulu tuli näyteikkunoihin

Jos haluatte kasvaa ihmisinä, ystävystykää syyrialaisen kanssa

Loppuu nimittäin monenlainen turha valitus. Työnantaja siis järjesti minulle WG-asumuksen kampukselta. Talossa asuu joitain saksalaisia mutta pääasiassa maisteri- ja tohtorivaiheen opiskelijoita. Keittiö on edelleen pieni sekamelska, mutta olen oppinut kiintymään siihenkin. Olen omasta mielestäni todella vähään tyytyväinen, ja jos vain tiedän, että kuviot ympärillä toimivat normaalisti ja elämää ohjaa tietynlainen rutiini, en osaa löytää arjesta mitään kitistävää. En yleensäkään kitise jos jokin asia ei miellytä, mukaudun mieluummin ja löydän jotain hupaisaa/kasvattavaa siitäkin. Tämä on juuri sellainen tilanne. Olkoonkin läävä, tuo keittiö on ihan paras mesta, koska siellä on aina parhaat keskustelut. Juuri äsken jauhelihaa käännellessäni ihmettelin, miten joku ihminen voi olla omasta mielestään tosi radikaali, liberaali ja kaikin puolin hurja ateisti, jos hän kuitenkin noudattaa kaikenlaisia mahdollisia kristillisiä suosituksia - ei seksiä ennen avioliittoa, ei voi ottaa miestä omaa sukua vähävaraisemmasta suvusta, naisten ei ole ok ajaa polkupyörällä ... Maailma on täynnä niin erilaisia paikkoja ja erilaisia ajatusmalleja kuin mistä me täällä tiedämme yhtään mitään.
Ja syyrialaisia tänne on muuttanut pari syyskuussa, ja nämä heidän kanssaan läpikäymämme aiheet onkin sitten jotain aivan eri matskua. Eihän mulla ole eläissäni kohdalle osunut yhtään oikeaa kriisiä. Jos koittaisin väittää, että vaikkapa läheisen kuolema (nekin on kaikki olleet luonnollisia) joka tapahtuu jossain 86 vuoden iässä oli rajuin koettelemus minulle noin niin ku läheisen näkökulmasta, olisin kyllä maailman tekopyhin hahmo. Silloinhan kaikki on mennyt hyvin. On saanut elää rauhassa, turvallisessa maassa ja kuolla vasta kahdeksissakymmenissä. Oikea henkilökohtainen kriisi olisi se, että pikkuveli olisi kuollut 18-vuotiaana armeijan leivissä oikeassa sodassa. Tai että puolet suvusta eläisi parhaillaan terroristien valtaamassa kaupungissa, jossa pelkästään se että naiset näyttävät vahingossa silmänsä huntujen alta voi johtaa raipaniskutuomioon. Kukaan näistä ihmisistä ei näillä alueilla elä normaalia elämää, kaikki pidättävät hengitystään julkisilla paikoilla liikkuessaan. Ja ne jotka ovat päässeet tulemaan tänne - siis vain naiset, miesten maasta poistuminen ei ole enää niin helppoa - ovat jonkinlaisessa epäuskossa että voiko mielenrauha muka kestää kauempaa kuin pari tuntia. Tunnen nyt hyvin kaksi syyrialaista, ja molemmilla heillä on joko ystäväpiireissä tai suvuissaan/perheissään tapahtunut jotain niin synkkää, että ei kukaan länsimaalainen ihminen varmaan voi sitä edes tajuta. Kaappauksia, raiskauksia, uhkauksia ja ennen kaikkea jatkuvassa pelossa elämistä. Kattilastani lensi jonkin verran vettä kuumalle levylle, ja se perinteinen räiskähdysääni kuului. Naapuriani se ahdisti, koska rätinä muistutti siitä, kun terroristit veti rekalla mummolan talon ohi ja heitteli jotain paukkupommeja lavalta. Että siinä sitä sitten olet tällaisten henkilöiden kanssa ja tajuat, miten olettekin samanlaisia, ja miten yhdelle lottokone on vain arponut mahdollisuuden elää pumpulissa.

Ich habe mein Hertz in Heidelberg verloren etc.

In 2007 I went to Heidelberg for the first time, in 2010 I had to return. It was a bit weird that I never ended up going there two years ago during my exchange, but now, two years later, I did. The main street running the length of the Altstadt was as nice as always, gothic-renaissance castle was still picturesque and the whole cityscape seen from up the castle still managed to give me the same feels as it did eight years ago. This city is simply great. And actually one of my dreams has always been one day to be able to live there, and now since some people I know and care about do, I have a chance to actually get a taste of it.

And who knows where life takes you. I have a lot to get back to in Finland but walking exactly these streets make me believe in a life bigger than Helsinki, bigger than what your relatives or anyone else expects of you, richer than fulfilling your own pre-constructed expectations on post-university life. Right now after just returning from HD, I genuinely wanna believe I can keep the people and things I love from Finland and still manage to find my own happiness here, Stuttgart, Heidelberg, anywhere, it shouldn't matter. Having loved ones is all about connections, knowing and trusting in something staying, being there for you. It shouldn't be something that holds you back, makes you sacrifice and give things up completely. Or what do you think?

We can live like Jack and Sally /If we want /Where you can always find me /And we'll have Halloween on Christmas /And in the night we'll wish this never ends /We'll wish this never ends

Kiireitä ja outoon syksyyn sopeutumista

Laiska kirjoitustahti johtuu pääasiassa totaalihopusta työpaikalla... Viime viikon perjantaina inboxissani luurasi 102 vastaamatonta mailia. Ja tämä kuvastaa kuviota. Tällä hetkellä tuijotan tosi paljon ruutua, vastaan ahdistuneillekin ihmisille mahdollisimman korrektisti ja koitan pitää saksan kieliopin kuosissa.
Lisäksi aloin tehdä iltaisin (hieman) etätöitä vanhaan työpaikkaani.

Something old

Something new

Something blue

And then there's you

Minua on vaivannut tunne siitä, että ehkä elämäni parhaan kesän muistot elävät tässä huoneessa, mutta samaa todellisuutta ei enää pysty saamaan takaisin. Hyvät muistot ovat tietenkin aina kotiin päin ja toki parempia kuin pahat, mutta silloin kun ne ovat niin ihania, että koko elämä tuntuu muuttuneen, on niihin liittyvästä ajasta vaikea päästää irti. Olen ollut hyvin hämmentyneenä täällä aina iltaisin. Shortsit on edelleen tuolin nojalla, Füssenista hankittu aurinkorasva tönöttää lavuaarin reunalla ja kun katson ikkunasta ulos, puut ovat edelleen vihreitä (kiitos saksalainen syksy), ihan kuin mikään ei olisi muuttunut.

Viime viikonloppuna sanoinkin Maciekille, että haluan uusia muistoja, minkä jälkeen lähdettiin ajamaan. Ajettiin ympäri Ohmdenia ja sen lähikyliä ja päädyttiin paikallisen tulivuoren huipulle. Joku sitten toteskin, että 300 miljoonan vuoden tauon jälkeen vuoren sietäisi nyt vähän alkaa heräillä, että Jennalle tulis jotain muistettavaa syksystä. Myöhemmin me ja kaksi pikkukylän saksalaista kasvattia hengattiin rivitalon pihalla ja koitettiin muistaa ulkoa eri kielien säädyttömiä sanoja ja syötiin bretzel-snackeja.

Tää syksy on muuten ihan samanlainen kuin suomalainen loppukesä. Takin kanssa ainakin minulla on tuolla vielä vähän liian hiostavaa olla, mutta pitkähihainen on jo hyvä pitää mukana. 18 on aika peruslämpötila, eikä kauheasti ole tuullut.

Lately I've been quite busy with work. I'm there, then I'm doing grocery shopping, then I'm home enjoying some Finnish television in my solitude. I also made a part time home office contract with the company I worked in before I got here. Autumn is something new, and I have to get used to it. Summer is in the past... but not really if you take a closer look at my room. Everything seems to be the same. Exactly how the ghost of summer past left it :D I don't even know when exactly the summer came to an end. Just one morning there was mist and it was chilly. Trees are still green. 

I told Maciek I needed new unique (autumn) memories, so we took a short trip back to the Schwäbisch Alb. There was a volcano, which could have started erupting asap... Something to remember at least. But on the top there were gliders flying crazy close, so hazardous enough, will do this time :)
Otherwise this autumn has reminded me of Finnish late summer, weather-wise I mean. 18 celcius is pretty basic.

Flashback from July

Kaikesta en täällä aina ole muistanut raportoida, joten tässä lyhyt vilkaisu erääseen kuumaan heinäkuiseen päivään Stuttgartin lähikylien maaseudulle. Ajettiin Schwäbisch Albien huipulle ja seikkailtiin muutenkin siellä täällä. Viime kesän parhaita juttuja. Ja kaikki ne biisit, mitä autossa silloin jytäsi, on nyt mitä pyhimpien kappaleiden listallani. Suomalainen kalpeus ei ollut vielä tuossa vaiheessa muutaman viikon täällä oleilun jälkeen kaikonnut.



I haven't reported all the great things I've been priviledged enough to experience this summer, so here is a memory from July when we drove around the Schwabian countryside and went to see the Schwäbisch Alb. Having only spent some weeks here was still pale as ever.

The busiest week

Kuluneella viikolla yliopiston kansainvälinen keskus IZ täyttyi sadoista ympäri maailmaa saapuneista opiskelijoista. IZ:n tehtävä on vastaanottaa kaikki ne ulkomaalaiset opiskelijat, jotka aloittavat maisteri- tai vaihto-ohjelmat. Tällä viikolla saapuivat kaikki ne, jotka käyvät kuukauden mittaisen saksan intensiivikurssin ennen lukukauden alkua. Lukukausi alkaa lokakuun alussa, kun taas kurssi kestää syyskuun ajan ja vähän lokakuun puolelle.
IZ on siisti rakennus, korkeat lasiseinät ja modernit ovenavaussysteemit viimosen päälle. Mutta lasiseinät tarkoittavat valitettavasti myös sitä, että siellä on hemmetin kuuma kesällä. Ja tämä kesä oli ehkä hulluin ikinä. Laskimme keskilämpötilan heinä- ja elokuun ajalta ja se oli jotain 34 astetta. Siis käytännössä joka päivä oli yli 30, joskus jopa 40 ja harvoin alle 30. Suomalaisiin olosuhteisiin tottunut kroppani sopeutui tähän menoon parin viikon sisällä, mutta sisällä toimistossa oli kyllä jatkuvasti hullua ja tukalaa. Kun tähän ympättiin sadat ihmiset samassa tilassa, oli olo mitä mielenkiintoisin. Tämä viikonloppu on siis ollut täysin levolle omistetu. Mutta nyt pitäisi helpottaa, kun suurin osa opiskelijoista on saatu rekisteröityä sisälle ja ensi viikolla alkavat jo kielikurssin luennot (tämä viikko oli orientaatiota meillä IZ:ssa). On ollut hienoa nähdä ihmisiä, jotka on pitkin kesää olleet olemassa pääasiassa niminä tietokannoissa. Oma myös aina kasvattavaa jutella erilaisten ihmisten kanssa. Ihmisten olosuhteet ja lähtökohdat saattavat olla niin erilaisia kuin itselläni, mutta silti aina löytyy jotakin samaa.
En oikein tiedä, miten nyt viettäisin tämän viikonlopun tai iltani täällä ylipäänsä, kun kaikki on oikeastaan lähteneet. Olen nyt urheillut enemmän kuin missään vaiheessa täällä, katsellut suomalaista tv:tä (kiitos vpn) ekaa kertaa oikein ajan kanssa, lukenut kirjoja ja suunnitellut tulevaa. Vaikka se vähän mysteeri onkin.

Last week was crazy. Hunderds and hundreds of students flooded in IZ to get their registerations done, welcome packages sorted and to sign up for the excursions. All the international exchange and master program students are IZ's responsibility, and last week was their arrival week, or at least those who will participate in the intensive German language course before the start of the actual semester in October.
IZ is a cool modern building with lots and lots of glass and nice automatic door opening systems etc, but unfortunately the glass walls transform the whole place into a turkish sauna when it's sunny. And as we all know, this summer was more than just sunny (30-40, only seldom under 30). Even though my Finnish body adapted to the weather conditions in less than two weeks (which is a bit amazing actually) the office remained this warm sultry dungeon with no ac. So try adding up 400 people in one room (a big one but still). For that reason this weekend has been dedicated to rest and nothing else. And the next week should be easier as the language course lectures begin and the official orientation week is over. It's been a learning experience actually talking with the international students - some from very different backgrounds from us - that initially only excisted as names in the database.
I actually don't know how to spend this weekend now that almost everyone has left. I've done more sports, read books, cleaned, watched some Finnish tv for change (thanks to uni Helsinki vpn connection)... and planned the future. Though it's a bit of a mystery.

It's a wonderful wonderful life

Viime viikko meni satanen lasissa toimistolla. Uusi lukukausi alkaa ensi viikolla, siihen liittyy valtava määrä monenlaisia hommia, jotka ei tosiaan oo ihan yksinkertaisia. Tai sellaisia, jotka pystyisi saattamaan loppuun normaalien työaikojen puitteissa. Olen kerännyt kohta niin paljon ylityötunteja, että projektin loppu varmaan menee vaan himassa istuessa. Huoh.

Toivottavasti kaikilla teillä on muuten mukavaa Suomessa just nyt. Kaipaan nimittäin sinne just nyt ekaa kertaa. Tää on niin omituista, miten koko aikani täällä on mennyt jossain epätodellisessa unen kaltaisessa onnellisuuskuplassa, jossa ei välitetä paljon mistään muusta kuin siitä että on hauskaa ja ruoka ja juoma ei lopu kesken. Äskenkin palasin keskustasta, jossa kävin ostoksilla turkkilaiskorttelin puolella. Oli niin vapauttavaa vaan pistää aivot tyhjäkäynnille, istua hetkeksi alas ja hengitellä kuumaa kesäillan ilmaa. Ihmiset bilettivät kadulla, döner tuoksui joka kolkassa, joku soitti bongoja, kaikilla oli kivaa ja mittarissa edelleen noin 30 astetta. Ja tämmönen tää kokonaiskuva on suurin piirtein koko ajan ollut. Ja tää helle on loputon. Pimeää tulee seitsemän jälkeen, ja silti koko ajan on lämmintä. Vaikka elokuukin on jo ohi! Silti kaipaan juuri nyt suomijuttuja. Syyskuun alku on aina jännittävää ja kivaa aikaa. Ja sain tosiaan ensimmäistä kertaa kunnon koti-ikävän aikaiseksi eilen. Ja miksiköhän... Koska totutut kuviot täällä Stuttgartissa muuttuu kertaheitolla.

Kaksi ihmistä täällä on onnistunut valloittamaan sydämeni ihan täysin, enkä ole koskaan kokenut näin nopeasti niin syvää yhteenkuuluvuutta kuin heidän kanssaan. Ollaan matkustettu yhdessä, koettu ja jaettu paljon ja jotenkin koko arkemme on kietoutunut täysin yhteen. Ja nyt heidän työsopimuksensa loppuu, minun jatkuu. Ja he muuttavat eri paikkakunnille. Eilen vietettiin läksiäisiä. Tunnelma oli aika brutaali. Heräsin tänä aamuna muutaman tunnin unien jälkeen kasin maissa aamulla enkä saanut enää unta. Pian löysimmekin kaikki sanaakaan sanomatta tai asiasta sopimatta toisemme Allmandringin talojen takana sijaitsevalta mäeltä. Siellä me makoiltiin, pyjamassa kaikki märällä nurmella, ihmeteltiin miten kaikki pystyykään menemään aina niin oudosti elämässä, ja katottiin maisemaa sammakoiden kurnutellessa joissain lähipuskissa. (How I met your mother -sarjaa katsoneet voivat lisätä tähän perinteisen sandwhich-elementin). Oon pelkästään tätä kirjoittaessanikin jo vähän murusina. Ehkä se elämä jotenkin jatkuu tän jälkeenkin.

Mutta palatakseni iloisempiin asioihin kuten muistoihin viime viikonlopulta... Silloin tehtiin nimittäin mitä mielettömin reissu Rein-joen putouksille, Schwarzwaldiin ja Horbiin.

The winter semester 15/16 is about to start for the exchange students, so we have had, wellll, enough to do. I've worked overtime more than probably ever before... By the way I hope all of you are okay in Finland. Because I miss you right now. It's amazing how this entire summer has gone by... Like a two month-long dream of everything that usually is not a part of my life and is yet amazing. A bubble of happiness where the only thing you care about is that you feel good. I just got back from the centre, went shopping in Rotebühl turkish block and experienced this (basic) +30 heat combined with the darkness of 9-o-clock in the evening, people dancing and spontaneously partying on the street, someone playing the bongos and people simply being happy. I had to take a moment there and just breathe in the smell of döners, fruit and whatever. So great.
I do miss Finland right now however, probably because the big picture defining my current life in Germany is about to change. My closest people are leaving, and it will not only affect my free time but also my time in the office. I will simply need to woman up and come to terms with this adulthood thing that sometimes contains stuff like this. Stuff like amazing summers and people not being there anymore. I know that new tings that await can be even more amazing but right now I just can't feel that, not yet. I have to miss first.
On saturday morning, after the should I say brutal farewell party on Friday, woke up in my room feeling not so good. Not long after that we found ourselves on the hill behind the houses of Allmandring, on the damp grass 7-8 am in the morning just staring at the view that was the same as always but still someow so special. I will never understand how so many things managed to happen to me at this age, at this point of my life. But this place definitely represents something important. So there we sat, tired, a bit sad and still happy. (And if you've watched How I met your mother, yeah, you can add the sandwich element right here).

But now, less sobby things. I want to tell you what happened last weekend. Another amazing trip happened!

Rheinfall
Ensimmäiseksi ajoimme siis katsomaan Euroopan suurimpia vesiputouksia. Tiesimme toki, että ne on vähän niinku "virallisesti"Sveitsissä, mutta koska Schaffhausen, jonka alueella ne on, ainakin jonkun mielestä oli osa Saksaa, aateltiin ettei poistuta Saksasta. Nyt kun tätä kirjoittaa, tuntuu älyttömältä, että edes luultiin näin, mutta joka tapauksessa, ylläri-pylläri hetki koitti, kun oltiinkin Sveitsissä ilman passeja. Onneksi ei ollut kontrollia rajalla. Vähän ku Tallinnassa olisi käynyt ilman passia. Kyllähän niin voi tehdä mutta vähän puhalluttaa :D

Putoukset oli kyllä henkeäsalpaavat. Kohina täytti pään loppupäiväksi. Siltoja ja tähystyskielekkeitä oli siellä täällä. Turisteja ei ollut mitenkään kamalasti torstaina. Kuohut muodosti horisonttia vasten tomusokeripölyn näköistä valkoista usvaa. Kuvat on toistaiseksi jumissa Lumiassa, joten pitää lisätä niitä myöhemmin.

Seuraavaksi otettiin suunta Schwarzwaldiin, jossa haluttiin yöpyä järven rannalla, makoilla biitsillä ja patikoida niissä upeissa maisemissa, joita aiemmin jo pääsin nopeasti fiilistelemään työpaikan päiväretken aikana. Kukkuloita, silmän kantamattomiin kukkuloita, jyrkkiä nousuja, puroja, lampia ja tiheääkin tiheämpää puustoa, todellista satumetsää, ehkä jopa sellasta, jossa asuu peikkoja tai noitia. Täältä monet sadut on muuten saaneet alkunsa.

So first we drove to see the tallest waterfalls in Europe, the Rheinfalls. Funny thing, they're actually in Switzerland. I do not have my passport on me unless I absolutely know I am going to travel out of the country I live in. So we crossed the Swiss border, me basically illegally, thinking the place was definitely in Germany:D But whatever, nothing happened so no biggy. Like going to Tallinn without a passport. You have to do it at least once a year.
The waterfalls were pretty spectacular and _huge_.  Foams reminded me of both powdered sugar and morning mist. As I love Dickens, Austen and Mary Shelley I had to look for this quote that I remembered of Rhein falls: "Tanding on it and looking up, we saw wave, and rock, and cloud, and the clear heavens through its glittering ever-moving veil. This was a new sight, exceeding anything I had ever before seen; however, not to be wet through, I was obliged quickly to tear myself away." Nature is amazing, so beyond our control in every way.
 
Next up was Black forest where the plan was to stay by a lake at a camping place, chill on a beach, hike the forest trails and just be amazed by the nature for change. I just need outdoor experiences every once in a while, especially now that I'm so far away from Finland where the best summer moments are always something forest/lake related. What we saw and experienced was so much more than I expected, as always here in Germany. Once again I found myself walking in a storybook. Maybe even the kind of a story where trolls and witches lurk in the dark.




Schluchsee

Oltiin muuten valittu juuri hyvä viikonloppu tälle reissulle, koska lähes koko kesän on ollut liian kuuma telttailla. Kun ulkona on lähes aina kuumempi kuin sisällä, on vähän vaikea kuvitella että saisi nukahdettua 28-35 asteessa, joka on ollut aika tyypillinen yölämpötila. Nyt oltiin sen verran korkealla (plus oli vähän viileämpiä päiviä muutenkin)  että oli vain mukavan raikasta nukkua teltassa. Leirintäalue oli huippukiva ja sijaitsi satumaisissa maisemissa Schluchseen rannalla. Pienet kylät ympäröi järveä (yhden nimi oli muuten Aha) ja ihmiset joko patikoi, puljaili kanooteilla tai kalasti. Sellanen aktiivisempi loma siis tällä kertaa. Vaellettiin sporttikamoissamme "vain" 8 km pituinen valmis patikointireitti, joka siis oli oikeasti melko rankka, koska nousut olivat melko hervottomia. Ja niin myös maisemat... Kun päästiin korkeimpaan kohtaan (1100m) muistaakseni vaan hekotettiin hervottomina kehot ties missä ketoosissa. Ja otettiin hassuja kuvia. Ja palettiin auringossa. Vettä meillä oli, mutta ruokaa ei (mikä älynväläys), joten kun laskeuduttiin metsäreitiltä takasisin alas kylään, nälkä oli hervoton. Tästä huolimatta jouduimme kokemaan Ahaa-elämyksen Ahassa (eheh), kun siellä ei ollutkaan yhtään ravintolaa. Siis yhtään. Joten söimme roskaruokamaista Imbiss-schnitzeliä suoraan mikrosta lähimmästä kioskista. Sitten tietty oli niin väsynyt olo siitä moskasta, että piti ottaa ihan _juna_ Ahasta Schluchseehen. Järven rantaa 3 kilometrin matka kävelemällä sekin asia olisi ratkennut, mutta tulipahan nyt nähtyä tommonnekin ihmeellisyys kuin kylien välinen vuoristojuna.

This was by the way the perfect weekend for camping because it wasn't too warm in the night as it's been for most of the summer. Now we also were high (ehehh) enough to have a pure fresh night air experience. So good. The camping place was really nice and was located in a fairy tale kind of a setting by a beautiful lake and between hills of thick pine forest. One of the villages surrounding the lake was called Aha, by the way. Both domestic and foreign tourists were hiking, fishing, paddling... You get the idea. So we also took a bit sportier approach to the place and hiked a route about 6-8km long. Uphill-downhill combos were pretty intense so it did feel more demanding than it sounds. But the landscapes were so amazing I could have literally jut stayed there. The nature was so beautifully preserved, somehow untouchable, and the rocks that you of course had to climb, offered the most breathtaking view on the lake, and the horizon seemed to be never ending. The whole Schluchsee is surrounded by numerous walking trails. The entire length of the shoreline is walkable and our route was just one part of it, above the village of Aha. When we reached the highest spot (about 1100 m) I pretty much felt like my body was in some form of ketosis :D It was pretty hysterical. Then we walked down to the village hoping to find a restaurant... Well no. Managed to find an Imbiss with microwave schnitzel and potato salad. It was ok though, since after the most demanding physical activities I'd had in ages I was ready to eat absolutely anything. The food made you so tired it was absolutely necessary to take a village train from Aha back to the camping place. It was an experience as well. Like a tiny funny bus but still a train. I had an experience like that in 2007 travelling to Bad Sulza. People taking those trains are definitely not used to foreigners, that's what I've noticed.

Pysähdys jossain kohtaa vaellusreittiä/Hiking moments

Tässä on foto aamiaiselta. Roudattiin kahvit ja murot leirintäalueen biitsille ja katseltiin aamuiselle järvelle. Onks sellasta sanaa ku aamuinen? / Breakfast on the beach

Vain hitusen verran juminen muija valmiina vallottamaan vuoria / A classy hobo female ready to conquer another mountain

Tämä paikka oli oikeastaan niin makea, että oltiin siellä yksi yö pidempään kuin oli alunperin tarkoitus. Toisena päivänä vaan käveltiin Schluchseen kylässä ja nukuttiin (luoja tätä univelan määrää tässä maassa...) ja kokattiin hyviä juttuja Edekasta retkikeittimellä.

Triberg
Tämä on muuten siitä legendaarinen mustan metsän paikka, että Tannenpils-olut tulee täältä. Etiketissä on isoja käpyjä ja kuusen oksia, ja niin on muuten tässä kaupungissa vähän kaikkialla muuallakin. Pikkukaupungin brändi nojaa sekä kuusimetsäimagoon, käkikelloihin ja vesiputousnähtävyyksiin. Putous on Schwarzwaldin selkeästi tunnetuin maamerkki ja tuona lauantaina paikalla oli "muutama" muukin. Autossa oli ollut todella kuuma, joten viileä veden kohina oli erittäin tervetullutta siinä vaiheessa. Laskeuduttiin Tribergin kylään ihmeteltyämme putouksia jonkin aikaa, ja heti ensimmäiseksi silmään osui käkikellokrääsä. Alueella on myös maailman suurin käkikello... Sain ehkä tarpeekseni käkikelloista ihan käkikellokaupassa, jossa se loputon kukkuu oli aika sielun läpäisevää.

This is an iconic place in the Black forest region as for example the Tannenpils beer comes from here. In the etiquette you can see pines and big cones and those you will also find in this city. It's surrounded by nature and is located at the bottom of the Triberg falls, a landmark in the Black forest. The waterfalls were amazing and the cool breeze around them much needed after a super warm drive. We went to see the town of Triberg after taking some good pics by the waterfalls and were faced with cuckoo-clock-everything. I mean really, the city is known for it's cuckoo clocks, but that stuff was absolutely everywhere. The houses were cute however and you could have taken a picture absolutely anywhere and it would have looked like a perfect post card (to send home maybe? sorry guys I havent sent anyting yet..).

Horb am Neckar...

Tänne saapuminen oli oikeastaan hieman läppä. Suunnitelmat muuttui, kun haluttiin olla ekassa paikassa pidempään, joten otettiin yksi paikka pois listalta ja pistettiin tilalle "joku kaupunki vaan joka ois matkan varrella ja suht lähellä Stuttgartia". Okei, täällä oli tosi siisti leirintäalue, joka sijaitsi kukkulan päällä. Pystyi esimerkiksi syömään iltapalaa linnan raunion juurella katsellen alas kaupunkiin. Mutta sitten kun lopulta haluttiin illalla mennä kaupunkiin ravintolaan _koska oli lauantai_, ei mikään ollut auki. Asiasta teki huvittavan myös se, että kaupunkiin ja sieltä takaisin ylös kukkulalle pääsee ainoastaan _todella_ jyrkkiä portaita pitkin. Ja nousu ei ole mikään lyhyt. Eli mentiin alas, ei löydetty mitään muuta kuin jostain pubista kylmää wurstsalatia, ja kiivettiin takaisin ylös. Tietenkin oli yö ja kaikkea. Kaupunki on tunnettu keskiaikafestivaaleista, mutta muuten se ei kovin keskiaikainen ole - lähinnä tuli Lappeenranta mieleen. Tämä osa reissua oli aika klassinen loppukevennys. Mitä hemmettiä -kokemukset tuli nyt siis myös kerättyä plakkariin. Ai niin, leirintäalueella oli uima-allas. Sain siis vihdoin talviturkin heitettyä ja voin sanoa uineeni ainakin kerran tänä kesänä.

Well ending up here was a bit weird in the first place. We were supposed to go somewhere else, but because Schluchssee was so amazing and we wanted to stay there longer and just chill one day without doing anything, we decided to change our original route plan a bit. This place got chosen because it's relatively close to Stuttgart and on the way back from Triberg. And okay, this city had a really cool camping place on a steep hill. You could for example just chill by this old ruin/tower thing and look at the city skyline in the night. So that was nice yes, but when we decided to walk the killer steep stairs down to the city to go to a restaurant (after all, it was saturday...) the only thing we found was wurstsalad and a kebab place. Everything was closed. Even the bars. So then after this succesfull experiment of soutern german restaurant culture we of course had to climb back up. Of course it was pitch black by then. So this part of the trip was definitely the comical relief. Oh, and there was a pool. So yes mom and dad, I managed to swim at least once this summer.