When you get re-al-ly sick in a foreign country | Sairastuminen Saksanmaalla

There can be few better times to start appreciating ones health than when sitting in a hospital waiting room waiting for the fifth (?) doctor's opinion on the infection going on in your cheek/gum area. The initial cause for everything was a tooth. The first doctor wanted to remove it and force-sell me an implant for 2-3k. This diagnosis was given through mere feeling of the area, no xrays of the problem area per se were taken. The second one was ready to save the tooth by performing a special root canalling, but that would cost 700 euros. At that point I was already hitting a fever so high that the appropriate place to drag myself was hospital. An xray of the specific cheek/tooth area was taken, and the doctors did exactly what the expensive dentist would have done, just almost free of cost. Fun fact in the middle of a crisis: my dentist was definitely younger than me, first times for everything... I was also sent to a surgeon, who (relievingly) did not end up waving any instruments near my tissues though. Two days later I was still feverish and went back to the clinic. After an authentic House moment the doctor _discovered_ I have to be allergic to the antibiotics the first dentist had prescribed me. And I'm already allergic to one type of antibiotic meant for that area. I got a prescription for new antibiotics and ever since it's been a bit better. But it will still take some time.

 However I'm so happy to be able to go to work tomorrow. It's pretty tiring to just sweat and maybe hallucinate every once in a while. And since bureaucracy has a central place in German life I first had to spend a small eternity waiting for a temporary "krankenkasse" document as my health insurance card was not ready yet. Because without a health insurance number (indicated in the document) you don't excist for doctors here. And the insurance guy could not send me the document because my social security number (a-ha, a different number that is) was missing. They should have got it from the company I work in. And the reason the company didn't have it and therefore hadn't sent it was... *drums* the fact that I didn't have a health insurance number. See a fine pattern of inconsistency? This is what I call German loopholes. Well, it might have made me age some years in a couple of days, but it did get sorted finally. Like usually in Germany. The expression "how the hell" was springing into my brain more than once during last week, but what I did realise was that you can get sick and get treated, regardless the severity of your condition, in this country too. The process works like in Finland (minus the bureaucracy) and I can't just keep on thinking nothing will ever happen to me because I'm not home. I guess I needed to experience that I am safe here too.

Leaving the sickbed, boom

Terkkuja siis lasaretin puolelta! Vihdoin siis tapahtui se myyttinen asia että sairastuin ihan kunnolla Saksassa. Hampaan juuri ja poskikudos ja vissiin ontelokin vielä tulehtui, sain kunnon kuumeen ja koin kaksi karua hammaslääkärien myyntimieshetkeä. Osta implantti, osta erikoiskäsittely. Lopulta ratkaisu löytyi sairaalasta pään alueen sairauksien (heh heh kuka yllättyi) poliklinikalta. Siellä hellyttävä nuori mieslääkäri (siis minua nuorempi) hoisi saman homman puoli-ilmaiseksi kuin kallis spesialisti olisi hoitanut seitsemällä sadalla. Antibiootit ei silti vieneet kuumetta pois, joten jouduin vielä asioimaan klinikalla uudestaan samalla asialla. Selvisi, että olen allerginen tuolle antibiootille, ja siksi sain kuumeen alkujaankin. Uudet antibiootit sitten nitistivät kuumeen. Eipähän tarvi olla toista viikkoa töistä poissa. Ehti tulla jo ikävä työkavereita. Homman tuoksinnassa pääsi myös tappelemaan byrokratian kanssa. Sosiaaliturvanumero ja sairausvakuutusnumero ovat ehdottomia, mutta toista ei oikein saa ilman toista. Ja kukaan ei myönnä olevansa se eka linkki koko projektissa, jossa näitä numeroita ja väliaikaisia todistuksia haetaan. No, lopulta varmaan tänkin homman oleellisin opetus on, että tässä maassa on aika samanlaista sairastua ja tulla hoidetuksi kuin Suomessa. Väkisinhän tämänkin joskus piti tapahtua.

Unelmia ja maisterihommia

Jos jätetään pois se itsestään selvä tyhjiöön putoamisen tunne, jonka me kaikki nuoret maisterit kohtaamme valmistumisen jälkeen, työuran aloittaminen tai ylipäänsä jonkun työn saaminen aiheuttaa yleensä paljon käytännön stressiä. Etenkin (meille) niin sanotuille laaja-alaisille maistereille, jotka voivat opinto-oppaiden mukaan päätyä omien pääaineidensa osoittamien edes semi-selkeiden paikkojen lisäksi "yritysmaailmaan". Siis niiku mihin yritysmaailmaan? Millaiseen firmaan? Onko sellaista paikkaa olemassakaan, joka on niin sanotusti omaa alaa? Entä onko sellaista "hienoa duunia", jota ehkä ajattelit joskus ylpeänä fuksina tekeväsi. Tiiettehän, sellasta jossa ollaan siisteissä kuteissa ja kiirehditään palaveriin take away -kahvikuppi kourassa pääkadulla. Entä onko aluerajauksia? Pitääkö ehkä muuttaa pois sieltä, missä on ajatellut asuvansa?
Miten käy puolison - jos mielekkäitä töitä ei yhteisestä sijainnista löydy, valitaanko mieluummin
työttömän arki saman ihmisen kanssa vai otetaanko karusti askel eteenpäin jossain muualla? Näitä on
pyöritelty, ja ehkä joku muukin on. Eihän nää vakiintuneeseen työarkeen liittyvät elämänvalinnat ja -vaiheet ole mitenkään helppoja, eikä ne todellakaan ole sellaisia, mitä joskus nuorempana kuvitteli.

Opiskeluajan puuhastelu

Suomessa tein toimistotöitä melkein koko opiskeluajan. Kokemusta kertyi erityisesti asiakkuudenhallintajärjestelmistä, bisnessetien ja -tätien kanssa erilaisten projektien sumplimisesta, seminaarien järjestelyistä, myynnin ja markkinoinnin prosesseista ja ihan perus puhelinpuurtamisesta näissä toimistoissa. Soittamisesta ja vastaamisesta. Usein olin tekemisissä ulkomaanprojektien kanssa. Olen aina myynyt itseni ihmisenä, joka on opiskellut ja tehnyt kansainvälistä ymmärrystä kerryttäviä asioita. Se on ihan oma mielipiteeni, enkä ole vielä kertaakaan joutunut sitä esimerkiksi työhaastatteluissa perustelemaan. En ole kertaakaan maininnut sanoja "aluetutkimus", "maailmanpolitiikka" tai "uskontotiede". Ajattelin, ettei se kiinnosta ketään. Ajattelin, että porukkaa kiinnostaa enemmän käytännön taso, eli mihin nuo aineet liittyy ja mitä ne tarkottaa. Onhan myös oma reaktioni uskontotieteeseen vielä tänäkin päivänä luokkaa "häh". Siksi koen velvollisuudekseni tulkata, että mitä minä työmaailmalle merkitsen, mitä siihen tuon. Sen sanon myös, että minulla itselläni on kaikista tapaamistani ihmisistä kovin luotto tuon aineen hienouteen työelämän ja työllistävyyden kannalta.
Jos joku yliopiston henkilökunnasta joskus lukee tätä, haluan todeta, että jos pistätte opiskelijanne kuulemaan opettajiltaan vuosikaudet "läppää" siitä, miten valmistumisen jälkeen odottaa joko työttömyys tai köyhyysrajalla kituutus väikkärin parissa, aletaan noihin puheisiin vähitellen uskoa. Oikeastaan kaikki pomoni ovat pitäneet uskontotiede + maailmanpolitiikka -komboa erittäin hyvänä settinä. Voi huoletta tehdä kansainvälisen viestinnän hommia, ja jos vielä hallitsee jonkun spesifin ohjelmiston tai on vaikka järjestänyt paljon tapahtumia, on jo enemmän kuin pätevä moneen rooliin.

Haparointia Suomessa

Nythän Suomessa on nihkeää. Koin sen kyllä vuosi sitten, kun koitin etsiä uusia haasteita itselleni.
Minulla itse asiassa oli unelmana jäädä töihin yliopistolle. Jos olette lukeneet Pottereita ja muistatte, miten Harrylle Tylypahka oli yksinkertaisesti kaikkien muiden paikkojen yläpuolella, siis aidosti koti, tiedätte mitä ajattelin aloitettuani Helsingin yliopistossa vuonna 2007. Olisin luultavasti väitellyt tohtoriksi, jos jonkinlainen varmuus tuloista ja tohtoriuden jälkeisestä urasta yliopistolla olisi ollut tiedossa.

Kun todellisuus tämän epävarmuuden ehdottomuudesta valkeni, muodostui uudeksi haaveeksi työpaikka yliopiston hallinnossa. Reilusti yli puolet kaikista kirjoittamistani työhakemuksista oli yliopiston hallinnon hommiin. Huomasin, että näihin paikkoihin valittiin niin kokeneita ihmisiä, että aloin jo vähän vaipua epätoivoon. Piti siis hakea myös vähän muuallekin. Mikä oli järkyttävintä, oli palkkahaitari. Helsingissä asumisen hintalappu on tähtitieteellinen, ruoka on todella kallista, ruokaravintolat ammottavat monesti tyhjyytään perjantaisin... ja kaikki vain maksaa aivan
tajuttomasti. Ei sitä muuten voi sanoiksi pukea. Kaakao maksaa Vanhalla ylioppilastalolla neljä euroa. Jos tarkoitus on nauttia elämästä ystävien kanssa, käydä istumassa kahviloissa, mennä pitkän kaavan mukaan ravintolaan ja tanssimaan, ehkä aamulla brunssille ... On kai paras olla jotakin perintöä tilillä.

Silti esimerkiksi kolmen tuhannen euron kuukausipalkan raja oli harvoin edes realistinen toive hommista, joihin toivottiin maistereita. Joku tässä yhtälössä ei vain toimi. Aloin jossain vaiheessa ilmoituksia tarpeeksi selattuani ajatella, että vau, 2300 euroa, jopa on hyvä palkka, vautsi vau. Kunnes toki myöhemmin tajusin, että ei helvetti.

Miten sain töitä Saksasta

Suomen sivistystä ja koulutusta polkeva poliittinen tilanne sai varmistumaan, että yliopisto ei ole sellainen paikka, minne ne kahdeksan tuntia arkipäivästään kannattaa enää laittaa. Ei sillä että pääsisi edes laittamaan. Olen puhtaasti surullinen siitä, mitä yliopistolle on tapahtunut. YLE:n uutisen mukaan Fabianinkadulla "normaali rauha ja keskittyminen varsinaiseen työhön ovat poissa. Myös monet täällä meillä joutuvat irtisanotuiksi, eivätkä määräaikaiset saa jatkaa tehtävissään. Näköalattomuus aiheuttaa huolta siitä, miten pystymme antamaan opiskelijoille ohjausta ja neuvontaa. Ja miten ylipäätään jaksamme uskoa koulutuksen ja sivistyksen merkitykseen."
Päädyin ensin hetkeksi Stuttgartiin yliopiston kansainvälisiin palveluihin. Oli ilmoitus, että tämmöinen homma on, tarvittiin jotakin sellaista mitä olin tehnyt, ja piti osata saksaa. Ei ollut juuri muita hakijoita. Enkä myöskään tuolloin rehellisesti mielestäni edes osannut saksaa. Ajattelin, että kyllä sitä hätätapauksessa tollanen kansainvälisen osaston homma englanniksikin taipuu. Oh well. No, tästäkin on jo avauduttu.

Tämä oli sellainen helposti sisään-Saksaan -kuvio. Tästä hommasta olen täällä jo ladellut ummet ja lammet, joten menen suoraan siihen, mitä sen jälkeen tapahtui. Marraskuussa olin muuttanut Heidelbergiin ja mietin lähinnä syntyjä syviä. Pomoni Stuttgartissa oli ilmoittanut, että minulla ei ole Saksassa mitään toivoa ns. "hienoihin töihin", joissa minulla olisi vaikkapa esimiesasema, koska kieli on edelleen liian nyrjähtäneen kuuloista. Hän sanoi, että "gastronomie" on se, mihin voin päästä, ehkä. Ja kertoi nähneensä jossain copy-shopissa olevan haussa jonkun alipalkatun homman, joka olisi minua varten. Ja kuten aiemmin sanoin, kun kuuntelee tiettyä laulua tarpeeksi pitkään, alkaa sanoihin uskoa. Totesin jo, että minun kaltaiseni tunteilla, elämyksillä, fiilistelyllä ja hetkiin pysähtymisillä käyvä ihminen oikeastaan sopiikin paremmin johonkin perusduuniin, johon ei mene liikaa aikaa, ja josta saa ainoastaan välttämättömän elämiseen kuluvan summan joka kuukausi. Ja hainkin tällaisia töitä. Ja voitteko uskoa, mitä kävi - minua pidettiin niihin ylipätevänä! Alahan muija keskittyä oman alan hommiin siitä. Tässä maassa on hierarkiat, tittelit ja asemat tärkeitä. Yhden joulukaupan myyjätäti sanoi myöhemmin, että eihän siitä mitään olisi tullut, kun muut mammat siellä on täysin kielitaidottomia ja kouluttamattomia, ja yksi Jenna siellä olisi leijana mennyt seassa. Minulle neuvoja antanut henkilö Stuttgartista ei itse asiassa koskaan nähnytkään minua henkilönä, jolla on kokemusta keskiportaan esimiestehtävistä sekä haastavista projekteista ja joka on urakehityksessään oikeastaan jo häntä itseään edellä. Koska työ mitä tein _hänen_ alaisuudessaan oli jotakin muuta. Ja olisi pitänyt olla oikein sujuva saksan kielitaito, totta kai. Ja menin uskomaan häntä. Koskaan ei olisi pitänyt.

Miksi ei? Koen, että itseluottamukseni lävähti monta pykälää alaspäin. Miksi muuten edelleen suhtautuisin epäuskolla (suurin piirtein piilokameraa etsien) tilanteisiin, joissa uusi pomoni kertoo, että ilman juuri minua hän olisi hukassa ja hän ei tiedä mitä olisi tehnyt jos en olisi ottanut paikkaa vastaan. Minut oli jotenkin vain saatava. Ja että minä osaan oikeastaan monet jutut paremmin kuin hän, ja olen kykyjeni ansiosta tärkeä.

Tämä paikka löytyi ystäväni lähettämän linkin takaa. Kuvauksen luettuani sain flasbackit hallintohommien hakemisista. Liian hienoa kamaa, en varmana ole tarpeeksi hyvä. Tämä oli kokonaisuudessaan toinen "paremman duunin" hakemus, jonka kirjoitin täällä Saksassa. Aiempi olisi ollut Ulmissa, enkä siitä kuullut mitään sen koomin. Tästä paikasta sen sijaan soitettiin seuraavana päivänä innokkaan kuuloisesti takaisin. Puhuimme puhelimessa saksaa, mutta tuleva pomoni halusi varmistaa, että minulla on mukavaa puhelimessa ja varmasti kaikki menee jakeluun, joten loppuosa puhelusta meni englanniksi. Puhelimessa oli selkeästi hymyilevä ja lämpimän kuuloinen ääni.
Haastattelu oli noin viikon kuluttua. Edellisenä yönä nukuin ehkä kolme tuntia. Olin selvittänyt kaiken mahdollisen tästä lääkealan jättifirmasta ja spesifistä tuoteportfoliosta, jonka kanssa tulisin tekemään töitä. Ajelin julkisilla pääkallopaikalle, istuin respaan ja ihmettelin että miten minä muka tässä olen. Ympärillä kohoavat lasirakennukset sai miettimään, että on jo pelkästään tässä haastattelureissussa jotakin kerrottavaa, vaikkei töitä saiskaan. HR-puolen henkilö nouti minut aulasta, ja siirryimme toimistoon, jossa haastattelu alkoi. Se meni oikein hyvin oikeastaan. Mukana oli tiukkoja kysymyksiä, mutta nekin esitettiin niin sanotusti hymy huulilla, ja olin kuitenkin varautunut hyvin. HR-puolen henkilö kysyi lopulta, mitä suunnilleen toivoisin palkan olevan, mihin vastasin jotakin netistä löytämieni taulukoiden mukaista. Sen jälkeen hän itse ilmoitti, että he maksavat "yleensä tästä roolista" aivan hyytävän matalan summan. En edes meinannut uskoa, että tyyppi oli tosissaan. Tämän jälkeen tunnelma ymmärrettävästi lässähti, mutta koitin pysyä iloisena. Minulle näytettiin kansainvälinen osasto, jossa olisin, jos minut valittaisiin. Kun vihdoin lähdin kotiin, olin täysin pölkyllä päähän lyöty. Miten tämä sama tuuba voi jatkua täällä? Toivotaan, että on maisteri, pitää osata neljää kieltä, pitää olla hoitanut haastavia projekteja, pitää osata käyttää tiettyjä ohjelmistoja, pitää olla ollut vähintään 2-3v samankaltaisessa tehtävässä... Ja silti ihan surkea palkka! Ihan kuin Suomessa!
Työtarjous tuli muutaman viikon päästä. Odotus oli siis piinaava, mutta onneksi meneillään oli Glühwein-kausi ja joulumarkkinoita. Iloiset jutut piti pään kasassa. Itse työtarjous oli kuitenkin aika häh-elämys. Tuijotettiin Saksa-konsulttini Macin kanssa tarjottua työtarjouspakettia lievän epäuskon vallassa. Tarjouksessa tönötti vielä korkeampi palkka, mitä olin pyytänyt. Liekö tuo matalan summan tarjoaminen ollut sitten jokin kikka. Voin kertoa, että lopullinen palkka oli yli kolminkertainen alkuperäiseen ehdotukseen nähden. En edes yritä ymmärtää saksalaista hr-kulttuuria enää.

Työssä on tosiaan ollut aika kiireistä semisti brutaalien työaikojen takia. Kaikki muu on ollut aivan ihanaa. Kollegani ovat hauskoja, ja minut on otettu osaksi tuota perhettä. Pomo on maailman lämpimin ja ihastuttavin naisihminen, enkä olisi sinänsä parempaan tilanteeseen ihmisten osalta voinut koskaan päätyä. Ja tuskin päädynkään. Koko rakennus on niin sanottu kansainvälinen osasto, eli eri kieliä kuulee päivittäin. Työpistettäni lähinnä on tanskalaisia ja ruotsalaisia omien markkina-alueidensa vastaavia työntekijöitä. Suomalaisia on minun lisäksi muutama muukin, tosin yksi on juuri eläköitymässä.

Eli niin vain on käynyt, että Lappeenrannasta Helsinkiin ja Helsingistä Saksaan siirtynyt seikkailijasielu on asettunut aloilleen Heidelbergin ja Mannheimin alueelle. Enkä voi muuta kuin suositella samaa kaikille muillekin, joita Suomen tilanne risoo. Täällä toki verot ovat rankat, mutta palkat korkeakoulutetuille todella hyvät, ja kaikki on halvempaa. Ravintola-annokset 7-9 euroa, bisse 3, kauppakassi toisinaan jopa -50% Suomen vastaavasta, kaupunkikulttuuri iloista ja eläväistä, ravintolat täynnä jopa tiistaisin (koska täällä, toisin kuin juuri nyt Suomessa, tämä koko rahan kiertokulku yhteiskunnassa on jotenkin balanssissa). Vuokraan tuskin saan koskaan menemään yli 300-400 euroa. Ainakin yksi kollegani sanoi, että humanisteja näkyy myös firmasektorilla.
Ei siellä Suomessa ole mikään pakko olla. Summa summarum - jos osaat kieliä, maailma on sinun.

Palvelemaan konetta - ensitunnelmia Heidelbergin ja Mannheimin ravaajalta

Tervehdys sekalaiselle lukijakunnalle näin pienen tauon jälkeen! Uusi vuosi vaihtui antibioottikuurin jälkimainingeissa, mikä aiheutti sen, että vuoden ensimmäinen päivä meni ystävän vanhempien talossa ullakkohuoneella meditoidessa... Kiivettiin juhlaseurueen kanssa eräälle tulivuorelle katselemaan raketteja vuoden vaihtuessa. Oli tosi mukavaa. Kummallista muuten, että täällä kaikki ostavat aivan tosi paljon raketteja, ja ampuvat niitä huoletta käsistä. Suomen suojalasipolitiikasta mainittuani ihmisiä lähinnä nauratti.
Pian olikin aika muuttaa tavarani taas uuteen huoneeseen. Asun ihan Heidelbergin aseman vieressä, joten työmatkan kannalta sijainti on ihanteellinen. Vuokraa maksan vähän päälle kolme sataa euroa. Tykkään kyllä paikasta tosi paljon, mutta tunnun viettävän täällä vain päivän pimeät tunnit.
Työt siis alkoivat viime maanantaina, ja eka viikko meni lähinnä koulutusten parissa. Ja samalla tietty ihmettelin koko tilannetta - jotenkin ihan vain olemalla tällainen kuin olen ja osaamalla juuri niitä juttuja mitä osaan olen yhtäkkiä todella tärkeä hahmo tuossa työyhteisössä.
Ihmeellistä on myös se, että saksalainen työmoraali tai jonkinlainen... Hyväksyntä sitä kohtaan, että työpaikalla käytännössä asutaan, on koodattu näihin ihmisiin todella syvälle. Todella aikaisin lähdetään, aloitetaan tasan kasilta (jos haluat höpötellä jonkun kanssa, se tehdään sitä ennen), pidetään tunnin ruokatauko ja lähdetään joskus viiden-kuuden välillä. Kotona ollaan joskus vähän ennen seitsemää. Tunnin pakollinen ruokatauko venyttää päivää käytännössä melkein 9-tuntiseksi. Tarkoitus ei ole ulista tästä, onhan tämä oikeastaan eka kerta elämässäni kun tällaisessa rytmissä olen (osa aloitti jo vuosia minua ennen), ja tämä oli vasta ensimmäinen viikko. Totun varmasti, ja varmaan löytyy myös joitain tapoja työmatkojen ja tuntien käytön sujuvoittamiseksi. Paperisota on vaatinut myös veronsa - pitää tehdä rekisteröimisilmoitus maistraattiin, saksalainen pankkitili, hankkia veronumero, hankkia sairasvakuutusnumero... Ja kaikki tämä on mahdollista vasta kun on vakituinen osoite. Eli pääsin aloittamaan vasta viime viikolla. Ja kun kaikki vaatii jokinlaisen pistäytymisen virastoon, olen ollut lievästi sanottuna nesteessä. Olenhan kaikkina virastoaikoina töissä! Valtakirjoja on siis tullut väsäiltyä, ja luojan kiitos ystävät on niin hyviä, että he ovat ravanneet paikoissa puolestani. Pankkitilin joudun tosin avaamaan itse, ja sitä varten joudun siis ottamaan miinustunnin. Pankki onneksi sijaitsee aika lähellä työpaikkaa. Eli Suomen hienouksista hienoin: nettiasiointi! Ei oo täällä pahemmin näkyny.
Tämähän oli juuri se, minkä totesin joskus olevan kaikkea muuta kuin oma juttuni. Ajattelin että osa-aikatyö ja minimimenot yhdistettynä maksimaaliseen vapaa-aikaan on minulle paras tapa elää tätä elämää. Mutta nyt ajattelen myös, ettei minun tarvi tuossakaan työpaikassa loputtomasti pysyä, ja tämä kokemus on kyllä heittämällä paras, mitä tähän asti olen saanut. Plus toki säästöt. Niitä näillä elinkustannuksilla tulee väkisinkin. Nyt sitten vain katsotaan, kauanko tämä ruljanssi minulla kestää. Pallo on heitetty, kiekko puotettu ja peli auki.

Ensimmäinen töiden jälkeinen viikonloppu meni kavereiden kanssa lökötellessä, viiniä, pastaa ja _suomalaisia_ lettuja maistellessa ja leffoja katsellessa. Tänään pistäydyttiin nopeasti asukasfestivaaleilla (miten ikinä se suomeksi kääntyykään) jenkkien kasarmialueella. Parakkialue oli avattu ulkoilmatapahtumaa varten, ja paikalla oli valehtelematta tuhansittain ihmisiä. Erikoista tietty oli se, että kun tuolla on tollainen 8-12 lämpöastetta, märkää ruohoa siellä täällä eikä talvisista maisemista tietoakaan, koko homma muistutti jonkinlaista suomalaista kevätmarkkinatapahtumaa... Makkarakojut ja kaikki.

Huominen on vähän kevyempi työpäivä, ohjelmassa on nimittäin tutustumispäivä kaikille konsernin uusille työntekijöille. Hommaan on varattu aikaslotti 9.30-16.30, eli monenlaista härpäkettä, infoa ja juttelua on varmaan luvassa.

Koita siinä aamukuuden kohmeessa muotoilla jokin asiallinen toimisto-look kampauksineen päivineen...| basic morning, getting ready in a fairly dim light

Haalea festivaali parakkialueen siimeksessä, näyttääkö tammikuulta? | Looks like it's January, eh..

Happy new year! And greetings from my (once again) new room where I dragged my stuff on the 2nd of January. It's located right next to the main station, so the location is pretty much ideal for commuting every day to Mannheim, where I work. I had my first day last Monday, so I've now spent one entire week oggling and sensing the corporate life in Germany. And oh boy is it different from that of Finland! If your work time starts at 8, it means that 8 is the time you are ready to rock. Not babbling with people. 8 is when the stuff is on. And since you work 7,75 hours, it means you _have to_ have an hour-long lunch break. So basically you live there. This might sound pretty brutal, and I might get used to this soon enough and not feel this strongly about the whole system, but apparently this is the way these people roll. Work place is the place to be, no one seems to have anything against being home between 18-19 (after commuting), then spending a couple of hours doing something private-life-related (probably not too tiring like sports) and then having to go to bed as you're tired as hell. The beginning was a bit hard, now it´s ok,
Then again, my collagues have been amazingly nice and welcoming. It already feels like a family, and I know that they will always help me. What struck me the most was the fact that I immediately felt needed and appreaciated. Like they had really exceeded their own expectations by somehow managing to find me and hire me. This really boosts ones self confidence and makes you want to do well. So if you are to spend a lot of time at work, you are extremely lucky if this time somehow feels like being with friends. And I am lucky enough to say this is the case.
I have written crazy confidentiality documents so I will not go into details with the company to avoid someone from googling my blaablaas, and you all probably already know where I work. I do stuff with different CRM systems and... a telephone ;) - meaning my work has a lot to do with customers and other potential users of the company's products - and I use English, Finnish and Swedish. My duties are something between advising and marketing. Not sales.

Today we briefly checked an outdoor event "Bürgerfest"in the Rohrbach U.S army barracks that had been opened for the occasion. A lot of visitors, a couple of bratwurst stands, green grass and a semi-rainy 8-celcius-day. Not exactly the kind of a January Sunday I'm used to.

Tomorrow is the introduction day for all the new employees, so a bit lighter day ahead. Oh and thanks for all the congrats and kind messages I've received through Facebook regarding my new job :) Stay in touch!

Lpr+Lemi

Käytiin siskoni kanssa kääntymässä kaupungilla. Oli mukavan jouluista ja (toistaiseksi) lumista, kun käveltiin kirkkopuiston läpi uuteen Iso-Kristiinaan. Olen edelleen vähän shokissa tuosta uudesta epä-lappeenrantalaisimmasta asiasta ikinä, mutta etenkin uusi leffateatteri vaikutti kivalta uudistukselta. Jotenkin se oli jollain tapaa... juhlavampi (?) kuin Helsingin Finnkinot.

We had to do some christmas shopping with my sister, so when it was still snowy and pretty, we went to the centre of Lappeenranta and ended up finding everything we needed from a new, huge shopping centre "Iso-Kristiina". Kristiina was the queen who ruled the Fenno-Sweden in the 1600s when Lappeenranta was established. And Iso means great. This complex is completely out of character for this city, it's way too posh and modern :D Or maybe I'm just childishly thinking this place always has to resemble some kind of an incarnation of the 90s.... 

Lappeenranta and me, one of its aborigines...

The new movie theater. Whatever happened to the old shabby Iso-Kristiina...

Suomen kesä jäi välistä, ja näin ollen myös perinteiset mökkioleilut puuttuivat tämän vuoden kokemusarsenaalista. Tämän vääryyden paikkaamiseksi käytiin isän kanssa ensin Lemillä mummolan "tiluksilla" katsomassa oliko kaikki ok ja laittamassa mönkijän akku talvimoodiin ja sen jälkeen mökillä. Pääasiassa mieleen jäi lumettomuus. Kaikki aiemmin esittelemäni lumi suli pois pari päivää sitten. Sitä mitä ihmettä - viimeeksi lumeton joulu on täällä nähty 2007, ja silloinkin oli sen verran valkoista pientä hötöä/huurretta maassa, että ikkunasta katsottuna maisema oli valkoinen. Tänä vuonna sää on Suomessa ollut erityisen rikki - huonot kesäkelit ja nyt vielä lumeton joulu :D No, onneksi perheeni talon sisätiloissa lumettomuus ei näy millään tavalla - jouluperinteet on ja pysyy, ja hyvä niin. Niistä se tunnelma syntyy.
Mökillä vaan pyörittiin vähän rakennuksen verannalla ja hiekkarannalla. Ei ollut myrsky kaatanut puita tai mitään. Siellä se tönötti niin kuin lokakuussa konsanaan. Joulukuun  19:nneksi maisemaa ei olisi uskonut.

Since I skipped the traditional Finnish summer experience with the whole summer cottage extravaganza me and dad went to my family's lake cottage to check if everything was ok. And all was well, no trees knocked over by storms or anything. But what stroke me (landscape-wise) was the fact that there was absolutely no snow! It had all melted away over night. How weird was that - standing in front of the cottage on the 19th of bloody December, and it looks like any autumn day. The lake looked like it had almost frozen over here and there but had then started being melted again due to the exceptional weather conditions. Like really, what I've heard, this year's weather in Finland has been crap - a cold summer and black Christmas holidays, hurray.

Hello Kivijärvi ("Stone lake", kivi=a stone, järvi=a lake), sorry I couldn't enjoy your fresh cooling effect last summer

Pidimme kivan seurapeli- ja joulupainotteisen saunaillan, jonne saimme mukaan myös tätini perheineen. Oli hauskaa istuskella sukulaisporukalla, pelata pelejä, saunoa ja syödäkin ihan hyvin. Tätä ennen meillä oli piparinleivonta- ja kukka-astelmatalkoot. Äiti on aina tykännyt ostaa joulukukka-asetelmia, jotka tuovat hintaa melkein kympin lisää. Tuli mieleeni, että kun meillä on niin paljon pientä joulutavaraa, niin ihan hyvin voimme tehdä asetelmat itse ja ostaa pelkät paljaat hyasintit. Ja meni ku Strömsössä! Pian täällä ei enää ole mitään jouluaiheista puuhaa jäljellä, kun kaikki on suoritettu jo nyt :D
Ikävä Saksaa ja Heidelbergia kohtaan kolkuttelee jo takaraivossa, mutta aion silti nauttia täällä täysillä loppuun saakka. Noin viikko vielä jäljellä Suomi-aikaa.

My aunt and her family came for a visit the day before yesterday, and we had a little Christmas-themed sauna evening filled with games, food... and laughter :) Before that we had finished the traditional gingerbread baking and Christmas flower ornamentation. Mom always wants to buy the Christmas flowers "arrangement style" (meaning:someone has jabbed little santas and frosties in the dirt next to the actual flowers and had an idea that they can now ask 10€ more for the whole thingy), so I suggested we could actually do it ourselves - we have plenty of small Christmas accessories, and just buy the plain hyacints/christmas stars. And this turned out to be a good idea.
I'm already starting to feel the longing for Heidelberg, but as I decided, I shall enjoy this visit :) Til the very end. And only one week left in fact.

Ta-daa

Living the Finland life

Finland, Helsinki, Sanoma House in the night... After my student organisation's wonderful sauna evening walking back.

Walking along Baana from my student organisation's christmas party... Bad picture, but I needed something to remember this by, since this was the first time I ever walked this lane :D 8 years and always the road right next to it

Finland, Lappeenranta, Uus-Lavola. Night. Without the snow it would be pretty much pitch black

Evening. I didn't change the color settings per se, the snow mode emphasizes the whiteness and brings out the reflections of all the street lights against the dark night/evening sky. 

Greetings from Finland again. First days here were a bit surreal to be honest. The last time I was here was in June, so I had succesfully alienated myself from about everything here. The buses, the darkness, the dryness of the air...Well, I had already booked my calendar to the max - I wanted to meet as many people as possible. And so I did. And it was wonderful. First day I spent just feeling the Finland - making Presidentti coffee for breakfast, eating all the delicacies I only eat in Finland... And going to my house's gym. In the evening I went to see my cousins/friends. We had a so-called book club meeting although I hadn't read the book. Next morning I spent with Saima, we had a "traditional" breakfast buffet meeting which also made me abundantly happy. These meet-ups really take me back to so many things and so many feelings. Breakfasts remind me of the time when I was care-free and had all the time in the world in my hands... Some exams every now and then but that was easy to handle.
In the evening we went to a pre-christmas party, had some pre-drinks at her place... And finally I had a chance to dance a bit. So nice. The day after that I met up with my friends from my own student nation WiO. They also had a pre-christmas party, so traditional rice porrige and other treats, dance floor and the quarter game.. You name it, they were all there. Like nothing had happened in between. Then I met up with Samuli and Saila, then there was a sauna evening above the roofs of Helsinki. And I had been without sauna for 6 months. So I definitely made the most of it :D And we played Alias and some other quality games. The coziest feeling in ages.

On Wednesday it was time to go to Lappeenranta to my parents. Onnibus (a bit like Meinfernbus but better) took me there in 3 hours, and almost right after getting my stuff to my old room, me mom and dad went to an ice hockey game. The local team played its last game before the christmas break. And during the intermission I got a chance to eat the traditional egg-ham-meat-pie "vety". You don't always realise having missed something until it's brought in front of you again... If I had to eat one sole food for the rest of my life, it would be vety.
This house is amazing in December. My mom and dad somehow manage to make everything here christmasy. And I do love Christmas. The smell of candles, glögi (our mulled wine, although alcohol free) and just everything here make these days restful. As a politican whose-name-mustn't-be-mentioned has stated, my energy levels are somehow recharged. And that's what I need. I know many people can't be100% relaxed  at their parents' but for some reason I can. We are all adults, and we give each other a lot of space when we are not together, but when we are together like this, the whole family, I realise the kind of a tight bond we have. And it's great. I think the fact that we have space in our own private lives really contributes to the fact that when we are together, we have no frustrations going on, just happiness. It's always good to hang out together again.

Ah, peace, love and Christmas

Frankfurt international ja Berlin-Tegel, mikä jännä päivä

Blogini kaava rikkoutuu nyt hieman, kun kirjoitan Saksa-blogiin Suomesta käsin päivityksiä. Edessä oleva joululoma täällä pimeässä pohjolassa on kuitenkin sen verran pitkä, etten halua pitää niin mittavaa kirjoitustaukoa. Heti ensimmäiseksi ajattelin palata viimeiseen päivääni Saksassa ennen tänne tuloa, eli matkustuspäivään. Olin katsellut bahn.de:stä, että Heidelbergistä pääsisi junalla Frankfurtin lentokentälle yli parikympin hinnalla siten että Frankfurtin päärautatieasemalla pitäisi vaihtaa junaa s-bahniin. Järkeilin, että minun täytyy siis vain järjestää itseni mahdollisimman halvalla sinne päärautatieasemalle ja etsiä sieltä se s-bahni. Kun on joka tapauksessa vaihdettava kulkuneuvoa siellä asemalla.  Otin sinne halvan Meinfernbus-yhteyden Heidelbergistä, joka osoittautui hyväksi peliliikkeeksi - bussi parkkeerasi ihan aseman viereen, ja ehdin hieman katsella siinä keskustan rakennuksiakin. Tai no aika vähän, kun olin kuitenkin kahden kapsäkin kanssa siinä. Pääpiirteissään Frankfurt kuitenkin vaikutti juuri siltä mitä olin ajatellutkin, korkeita lasirakennuksia, vähän sellaista harmaata maisemaa. Ajattelin itse asiassa, että paikka oli vähän kuin iso Mannheim.

Asema oli valtavan kokoinen, ja oudon kylmä ja tuulinen. Laiturialue ei ikään kuin ollut erillään ostosalueesta kuten yleensä. Etsiydyin pikaisesti yhteen leipomoon, istuin vartiksi alas vetämään tonnikalawrapin ja päätin mennä jo lentokentälle. Seinällä oleva S-bahn-kartta oli omituisen sekava, kun siihen oli survottu kaikki regio-junat mukaan, joten näytin ilmeisesti möllöttävän sitä sen verran kujalla olevan näköisesti, että DB Sicherheit -setä tuli kysymään, voiko hän neuvoa jotenkin. Hän sanoi että on menossa lentokentälle päivystämään ja kehotti siis vaan seuraamaan. Oli kyllä mukava kaveri, kertoili haaveilevansa aina pohjoismaisen joulun vietosta. Sanoi myös että kauniit naiset saa aina asiallisen työpaikan Saksassa :D  Välillä on vaikea erottaa puheen sävyistä, että miten vakava kommentti mikä milloinkin on. Totesin vaan että aijaa.

Saavuin kentälle noin puoli neljän maissa

Kenttä oli valtava. Juna pysähtyi vain terminaali ykköseen, ja lentoni lähtisi kakkosesta. Terminaalien välillä kulki futuristisen näköinen sukkula(?)juna. Kiskot muodostavat sillan terminaalien välillä, ja sukkulakyyti on kentän peruspalvelu, eli ei maksa mitään. Melkein kaikki sen kyydissä olevat matkustajat kuvasi ihmeissään, oli se tosiaan aika erikoista mennä ilmojen halki hassun ellipsin sisällä. Loput kentän proseduurit oli peruskauraa, mutta mikä yllätti, oli se miten vähän turvstarkastuksen jälkeen niin valtavalla kentällä oli palveluita. Siis yksi käytävällinen(!). Ihan ku olis taas ollut Stuttgartin kentällä. Aloin kuulla rallienglantia, mikä selittyi pian lähtevällä Finnairin lennolla, ja istuin hetken suomalaisten seurassa porttialueen ainoassa baarissa.
Olisi pitänyt itsekin ottaa tuo Finnairin suora, koska Berliinin vaihto oli kaameaa shaibaa. Aikaa oli 40 minsaa ja meinasin missata jatkolennon Helsinkiin, vaikka Frankfurtin-lento oli ihan ajoissa. Ainoana syynä Berliinin kentän surkea suunnittelu. Lentoja vaihtaessa joutuu menemään turvatarkastuksen läpi uudestaan. Tämä tuo käsittämättömän satunnaiselementin lentojen vaihtoon. Jos jono tarkastukseen on pitkä, tuskin ehtii portille ajoissa noin tiukan vaihdon kanssa. Minä siis _juoksin_ aivan täysillä (onneksi oli lenkkarit) rakennuksesta toiseen (c-terminaali oli tosiaan eri rakennus). Turvatarkastusjono oli melko pitkä, mutta tyypit antoi etuilla. Kun lopulta pääsin portille 67c, kello oli 21.12. Lipun mukaan portti menee lopullisesti kiinni 21.10. Mutta lento oli onneksi vähän myöhässä, niin ehdin mukaan. Mutta joo-o, kaiken tämän juoksun ja etuilun jälkeenkin olisin siis ollut myöhässä. Todella omituista. Ei siinä mitään,lentoyhtiö olisi sitten siirtänyt minut seuraavalle aamulennolle ja maksanut yöpymiseni lentokenttähotellissa, mutta ei kyllä olisi lainkaan napannut.
Miksi ihmeessä tuollaista vaihtoa myydään? Noh, halvalla saa halpaa. Ensi kerralla Finnair ja suora lento. Tai no ei ihan ensi kerralla, kun joudun vielä joulun jälkeen palaamaan samalla tavalla Frankfurtiin. Sillon on aamulähtö kyseessä, joten seuraavalle lennolle siirto ei olisi katastrofi.
Huonot kokemukset Berlin-Tegelistää kasvaa kasvamistaan - hävinneitä laukkuja, runnoutuneita laukun sisältöjä, terminaalien välistä sekoilua ja yleistä toimimattomuutta. Onko jollain jakaa tarinansa aiheeseen liittyen?

Writing from Finland I'm in a way breaking the pattern I've had with this blog, which was only supposed to be about life in Germany. But since this holiday is going to be long (and dark, welcome to the Finnish kaamos) I also need to stay occupied somehow, and this is an ok option for that.

 My last day in Germany before coming here was pretty interesting, as I had to get myself from Heidelberg to the Frankfurt International airport and then fly to Helsinki through Berlin. The first option I spotted was quite expensive, first getting the train from HD to Frankfurt and then changing trains at the main station. I figured this was going to be the point where I save money, so I booked a Meinfernbus coach for 5-6€ to Frankfurt. As I was anyway gonna have to change at the Frankfurt main station, I just got off there, quickly walked through the main station, and with a little help from a DB Sicherheit guy (who decided to tag along and share his thoughts on how beautiful women always get good jobs in Germany, just wtf) eventually found my way to the right s-bahn and then to the airport. Frankfurt, or what I managed to see from the windows of the coach and the s-bahn, seemed just as I had initially imagined - skyscrapers, grey concrete architecture... Not the prettiest place on earth to be honest. In fact I thought it was like big Mannheim. The airport itself, well, what a deathstar. A huge complex. There was a semi futuristic shuttle train between terminals which I had to take. The airport procedures were basic as ever, but after the security check there were barely any services/shops, just one corridor - like getting ready to take off from STR. 

I had to change in Berlin, which sucked. I had done it once already (two years ago), so I somehow even knew what to expect, but still for some reason nothing prepared me for what was ahead. The same crap hit the fan again - first running from one terminal to another, and then *drums* having to go through the security check again. Who the hell designed Berlin-Tegel like that? I had a 40 min change, which wasn't enough even though the first flight was on time. In theory I missed the connection flight by 2 mins, but since it happened to be delayed, I made it. But just out of sheer luck. Lining up thrice and running from one terminal to another with the hand luggage... How fun. And when I fly back on the 28th, it's the same nonsense all over again. In fact I will have 10 minutes less for the change. I solemny swear this is the last time I book cheap scheisse like this. Next time straight from FRA to HEL. AirBerlin would have been oblidged to book me a hotel room and put me to the next flight (next morning) in case I hadn't made it. But my god how NOT up to an airport hotel night was I. Thank goodness it wasn't necessary. Well, at least I know this now. And to all of you - if you have to change in Berlin-Tegel, you will need at least 1-2 hours.

Lumisia vuoria ja joulumarkkinoita / Snowy hills and christmas markets

 Tältä näytti lumisilla Schwäbisch Albeilla eräs kaunis lauantai. Tuossa kylässä asuvat ihmiset ei luultavasti tiedä elävänsä postikorttimaisemassa. Vuorten juurella ei tietty lunta ollut, mutta mitä korkeammalle ajoi, sitä valkeammaksi maisemat muuttuivat. Tää oli muutenkin sellanen joulupäivä, koska tästä oli suunta kohti toisia joulumarkkinoita. Ne olikin keskiaikaiset joulumarkkinat, joissa muun muassa maksettiin "taalereilla".

In der Weichnachtbäckerei, gibts es manche Leckerei...

O Tannenbaum, agaaain

Nyt alkaa olla Saksan joulu paketissa, huomenna nimittäin lennän Berliinin kautta Suomeen joulun viettoon. Edessä on aika pitkä joululoma. Oon kuullut Frankfurtin lentokentän olevan valtava kompleksi, pääseepähän nyt sitäkin sitten ihmettelemään huomenna.

I have now seen the christmas market in Cocheim, Heidelberg, Mannheim and Esslingen. I have also seen the winter edition of the Schwäbisch Alb. Next up is Finland, tomorrow my official christmas holiday shall begin! I'll be flying from Frankfurt to Berlin and from Berlin to Helsinki. New year's celebrations will take place in Germany, that we've decided long time ago.