Palvelemaan konetta - ensitunnelmia Heidelbergin ja Mannheimin ravaajalta

Tervehdys sekalaiselle lukijakunnalle näin pienen tauon jälkeen! Uusi vuosi vaihtui antibioottikuurin jälkimainingeissa, mikä aiheutti sen, että vuoden ensimmäinen päivä meni ystävän vanhempien talossa ullakkohuoneella meditoidessa... Kiivettiin juhlaseurueen kanssa eräälle tulivuorelle katselemaan raketteja vuoden vaihtuessa. Oli tosi mukavaa. Kummallista muuten, että täällä kaikki ostavat aivan tosi paljon raketteja, ja ampuvat niitä huoletta käsistä. Suomen suojalasipolitiikasta mainittuani ihmisiä lähinnä nauratti.
Pian olikin aika muuttaa tavarani taas uuteen huoneeseen. Asun ihan Heidelbergin aseman vieressä, joten työmatkan kannalta sijainti on ihanteellinen. Vuokraa maksan vähän päälle kolme sataa euroa. Tykkään kyllä paikasta tosi paljon, mutta tunnun viettävän täällä vain päivän pimeät tunnit.
Työt siis alkoivat viime maanantaina, ja eka viikko meni lähinnä koulutusten parissa. Ja samalla tietty ihmettelin koko tilannetta - jotenkin ihan vain olemalla tällainen kuin olen ja osaamalla juuri niitä juttuja mitä osaan olen yhtäkkiä todella tärkeä hahmo tuossa työyhteisössä.
Ihmeellistä on myös se, että saksalainen työmoraali tai jonkinlainen... Hyväksyntä sitä kohtaan, että työpaikalla käytännössä asutaan, on koodattu näihin ihmisiin todella syvälle. Todella aikaisin lähdetään, aloitetaan tasan kasilta (jos haluat höpötellä jonkun kanssa, se tehdään sitä ennen), pidetään tunnin ruokatauko ja lähdetään joskus viiden-kuuden välillä. Kotona ollaan joskus vähän ennen seitsemää. Tunnin pakollinen ruokatauko venyttää päivää käytännössä melkein 9-tuntiseksi. Tarkoitus ei ole ulista tästä, onhan tämä oikeastaan eka kerta elämässäni kun tällaisessa rytmissä olen (osa aloitti jo vuosia minua ennen), ja tämä oli vasta ensimmäinen viikko. Totun varmasti, ja varmaan löytyy myös joitain tapoja työmatkojen ja tuntien käytön sujuvoittamiseksi. Paperisota on vaatinut myös veronsa - pitää tehdä rekisteröimisilmoitus maistraattiin, saksalainen pankkitili, hankkia veronumero, hankkia sairasvakuutusnumero... Ja kaikki tämä on mahdollista vasta kun on vakituinen osoite. Eli pääsin aloittamaan vasta viime viikolla. Ja kun kaikki vaatii jokinlaisen pistäytymisen virastoon, olen ollut lievästi sanottuna nesteessä. Olenhan kaikkina virastoaikoina töissä! Valtakirjoja on siis tullut väsäiltyä, ja luojan kiitos ystävät on niin hyviä, että he ovat ravanneet paikoissa puolestani. Pankkitilin joudun tosin avaamaan itse, ja sitä varten joudun siis ottamaan miinustunnin. Pankki onneksi sijaitsee aika lähellä työpaikkaa. Eli Suomen hienouksista hienoin: nettiasiointi! Ei oo täällä pahemmin näkyny.
Tämähän oli juuri se, minkä totesin joskus olevan kaikkea muuta kuin oma juttuni. Ajattelin että osa-aikatyö ja minimimenot yhdistettynä maksimaaliseen vapaa-aikaan on minulle paras tapa elää tätä elämää. Mutta nyt ajattelen myös, ettei minun tarvi tuossakaan työpaikassa loputtomasti pysyä, ja tämä kokemus on kyllä heittämällä paras, mitä tähän asti olen saanut. Plus toki säästöt. Niitä näillä elinkustannuksilla tulee väkisinkin. Nyt sitten vain katsotaan, kauanko tämä ruljanssi minulla kestää. Pallo on heitetty, kiekko puotettu ja peli auki.

Ensimmäinen töiden jälkeinen viikonloppu meni kavereiden kanssa lökötellessä, viiniä, pastaa ja _suomalaisia_ lettuja maistellessa ja leffoja katsellessa. Tänään pistäydyttiin nopeasti asukasfestivaaleilla (miten ikinä se suomeksi kääntyykään) jenkkien kasarmialueella. Parakkialue oli avattu ulkoilmatapahtumaa varten, ja paikalla oli valehtelematta tuhansittain ihmisiä. Erikoista tietty oli se, että kun tuolla on tollainen 8-12 lämpöastetta, märkää ruohoa siellä täällä eikä talvisista maisemista tietoakaan, koko homma muistutti jonkinlaista suomalaista kevätmarkkinatapahtumaa... Makkarakojut ja kaikki.

Huominen on vähän kevyempi työpäivä, ohjelmassa on nimittäin tutustumispäivä kaikille konsernin uusille työntekijöille. Hommaan on varattu aikaslotti 9.30-16.30, eli monenlaista härpäkettä, infoa ja juttelua on varmaan luvassa.

Koita siinä aamukuuden kohmeessa muotoilla jokin asiallinen toimisto-look kampauksineen päivineen...| basic morning, getting ready in a fairly dim light

Haalea festivaali parakkialueen siimeksessä, näyttääkö tammikuulta? | Looks like it's January, eh..

Happy new year! And greetings from my (once again) new room where I dragged my stuff on the 2nd of January. It's located right next to the main station, so the location is pretty much ideal for commuting every day to Mannheim, where I work. I had my first day last Monday, so I've now spent one entire week oggling and sensing the corporate life in Germany. And oh boy is it different from that of Finland! If your work time starts at 8, it means that 8 is the time you are ready to rock. Not babbling with people. 8 is when the stuff is on. And since you work 7,75 hours, it means you _have to_ have an hour-long lunch break. So basically you live there. This might sound pretty brutal, and I might get used to this soon enough and not feel this strongly about the whole system, but apparently this is the way these people roll. Work place is the place to be, no one seems to have anything against being home between 18-19 (after commuting), then spending a couple of hours doing something private-life-related (probably not too tiring like sports) and then having to go to bed as you're tired as hell. The beginning was a bit hard, now it´s ok,
Then again, my collagues have been amazingly nice and welcoming. It already feels like a family, and I know that they will always help me. What struck me the most was the fact that I immediately felt needed and appreaciated. Like they had really exceeded their own expectations by somehow managing to find me and hire me. This really boosts ones self confidence and makes you want to do well. So if you are to spend a lot of time at work, you are extremely lucky if this time somehow feels like being with friends. And I am lucky enough to say this is the case.
I have written crazy confidentiality documents so I will not go into details with the company to avoid someone from googling my blaablaas, and you all probably already know where I work. I do stuff with different CRM systems and... a telephone ;) - meaning my work has a lot to do with customers and other potential users of the company's products - and I use English, Finnish and Swedish. My duties are something between advising and marketing. Not sales.

Today we briefly checked an outdoor event "Bürgerfest"in the Rohrbach U.S army barracks that had been opened for the occasion. A lot of visitors, a couple of bratwurst stands, green grass and a semi-rainy 8-celcius-day. Not exactly the kind of a January Sunday I'm used to.

Tomorrow is the introduction day for all the new employees, so a bit lighter day ahead. Oh and thanks for all the congrats and kind messages I've received through Facebook regarding my new job :) Stay in touch!

Lpr+Lemi

Käytiin siskoni kanssa kääntymässä kaupungilla. Oli mukavan jouluista ja (toistaiseksi) lumista, kun käveltiin kirkkopuiston läpi uuteen Iso-Kristiinaan. Olen edelleen vähän shokissa tuosta uudesta epä-lappeenrantalaisimmasta asiasta ikinä, mutta etenkin uusi leffateatteri vaikutti kivalta uudistukselta. Jotenkin se oli jollain tapaa... juhlavampi (?) kuin Helsingin Finnkinot.

We had to do some christmas shopping with my sister, so when it was still snowy and pretty, we went to the centre of Lappeenranta and ended up finding everything we needed from a new, huge shopping centre "Iso-Kristiina". Kristiina was the queen who ruled the Fenno-Sweden in the 1600s when Lappeenranta was established. And Iso means great. This complex is completely out of character for this city, it's way too posh and modern :D Or maybe I'm just childishly thinking this place always has to resemble some kind of an incarnation of the 90s.... 

Lappeenranta and me, one of its aborigines...

The new movie theater. Whatever happened to the old shabby Iso-Kristiina...

Suomen kesä jäi välistä, ja näin ollen myös perinteiset mökkioleilut puuttuivat tämän vuoden kokemusarsenaalista. Tämän vääryyden paikkaamiseksi käytiin isän kanssa ensin Lemillä mummolan "tiluksilla" katsomassa oliko kaikki ok ja laittamassa mönkijän akku talvimoodiin ja sen jälkeen mökillä. Pääasiassa mieleen jäi lumettomuus. Kaikki aiemmin esittelemäni lumi suli pois pari päivää sitten. Sitä mitä ihmettä - viimeeksi lumeton joulu on täällä nähty 2007, ja silloinkin oli sen verran valkoista pientä hötöä/huurretta maassa, että ikkunasta katsottuna maisema oli valkoinen. Tänä vuonna sää on Suomessa ollut erityisen rikki - huonot kesäkelit ja nyt vielä lumeton joulu :D No, onneksi perheeni talon sisätiloissa lumettomuus ei näy millään tavalla - jouluperinteet on ja pysyy, ja hyvä niin. Niistä se tunnelma syntyy.
Mökillä vaan pyörittiin vähän rakennuksen verannalla ja hiekkarannalla. Ei ollut myrsky kaatanut puita tai mitään. Siellä se tönötti niin kuin lokakuussa konsanaan. Joulukuun  19:nneksi maisemaa ei olisi uskonut.

Since I skipped the traditional Finnish summer experience with the whole summer cottage extravaganza me and dad went to my family's lake cottage to check if everything was ok. And all was well, no trees knocked over by storms or anything. But what stroke me (landscape-wise) was the fact that there was absolutely no snow! It had all melted away over night. How weird was that - standing in front of the cottage on the 19th of bloody December, and it looks like any autumn day. The lake looked like it had almost frozen over here and there but had then started being melted again due to the exceptional weather conditions. Like really, what I've heard, this year's weather in Finland has been crap - a cold summer and black Christmas holidays, hurray.

Hello Kivijärvi ("Stone lake", kivi=a stone, järvi=a lake), sorry I couldn't enjoy your fresh cooling effect last summer

Pidimme kivan seurapeli- ja joulupainotteisen saunaillan, jonne saimme mukaan myös tätini perheineen. Oli hauskaa istuskella sukulaisporukalla, pelata pelejä, saunoa ja syödäkin ihan hyvin. Tätä ennen meillä oli piparinleivonta- ja kukka-astelmatalkoot. Äiti on aina tykännyt ostaa joulukukka-asetelmia, jotka tuovat hintaa melkein kympin lisää. Tuli mieleeni, että kun meillä on niin paljon pientä joulutavaraa, niin ihan hyvin voimme tehdä asetelmat itse ja ostaa pelkät paljaat hyasintit. Ja meni ku Strömsössä! Pian täällä ei enää ole mitään jouluaiheista puuhaa jäljellä, kun kaikki on suoritettu jo nyt :D
Ikävä Saksaa ja Heidelbergia kohtaan kolkuttelee jo takaraivossa, mutta aion silti nauttia täällä täysillä loppuun saakka. Noin viikko vielä jäljellä Suomi-aikaa.

My aunt and her family came for a visit the day before yesterday, and we had a little Christmas-themed sauna evening filled with games, food... and laughter :) Before that we had finished the traditional gingerbread baking and Christmas flower ornamentation. Mom always wants to buy the Christmas flowers "arrangement style" (meaning:someone has jabbed little santas and frosties in the dirt next to the actual flowers and had an idea that they can now ask 10€ more for the whole thingy), so I suggested we could actually do it ourselves - we have plenty of small Christmas accessories, and just buy the plain hyacints/christmas stars. And this turned out to be a good idea.
I'm already starting to feel the longing for Heidelberg, but as I decided, I shall enjoy this visit :) Til the very end. And only one week left in fact.

Ta-daa

Living the Finland life

Finland, Helsinki, Sanoma House in the night... After my student organisation's wonderful sauna evening walking back.

Walking along Baana from my student organisation's christmas party... Bad picture, but I needed something to remember this by, since this was the first time I ever walked this lane :D 8 years and always the road right next to it

Finland, Lappeenranta, Uus-Lavola. Night. Without the snow it would be pretty much pitch black

Evening. I didn't change the color settings per se, the snow mode emphasizes the whiteness and brings out the reflections of all the street lights against the dark night/evening sky. 

Greetings from Finland again. First days here were a bit surreal to be honest. The last time I was here was in June, so I had succesfully alienated myself from about everything here. The buses, the darkness, the dryness of the air...Well, I had already booked my calendar to the max - I wanted to meet as many people as possible. And so I did. And it was wonderful. First day I spent just feeling the Finland - making Presidentti coffee for breakfast, eating all the delicacies I only eat in Finland... And going to my house's gym. In the evening I went to see my cousins/friends. We had a so-called book club meeting although I hadn't read the book. Next morning I spent with Saima, we had a "traditional" breakfast buffet meeting which also made me abundantly happy. These meet-ups really take me back to so many things and so many feelings. Breakfasts remind me of the time when I was care-free and had all the time in the world in my hands... Some exams every now and then but that was easy to handle.
In the evening we went to a pre-christmas party, had some pre-drinks at her place... And finally I had a chance to dance a bit. So nice. The day after that I met up with my friends from my own student nation WiO. They also had a pre-christmas party, so traditional rice porrige and other treats, dance floor and the quarter game.. You name it, they were all there. Like nothing had happened in between. Then I met up with Samuli and Saila, then there was a sauna evening above the roofs of Helsinki. And I had been without sauna for 6 months. So I definitely made the most of it :D And we played Alias and some other quality games. The coziest feeling in ages.

On Wednesday it was time to go to Lappeenranta to my parents. Onnibus (a bit like Meinfernbus but better) took me there in 3 hours, and almost right after getting my stuff to my old room, me mom and dad went to an ice hockey game. The local team played its last game before the christmas break. And during the intermission I got a chance to eat the traditional egg-ham-meat-pie "vety". You don't always realise having missed something until it's brought in front of you again... If I had to eat one sole food for the rest of my life, it would be vety.
This house is amazing in December. My mom and dad somehow manage to make everything here christmasy. And I do love Christmas. The smell of candles, glögi (our mulled wine, although alcohol free) and just everything here make these days restful. As a politican whose-name-mustn't-be-mentioned has stated, my energy levels are somehow recharged. And that's what I need. I know many people can't be100% relaxed  at their parents' but for some reason I can. We are all adults, and we give each other a lot of space when we are not together, but when we are together like this, the whole family, I realise the kind of a tight bond we have. And it's great. I think the fact that we have space in our own private lives really contributes to the fact that when we are together, we have no frustrations going on, just happiness. It's always good to hang out together again.

Ah, peace, love and Christmas

Frankfurt international ja Berlin-Tegel, mikä jännä päivä

Blogini kaava rikkoutuu nyt hieman, kun kirjoitan Saksa-blogiin Suomesta käsin päivityksiä. Edessä oleva joululoma täällä pimeässä pohjolassa on kuitenkin sen verran pitkä, etten halua pitää niin mittavaa kirjoitustaukoa. Heti ensimmäiseksi ajattelin palata viimeiseen päivääni Saksassa ennen tänne tuloa, eli matkustuspäivään. Olin katsellut bahn.de:stä, että Heidelbergistä pääsisi junalla Frankfurtin lentokentälle yli parikympin hinnalla siten että Frankfurtin päärautatieasemalla pitäisi vaihtaa junaa s-bahniin. Järkeilin, että minun täytyy siis vain järjestää itseni mahdollisimman halvalla sinne päärautatieasemalle ja etsiä sieltä se s-bahni. Kun on joka tapauksessa vaihdettava kulkuneuvoa siellä asemalla.  Otin sinne halvan Meinfernbus-yhteyden Heidelbergistä, joka osoittautui hyväksi peliliikkeeksi - bussi parkkeerasi ihan aseman viereen, ja ehdin hieman katsella siinä keskustan rakennuksiakin. Tai no aika vähän, kun olin kuitenkin kahden kapsäkin kanssa siinä. Pääpiirteissään Frankfurt kuitenkin vaikutti juuri siltä mitä olin ajatellutkin, korkeita lasirakennuksia, vähän sellaista harmaata maisemaa. Ajattelin itse asiassa, että paikka oli vähän kuin iso Mannheim.

Asema oli valtavan kokoinen, ja oudon kylmä ja tuulinen. Laiturialue ei ikään kuin ollut erillään ostosalueesta kuten yleensä. Etsiydyin pikaisesti yhteen leipomoon, istuin vartiksi alas vetämään tonnikalawrapin ja päätin mennä jo lentokentälle. Seinällä oleva S-bahn-kartta oli omituisen sekava, kun siihen oli survottu kaikki regio-junat mukaan, joten näytin ilmeisesti möllöttävän sitä sen verran kujalla olevan näköisesti, että DB Sicherheit -setä tuli kysymään, voiko hän neuvoa jotenkin. Hän sanoi että on menossa lentokentälle päivystämään ja kehotti siis vaan seuraamaan. Oli kyllä mukava kaveri, kertoili haaveilevansa aina pohjoismaisen joulun vietosta. Sanoi myös että kauniit naiset saa aina asiallisen työpaikan Saksassa :D  Välillä on vaikea erottaa puheen sävyistä, että miten vakava kommentti mikä milloinkin on. Totesin vaan että aijaa.

Saavuin kentälle noin puoli neljän maissa

Kenttä oli valtava. Juna pysähtyi vain terminaali ykköseen, ja lentoni lähtisi kakkosesta. Terminaalien välillä kulki futuristisen näköinen sukkula(?)juna. Kiskot muodostavat sillan terminaalien välillä, ja sukkulakyyti on kentän peruspalvelu, eli ei maksa mitään. Melkein kaikki sen kyydissä olevat matkustajat kuvasi ihmeissään, oli se tosiaan aika erikoista mennä ilmojen halki hassun ellipsin sisällä. Loput kentän proseduurit oli peruskauraa, mutta mikä yllätti, oli se miten vähän turvstarkastuksen jälkeen niin valtavalla kentällä oli palveluita. Siis yksi käytävällinen(!). Ihan ku olis taas ollut Stuttgartin kentällä. Aloin kuulla rallienglantia, mikä selittyi pian lähtevällä Finnairin lennolla, ja istuin hetken suomalaisten seurassa porttialueen ainoassa baarissa.
Olisi pitänyt itsekin ottaa tuo Finnairin suora, koska Berliinin vaihto oli kaameaa shaibaa. Aikaa oli 40 minsaa ja meinasin missata jatkolennon Helsinkiin, vaikka Frankfurtin-lento oli ihan ajoissa. Ainoana syynä Berliinin kentän surkea suunnittelu. Lentoja vaihtaessa joutuu menemään turvatarkastuksen läpi uudestaan. Tämä tuo käsittämättömän satunnaiselementin lentojen vaihtoon. Jos jono tarkastukseen on pitkä, tuskin ehtii portille ajoissa noin tiukan vaihdon kanssa. Minä siis _juoksin_ aivan täysillä (onneksi oli lenkkarit) rakennuksesta toiseen (c-terminaali oli tosiaan eri rakennus). Turvatarkastusjono oli melko pitkä, mutta tyypit antoi etuilla. Kun lopulta pääsin portille 67c, kello oli 21.12. Lipun mukaan portti menee lopullisesti kiinni 21.10. Mutta lento oli onneksi vähän myöhässä, niin ehdin mukaan. Mutta joo-o, kaiken tämän juoksun ja etuilun jälkeenkin olisin siis ollut myöhässä. Todella omituista. Ei siinä mitään,lentoyhtiö olisi sitten siirtänyt minut seuraavalle aamulennolle ja maksanut yöpymiseni lentokenttähotellissa, mutta ei kyllä olisi lainkaan napannut.
Miksi ihmeessä tuollaista vaihtoa myydään? Noh, halvalla saa halpaa. Ensi kerralla Finnair ja suora lento. Tai no ei ihan ensi kerralla, kun joudun vielä joulun jälkeen palaamaan samalla tavalla Frankfurtiin. Sillon on aamulähtö kyseessä, joten seuraavalle lennolle siirto ei olisi katastrofi.
Huonot kokemukset Berlin-Tegelistää kasvaa kasvamistaan - hävinneitä laukkuja, runnoutuneita laukun sisältöjä, terminaalien välistä sekoilua ja yleistä toimimattomuutta. Onko jollain jakaa tarinansa aiheeseen liittyen?

Writing from Finland I'm in a way breaking the pattern I've had with this blog, which was only supposed to be about life in Germany. But since this holiday is going to be long (and dark, welcome to the Finnish kaamos) I also need to stay occupied somehow, and this is an ok option for that.

 My last day in Germany before coming here was pretty interesting, as I had to get myself from Heidelberg to the Frankfurt International airport and then fly to Helsinki through Berlin. The first option I spotted was quite expensive, first getting the train from HD to Frankfurt and then changing trains at the main station. I figured this was going to be the point where I save money, so I booked a Meinfernbus coach for 5-6€ to Frankfurt. As I was anyway gonna have to change at the Frankfurt main station, I just got off there, quickly walked through the main station, and with a little help from a DB Sicherheit guy (who decided to tag along and share his thoughts on how beautiful women always get good jobs in Germany, just wtf) eventually found my way to the right s-bahn and then to the airport. Frankfurt, or what I managed to see from the windows of the coach and the s-bahn, seemed just as I had initially imagined - skyscrapers, grey concrete architecture... Not the prettiest place on earth to be honest. In fact I thought it was like big Mannheim. The airport itself, well, what a deathstar. A huge complex. There was a semi futuristic shuttle train between terminals which I had to take. The airport procedures were basic as ever, but after the security check there were barely any services/shops, just one corridor - like getting ready to take off from STR. 

I had to change in Berlin, which sucked. I had done it once already (two years ago), so I somehow even knew what to expect, but still for some reason nothing prepared me for what was ahead. The same crap hit the fan again - first running from one terminal to another, and then *drums* having to go through the security check again. Who the hell designed Berlin-Tegel like that? I had a 40 min change, which wasn't enough even though the first flight was on time. In theory I missed the connection flight by 2 mins, but since it happened to be delayed, I made it. But just out of sheer luck. Lining up thrice and running from one terminal to another with the hand luggage... How fun. And when I fly back on the 28th, it's the same nonsense all over again. In fact I will have 10 minutes less for the change. I solemny swear this is the last time I book cheap scheisse like this. Next time straight from FRA to HEL. AirBerlin would have been oblidged to book me a hotel room and put me to the next flight (next morning) in case I hadn't made it. But my god how NOT up to an airport hotel night was I. Thank goodness it wasn't necessary. Well, at least I know this now. And to all of you - if you have to change in Berlin-Tegel, you will need at least 1-2 hours.

Lumisia vuoria ja joulumarkkinoita / Snowy hills and christmas markets

 Tältä näytti lumisilla Schwäbisch Albeilla eräs kaunis lauantai. Tuossa kylässä asuvat ihmiset ei luultavasti tiedä elävänsä postikorttimaisemassa. Vuorten juurella ei tietty lunta ollut, mutta mitä korkeammalle ajoi, sitä valkeammaksi maisemat muuttuivat. Tää oli muutenkin sellanen joulupäivä, koska tästä oli suunta kohti toisia joulumarkkinoita. Ne olikin keskiaikaiset joulumarkkinat, joissa muun muassa maksettiin "taalereilla".

In der Weichnachtbäckerei, gibts es manche Leckerei...

O Tannenbaum, agaaain

Nyt alkaa olla Saksan joulu paketissa, huomenna nimittäin lennän Berliinin kautta Suomeen joulun viettoon. Edessä on aika pitkä joululoma. Oon kuullut Frankfurtin lentokentän olevan valtava kompleksi, pääseepähän nyt sitäkin sitten ihmettelemään huomenna.

I have now seen the christmas market in Cocheim, Heidelberg, Mannheim and Esslingen. I have also seen the winter edition of the Schwäbisch Alb. Next up is Finland, tomorrow my official christmas holiday shall begin! I'll be flying from Frankfurt to Berlin and from Berlin to Helsinki. New year's celebrations will take place in Germany, that we've decided long time ago.

A funny little town called Germersheim

Mark muutti Stuttgartista Germersheimiin opiskelemaan kääntämisen maisteriohjelmaa, ja ottaen huomioon miten siamilaiskaksosmaisesti toimimme Stuttgartissa, kesti yllättävän kauan ennen kuin sain järkättyä visiittini kaverini uuteen kotikaupunkiin. Aamu alkoi vähän syväjäisesti, koska ennen sinne menoa oli ohjelmassa visiitti Mannheimiin, ja jännitin sitä vähän. Olin kuullut mutkan takaa, että siellä olisi eräs iso lääkealan firma, joka etsisi henkilöä, joka puhuu englantia ja suomea ja on tehnyt jotain viestintä- ja markkinointihenkistä työtä ennenkin. Parin mailivaihdon ja yhden jäätävän saksankielisen puhelun jälkeen menin mestoille tapaamaan kansainvälisten asiakaspäälliköiden ja -neuvojien tiimin esimiestä. En vielä kirjoita sen enempää, miten tuon homman kanssa kävi/tulee käymään, koska siihen liittyy paljon muutakin paasaamista.

Tapaamisen jälkeen ajelin ratikalla takaisin Mannheimin steissille, ja paluumatkalla kyllä vahvistui mielikuva siitä, että kyseessä ei ole mikään galaksin kaunein kaupunki. Onneksi juna vei Germersheimiin, jossa ohjelmassa oli saman tien perinteinen kuvio - asemalta Lidliin, sieltä mukaan viinit ja epämääräisiä elintarvikkeita ja saman tien kokkaamaan. Oli varsin kiva tavata uusia tyyppejä pitkähkön Heidelbergissa itsekseen oleilun jälkeen. Päädyttiin taas mitä oudoimpiin paikkoihin, kuten opiskelijoiden leffailtaan vanhaan elokuvateatteriin miljoonien kilisevien kaljapullojen keskelle, puolitutun ullakolle ja lopulta nuijanukutushenkisesti unten maille. Perusilta meille tuttujen tykötarpeiden kanssa.
Seuraava päivä meni kaupunkiin tutustuessa, ja olin kyllä aivan ällikällä lyöty siitä, miten tyhjä koko paikka oikein olikaan lauantaina. Ei siis ristin sielua missään, ja askeleet kaikuivat kaduilla. Selitys oli kuulemma se, että lauantaisin kaikki lähtevät pois pikkukaupungeista ja haluavat shoppailla lähimmissä suurkaupungeissa kuten Karsruhessa tai Speyerissa. Kahviloita oli kuitenkin auki ja keli oli ihanan raikas. Saksa on siitä hieno paikka, että erilaisia kolkkia on aivan laidasta laitaan. Mannheim, jossa talous ja teollisuus elää vahvana ja jossa isojen firmojen päämajoja kohoaa talojen kattojen yläpuolelle, on ihan erilainen kuin postikorttimaisen kaunis Heidelberg, joka elää paljon turismista.  Germsersheim on taas aivan oma juttunsa - arkkitehtuurikin näytti vähän enemmän ranskalaiselta kuin saksalaiselta, ja Ranskan rajan läheisyyden kuulema pystyy aistimaan fiiliksessä. 20% pikkukaupungin väestöstä on opiskelijoita, joten nuorta ja eläväistä kaupunkikuvaa sopii odottaa silloin, kun ihmiset siis ovat paikalla :D

Germersheimin pääaukio, ei ketään, lauantai | I think this was the main square - no one

Jos Irish coffeen ja tavallisen kahvin hintaero on tämä, normisumpin tilaaminen menee vakaamuksen puolelle | This is not exactly encouraging you to go for the non-alcoholic option

One Friday, after the job interview I mentioned earlier, I went to Germersheim to see how my brother from another mother Mark is doing. Turns out life in Germsersheim is pretty cool, I mean with its 20 thousand inhabitants it's not a big city (for a German city at least) but it's definitely got character. Relatively huge percentage of the population are students, the rents are cheap and the sense of community is wonderful. We gathered for a delicious dinner, then went to a movie night organised by students and ended up walking from one place to another with a solid goal of downing more and more drinks. I had a blast. The day after was a bit slow, but we went for some (extremely cute) sight-seeing to this small town that was completely empty of people. Mark told me everyone simply escapes the town on Saturdays, as it's the shopping day, and for something like that you wanna head to a bigger city close to Germ-town like Karsruhe or Speyer.
Your life there seems great Mark, and you can count on me paying you a visit again :)

Loving each day | Etätöitä ja ihmettelyä

Päiväni täällä Heidelbergissa menevät siten, että herään ysin-kympin maissa, keitän kahvit ja alan tehdä etätöitä. Rajallisten työtuntien jälkeen koitan selata nettiä toivoen, että joko Helsingin päässä tai täällä vastaan tulisi jotain kiinnostavan oloista työjuttua, mihin voisi hakea. Menin tosin täällä haastattelun kaltaiseen tapaamisen suomalaisen tutun kehotuksesta, en siis varsinaisesti hakenut koko hommaa. En tiedä, miten sen kanssa käy.
Illemmalla hyppään usein ratikkaan ja käyn keskustassa joko tapaamassa tuttuja tai kävelemässä itsekseni ja valokuvaamassa. Harkitsin jopa uuteen järjestelmäkameraan sijoittamista, mutta ylimääräisiä useita satasia tässä ei varsinaisesti ole käytössä. Jos saan kunnon duunia myöhemmin, se se voisi kyllä olla eka asia, jonka ostan. Tai uusi puhelin... Ne lukuisat naurut, jotka kämäinen luurini on joutunut täällä kokemaan... Ehkä typerin asia siinä on se, että siitä ei saa kuvia ulos piuhalla.

Eilen oli taas vuorossa pientä reissailua yhden parhaimman (JA autollisen) ystäväni kanssa. Kävimme Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvan Rhein-jokilaakson kylissä, mm. Cocheimissa katsomassa joulumarkkinoita ja upeaa keskiaikaista vanhaa kaupunkia. Jokilaakso itsessään oli lisäksi käsittämättömän kaunis. Parempaa kokemusta ei marraskuisissa maisemissa voi saada. Valo osui upeasti vuoriin, joiden välissä joki virtasi. Toisinaan sadekuurot huuhtoivat teitä ja sateenkaari piirtyi vuoresta toiseen, kuin sillaksi tien ylitse. Oranssin ruskea värimaailma ympärillä sai ajattelemaan, että liikkuisi jonkinlaisen kanionin keskellä.
Joulumarkkinat aloittivat sitten joulumarkkinasarjan. Olen viettänyt paljon aikaa Saksassa, mutta en koskaan joulun alla, joten nyt otan takaisin kaikki ne vuodet, jolloin olen ollut täällä näkemättä kuitenkaan joulumarkkinoita. Eiliset Cocheimin pikkuiset joulumarkkinat olivat täydellinen aloitus joulumarkkinasarjalle. O Tannenbaum.

Cocheim, kaupunki Rhein-laakson vuorten juurella

I went to a job interview a couple of weeks ago. I might not take it (the salary...) , I might not even get it, but it's still pretty damn close, closer than ever. Me staying here. "Why would you want to stay in Germany, the taxation is harsh and so many aspects of the culture and everyday life are lagging behind Finland."This is what I've heard from some of you in Finland, and in a way I do get it. Although I do think this is a case of perception, and what we perceive is based on our own views and our own lives. Until I came here in 2013 to actually live, it never even occurred to me for a moment that I would actually at one point start to look for a job outside Finland, on any level. The idea of home country was really strong, as if I had been brainwashed to think everyone needs to stay exactly where they come from. If the situation for newly graduated masters of arts wasn't that crappy (even with my experience O.o ), it would've been obvious to stay in Helsinki, a no-brainer. But the reasons for my potential staying here are actually quite emotional, and finally I accept it, everything doesn't have to be based on reason. I am allowed to say that living by the misty hills, gazing at the amazing autumn colors from the window of a train from Stuttgart to Heidelberg and walking by Neckar are one of the things keeping me here. Come on, I'm not even 30 yet. If I wanna do outside-the-box things, it's now. I have dear ones in Helsinki, which is the only thing making this difficult. They are welcome to come here. All I can say about perceptions is that no one knows my reasons but me. Stuttgart 2013 and Heidelberg 2015 and everything in between got me where I am right now.
There is also something little going on (job-wise) that might lead into me returning to Finland. But cannot say for sure. Nothing is for sure.