Loppuu nimittäin monenlainen turha valitus. Työnantaja siis järjesti minulle WG-asumuksen kampukselta. Talossa asuu joitain saksalaisia mutta pääasiassa maisteri- ja tohtorivaiheen opiskelijoita. Keittiö on edelleen pieni sekamelska, mutta olen oppinut kiintymään siihenkin. Olen omasta mielestäni todella vähään tyytyväinen, ja jos vain tiedän, että kuviot ympärillä toimivat normaalisti ja elämää ohjaa tietynlainen rutiini, en osaa löytää arjesta mitään kitistävää. En yleensäkään kitise jos jokin asia ei miellytä, mukaudun mieluummin ja löydän jotain hupaisaa/kasvattavaa siitäkin. Tämä on juuri sellainen tilanne. Olkoonkin läävä, tuo keittiö on ihan paras mesta, koska siellä on aina parhaat keskustelut. Juuri äsken jauhelihaa käännellessäni ihmettelin, miten joku ihminen voi olla omasta mielestään tosi radikaali, liberaali ja kaikin puolin hurja ateisti, jos hän kuitenkin noudattaa kaikenlaisia mahdollisia kristillisiä suosituksia - ei seksiä ennen avioliittoa, ei voi ottaa miestä omaa sukua vähävaraisemmasta suvusta, naisten ei ole ok ajaa polkupyörällä ... Maailma on täynnä niin erilaisia paikkoja ja erilaisia ajatusmalleja kuin mistä me täällä tiedämme yhtään mitään.
Ja syyrialaisia tänne on muuttanut pari syyskuussa, ja nämä heidän kanssaan läpikäymämme aiheet onkin sitten jotain aivan eri matskua. Eihän mulla ole eläissäni kohdalle osunut yhtään oikeaa kriisiä. Jos koittaisin väittää, että vaikkapa läheisen kuolema (nekin on kaikki olleet luonnollisia) joka tapahtuu jossain 86 vuoden iässä oli rajuin koettelemus minulle noin niin ku läheisen näkökulmasta, olisin kyllä maailman tekopyhin hahmo. Silloinhan kaikki on mennyt hyvin. On saanut elää rauhassa, turvallisessa maassa ja kuolla vasta kahdeksissakymmenissä. Oikea henkilökohtainen kriisi olisi se, että pikkuveli olisi kuollut 18-vuotiaana armeijan leivissä oikeassa sodassa. Tai että puolet suvusta eläisi parhaillaan terroristien valtaamassa kaupungissa, jossa pelkästään se että naiset näyttävät vahingossa silmänsä huntujen alta voi johtaa raipaniskutuomioon. Kukaan näistä ihmisistä ei näillä alueilla elä normaalia elämää, kaikki pidättävät hengitystään julkisilla paikoilla liikkuessaan. Ja ne jotka ovat päässeet tulemaan tänne - siis vain naiset, miesten maasta poistuminen ei ole enää niin helppoa - ovat jonkinlaisessa epäuskossa että voiko mielenrauha muka kestää kauempaa kuin pari tuntia. Tunnen nyt hyvin kaksi syyrialaista, ja molemmilla heillä on joko ystäväpiireissä tai suvuissaan/perheissään tapahtunut jotain niin synkkää, että ei kukaan länsimaalainen ihminen varmaan voi sitä edes tajuta. Kaappauksia, raiskauksia, uhkauksia ja ennen kaikkea jatkuvassa pelossa elämistä. Kattilastani lensi jonkin verran vettä kuumalle levylle, ja se perinteinen räiskähdysääni kuului. Naapuriani se ahdisti, koska rätinä muistutti siitä, kun terroristit veti rekalla mummolan talon ohi ja heitteli jotain paukkupommeja lavalta. Että siinä sitä sitten olet tällaisten henkilöiden kanssa ja tajuat, miten olettekin samanlaisia, ja miten yhdelle lottokone on vain arponut mahdollisuuden elää pumpulissa.
