Sporttimimmin Stuttgart?

Se pitää Stuttgartista todeta, että kuntosalilla käymistä ei oikein ole tehty helpoksi. Yksityiset salit tarjoavat lähes poikkeuksetta vain 12 tai 24 kuukauden sopimuksia, ja jos tekee mieli käydä yhdellä kertakäynnillä esimerkiksi body pumpissa, niin ei onnistu, kaikki on aina kursseja. On olemassa yliopistoliikunta, mutta se ei toimi kovin hyvin. Salilla käymistä pystyy ostamaan tyylillä yksi päivä viikossa, kaksi päivää viikossa jne, ja hinta määrittyy koko semesterin ajalta. En oikein tykkää noin säännöstellystä systeemistä, etenkin kun siihen ei sitten kuuluisi yhtään mitään muuta kuin se yksi sali, joka monen mielestä vielä on vähän vaatimaton. Ja hinnat moninkertaiset totuttuun nähden... Itselleni on tärkeää, että salille meneminen voi olla spontaania, että voi herätä vaikkapa sunnuntaiaamuna ja todeta, että nyt olisi hyvä fiilis lähteä. Ilman että heti ekana joutuu toteamaan, että "ei kun voivoi, käytin jo kaksi päivääni."

Yleisin reitti. Erityisen makea auringonlaskussa. Ja Rosensteinparkin laidalla pääsee näkemään eläintarhan eläimiä kalteriaidan takaa! Siellä ne kamelit tuijottelee, kun ohi juoksee.

Lopputuloksena olen siirtynyt ainoastaan juoksemaan Schlossgartenia ja Rosensteinparkia läpikotaisin. Mittasin kartalta, että perusreittini ovat 9,2 - 11 kilometrin mittaisia, ja myöhemmin aion vielä pidentää reittejä. Se on helppoa, koska puisto koostuu tietynlaisista ympyränmuotoisista polkujen rajaamista alueista, joten tietyn kiekan voi vain päättää tehdä esim. kolmesti. Käyn lenkillä noin kolmesti viikossa, mutta pyrin vielä enempään. Olen käynyt jopa sateella, koska suunnitelmissa on tärkeää pitäytyä ;) Ja on vain niin ihanaa ja raikasta juosta sateella, kun on hyvät varusteet. Ja näkee puistoissa mielettömiä Saksa-etanoita ja matoja!
Kotopuolessa käyn puhtaasti pelkällä juoksulenkillä kerran tai kahdesti viikossa, kun taas kulutan salia 3-4 päivänä. Siellä saa hyvin juostua matollakin. Nyt olen kyllä niin rakastunut noihin juoksumaastoihini täällä, että kyllä varmana tuntuu matto vähän puiselta... Eli ei jotain huonoa ettei jotain hyvääkin, salilla käyminen on mennyt nollaan, mutta juoksulenkit lisääntyneet.

Tyylikäs juoksulook... En siis juokse korvikset päässä, vaikkakin nyt vasta huomasin, että nehän sopis aika hyvin ton topin kanssa.

Leipomoiden maa

Kiai!
Leipomot (Bäckereit) olivat kenties varhaisimpia Saksaa koskevia vautsi-ajatusteni kohteita, joita alkoi popsahdella mieleeni, kun joskus yläasteella ensimmäistä kertaa avasin saksan oppikirjan. Leipomot näyttivät kuvissa niin tunnelmallisilta, ja kun lämmin ja tuore leipä toi suomalaisessa ajatusmaailmassani mieleen lähinnä jotain nostalgisia mummolakokemuksia (leipä leivinuunista jne.), olin ihan liekeissä koko ajatuksesta. Ja molempina Saksan-reissuinani (2007 ja 2010) oli aivan pakko päästä lähes joka päivä leipomoon. Leipomoaamiaiset ovat erityisen luksusta. Nyt kun ihan asun täällä, en sentään joka päivä käy hakemassa tuoreita brezeleitä, mutta iloitsen silti kovasti kotitaloani vastapäätä olevasta leipomokahvilasta. Tuore tavallinen leipä ja kahvileipä ovat täällä niin perusmeininkiä, että kun juuri äsken olin Penny Marktissa selailemassa pientä leipäpussihyllyä tarkoituksenani löytää jotakin tummaa tai siemenpitoista, joku setä vain tuli erikseen informoimaan, että tästä kaupasta saa myös "uutta leipää" (neues Brot). Samalla hän osoitteli valtaisaa kiertoilmauunia ja tuoreleipälokeroita. Että pussileipä on sitten vanhaa leipää :D

Mitään juustokakku- tai cupcake-tyylistä leipomoista ei oikein saa, jollei kyseessä ole tietynlainen leipomon ja kahvilan fuusio. Makea osasto koostuu viinerityyppisistä ratkaisuista, ja suolaisten valikoimaan kuuluu erilaisia täytettyjä sämpylöitä tai pizzasiivuja sekä monenlaisia sellaisinaan myytäviä sämpylöitä ja patonkeja. Ja mikä parasta, kaikki on halpaa. Sämpylöitä saa usein viisi eurolla, ja kappalehinta on 25-40 senttiä. Täytetyt versiot ovat tietty vähän kalliimpia, yhden ja kahden euron välillä. Suosikkiasiani leipomoista:



1.Laugenbrötchen
Pumpulinpehmeä sämpylä, joka halkeilee pinnalta. Pinta maistuu aivan samalta kuin Brezelit, eli samalta kuin esimerkiksi suomalaisilta mehukesteiltä tutut suolatikut. Päällä on pieniä suolakiteitä.




2. Laugencroissant
Siis voiko kroisanttien ystävä parempaa löytää! Sama pinnan maku kuin edellisessä yhdistettynä perinteiseen kroisantin makuun. En ehkä kävisi hilloon dippaamaan suolaisen pinnan takia, mutta saattaisihan sekin jonkun mielestä toimia.








3. Butterbrezel
Brezel. Tuo wiipurinrinkelin näköinen suolainen välipala, joka oluen ja döner-kebun kanssa muodostaa pyhän saksalaisen kulinarismin kolminaisuuden. Ainakin ulkomaalaisen mielessä. Brezel siis halkaistaan ja laitetaan sisälle ohut (tai paksu, riippuu paikasta) kerros voita. Eikä mitään Benecoleja. Joskus ilmenee sitä, että rinkeliä ei ole jaksettu halkaista ohuimmista kohdista, jolloin voita ei ole solmukohdissa vaan vain paksuissa kohdissa.














Fotonderit:
http://menshealth.de
http://lebensmittelfotos.de

Täydelliset kumisaappaat

Monet varmaan ovat kuulleet saksalaisesta kenkäkauppaketjusta nimeltään Deichmann. Edullisia kenkiä ja hillittömän valtaisa valikoima! Pienen sadesään inspiroimana lähdin etsimään kumppareita, koska Suomessa tiedän esimerkiksi Hai-saappaiden olevan vähän liian kalliita ollakseen "vain" kumisaappaita. Missiona on siis löytää täältä, ja nimenomaan Deichmannista, hienot ja käytännölliset kumisaappaat. Eilen en vielä ostanut, koska mielisaappaissani ei ollut kokoja jäljellä. Aion odotella seuraavaa tavaratoimitusta, jolloin 39-40 kokojen saappaita tulee mahdollisesti lisää. Joissain malleissa toki olisi ollut kokojani, mutta en halua joitain vain saappaita vaan juuri sellaiset, jotka ovat erityisen mieluisat. Kuvassa esiintyvät TOP 2 ehdokkaani, tosin hieman siis liian isoina. Tasapohjaisten kenkien kanssa tosin aina vähän mietityttää se, että näytän vaan niin auttamattoman pieneltä ilman korkokenkiä, joita tavallisesti pidän aina. Kun täällä vielä tuntuu olevan niin yleistä, että kaikkien mielestä näytän jotenkin hävyttömän paljon ikäistäni nuoremmalta, niin alan pian vakuuttua, että kun tallailen tuon näköisenä kaupungilla, ihmiset luulevat miuta poikkeuksetta ainakin alle kaksikymppiseksi. Voivoi.

Henk.koht sääongelmat, arki ja nimet

Hiiohoi!
Englannin-matka meni loistavasti, ja elo sen jälkeen on noudatellut perinteistä viikkoaikataulua: Maanantaina päivällä kirjoittelua ja illalla tutorium, tiistaina yksi seminaarikerta,  keskiviikkona seminaarikerta, kirjoitusmoduuli ja luento. Torstait ja perjantait ovat kirjoituspäiviä, koska silloin ei ole mitään muuta. Ja toisinaan vuorossa on auringonottoa puistossa artikkelin tai parin kanssa.

Tietokonetilat eivät ole täällä mitään HY-ihmisten tietämään ja arvostamaan Aleksandriaan verrattuna. Printtaaminen on kallista, niinpä juuri kukaan ei yliopistolla printtaa. Eräs irlantilainen pisti äitinsä Irlannissa tulostamaan 80-sivuisen readerin paikallisessa copy shopissa ja lähettämään tänne postitse. Tuli halvemmaksi.  Pdf-tulostimia tai skannereita ei tietääkseni keskustakampuksella ole, tai jos on, ne on jossain visusti piilossa. Varmaan miettivät, että ei kannata, koska sellaisten avulla rahastaminen olisi liian hankalaa. Tietokoneista mitkään eivät ole ohjelmistoineen englanniksi, ja kieliasetusten muuttaminen ei onnistu muuten kuin näppäimistön osalta. Ja saksalainen näppäimistö on itse asiassa huomattavasti lähempänä suomalaista kuin englantilainen, mikä ei varmasti yllätä ketään, puuttuvathan ääkköset englannista kokonaan. Olen siis kirjoittanut graduni melkein valmiiksi saksalaisella Wordilla tottuen jo melkein siihen, että y:n kohdalla on z. Jos työssä kuitenkin ilmenee muutama Zhdistzneet kansakunat tai zleiskokous, en olisi mitenkään liian yllättynyt.

Aineisto! Sieltä se analyysi ponnistaa.

Suomalaiset ovat ehkä lukeneetkin uutisista, että tällä hetkellä täällä koko Länsi-Euroopassa on valloillaan jokin kylmäaalto. Kun sääkarttoja katselee, se tarkoittaa näemmä 15-21 asteen lämpötiloja -.- Ja joinan päivinä tietty sataakin, se on ihan selvää. En näe tilanteessa mitään omituista. Etenkin, kun tämä nyt kestää noin viikon, ja sitten on taas riemullinen paluu hiki-ilmoihin... Mielestäni nyt on itse asiassa oikein hyvä. Tietty sade rajoittaa arjen aktiviteetteja, joten siitä nyt voi aina luopua. Mutta pari peräkkäistä sadepäivää nyt vain kuuluu lähes kaikkiin lämpimiin ilmastoihin, halloooota!
En kyllä ole koskaan oikein hahmottanut lämminsäävouhotusta. Kaikki on olevinaan pilalla, kun keli on "huono". En ole kesäihmisiä, helle pistää hikoiluttamaan (en tiedä miksi minulla niin kovasti, ehkä tukan takia ) ja saattaa pilata kokonaisen päivän. Jos on esimerkiksi kävellyt aamupäivällä jonnekin ja hikoillut siinä samalla, se hiostuksen tunne jää koko päiväksi ja häiritsee oloa. Vielä kun se kuivuu ihoon, niin hurraa. Helteisen päivän jälkeen on myös vaikeampi nukahtaa ja jos vielä yölläkin on lämmin, joudun ravaamaan kylmässä suihkussa vähintään pari kertaa. Olen ehkä oikeasti eskimo. Jos saisin päättää, täällä olisi koko ajan 15 astetta, aurinko paistaisi muttei hiostaisi ja ohut vuoreton kevättakki olisi vakiovaruste. Kevät on kivin.

Puiston penkki, Great Gatsby ja +16. Me likey.

Mutta se on kieltäämättä ihan hauskaa, että Suomen poikkeuksellisista helteistä uutisoidaan nyt ympäri Eurooppaa :D Ehkä stuttgartilaiset aurinkoa kaipaavat pitäisi lähettää rantalomalle Lappiin!

Sadepilvet tulossa sabotoimaan juoksulenkkiä. P.S. Tähän mennessä jo neljä n.  10 km lenkkiä heitetty sateessa. Toimi ihan hyvin hyvillä varusteilla! Ja raikasta oli.

Nimistä piti vielä mainita. En tiedä, onko jotenkin yleistä, että ulkomailla asuvilla tai opiskelevilla on jonkinnäköinen tarve kehittää itselleen jokin ulkomaan nimi. Tutustuin täällä ekana päivänä yhteen tyttöön, joka esitteli itsensä nimellä Alice. Toisille tuttavilleni hän oli kuitenkin sanout olevansa Annie. Myöhemmin myös Ann astui mukaan. Ja kun lopulta hänen profiilinsa löytyi naamakirjasta, katsoin aika ihmeissäni, että aha, sen nimihän on oikeasti joku _aivan_ muu, eri kirjaimella alkava, ja selkeästi itäeurooppalainen, ns. outo nimi. Sama ihminen esitteli kaveriaan Pavelia nimellä Paul. Siis ihan oikeasti? Kyseessä ei edes ole ainut tapaus, jossa omaa nimeä ollaan väännetty englantilaiseksi lähiversioksi (tosin Ann/Alice/Annie -tyypillä se ei ollut edes lähellä). Tyyliin Omur -> Arnold,  Daygu -> Daisy. Pikkasen ehkä kummallista. Itse tykkään turkkilaisten ja itäeurooppalaisten nimistä, enkä ainakaan koe, että niitä olisi esim. jotenkin vaikea lausua. Ehkä se kansainvälinen identiteetti/nimi vain joillekin on sitten tärkeämpi kuin toisille.

Lisäksi eräs tyyppi tuli avautumaan minulle joissain illanistujaisissa, miten kateellinen onkaan, kun minulla on kansainvälinen nimi, Jenna. En tiedä, en kyllä olisi silti sitä varmaan mihinkään vääntämässä, vaikkei se olisikaan. Täällä meillä suomalaisilla on ihan tavalliset suomalaiset nimet, eikä kyllä kellään ole ollut tarvetta keksiä jotakin uutta nimeä. Ei ehkä sovi sitten meidän mielenlaatuumme. Nimi on nimi.
Lausuminen on tietty asia erikseen. Olin esitellyt itseni suomalaisittain Jennana ihan normaaliin tapaan, mutta huomasin, että ympärilläni _kaikki_ (paitsi suomalaiset) lausuvat sen englantilaisittain. Onhan se tietty ymmärrettävää, että jos käytetyin kieli on englanti, ja uudet tutut näkevät amerkikalaisen/englantilaisen näköisen nimen naamakirjassa, se äänetään samoin kuin on telkkarista tms medioista kuultu. Joten olkoon sitten Tsena. Itse asiassa nykyään reagoin Tsenaan herkemmin kuin Jennaan. Sitä vain tulee kaikkialta.

Tästä lähtien ajattelin täyttää joka vuosi 25

Sää oli suosiollinen tiistaina 14.5., joten värkkäsin synttäripiknikkiäni varten eväät noin 20:lle enkä edes hajonnut siihen. Oli mukavaa vain istua, syödä ja höpötellä mukavien ihmisten kanssa. Stuttgartin keskusta tarjoilee kyllä todella houkuttelevia piknikpaikkoja. Esplanadiin verrattavissa oleva puistoalue jatkuu lampineen, patsaineen ja lähteineen pitkän pitkän matkan, ja nurmilla on aina paikallisia joko ottamassa aurinkoa tai muuten vaan tapaamassa toisiaan.

Nakit silmillä, nuoruus takana

Piknikin jälkeen siirryimme ensimmäisen Stuttgart-kuukautemme suosikkipubiin parille pikkuoluelle,  minkä jälkeen kömmin kiltisti pehkuihin tämän päivän suurta kirjoitusvyyhtiä ennakoiden. Ja selvitty on. Tästä on siis hyvä kaikkien eilisten kivojen muistojen kera suunnata helluntaiviikon (voi kyllä, helluntai = viikon loma täällä päin Saksaa) reissulle Englantiin!

Kielipuoli

En olisi muuten ikinä uskonut, että suomeni pystyisi heikkenemään kahden vieraan kielen aktiivisen päivittäisen käytön ohessa. Käytännössä hoidan täällä lähes kaiken sosiaalisen kaveripohjaisen kanssakäymisen englanniksi ja systemaattisemmat keskustelutilanteet, kuten ostostilanteet puolestaan saksaksi. Toisinaan kiusaan itseäni lisäämällä soppaan vielä ruotsin, koska mielestäni olin paljon parempi ruotsissa kuin saksassa, ja kun täällä kuitenkin on myös ruotsalaisia.... Olen kuitenkin huomannut, että ruotsini on mennyt paljon epävarmemmaksi ja sekavammaksi kuin ennen. Lähes käyttökelvottomaksi. Ja olen täysin varma, että se johtuu nyt tästä saksan kielestä! Onko oikeasti mahdollista, että jotkut ovat sujuvia 4-6 kielessä? Sen on pakko olla legendaa! Tuntuu, että mitä enemmän uusia kieliä päähän asettuu, sitä varmemmin ne ovat aina pois jostain aiemmasta. Kaksi vierasta kieltä kerrallaan on miulle ok.

Suomeksi tulee viestiteltyä kotipuoleen ja käytyä Fb-chatteja, mutta itse puhuminen voi olla paitsiossa helposti kaksikin päivää. Ja ilmeisesti siinä ajassa tapahtuu aika paljon. Kotipuolessa väitän olevani puhetilanteissa aika verbaalisesti sujuva, siis käyttäessäni suomea, mutta täällä mietin aina naurettavan kauan jotakin yksittäistä sanaa. "Ja siis siis siis se mikä se nyt oli, se semmonen öömm mikä se nyt oli..." Lisäksi lauseistani tulee toisinaan hieman pimeitä. "Ei kun murojen kaato ekana, sitten maitoja." Ja koittipa eräs toinenkin suomalainen muistaa sanaa nallekarkki ja päätyi sanomaan muovikarhu. Suomen kieli reagoi tähän maahan oudosti! On todella kiinnostavaa seurata, miten nopeasti tai hitaasti verbaalisuus palaa normaalille tasolle elokuussa, kun paluu suomen kieliympäristöön koittaa.

Vappu ja jotain muuta

Moi!
Pieni hiljaiselo selittynee jossain määrin sillä, että olen ollut erilaisten kirjoitustehtävien alle hautautuneena. Toisaalta olen kokenut velvollisuudekseni nauttia myös nyt tästä kesästä, kun se jo ihan oikeasti täällä on käynnissä. Suomessa kuulun siihen vähemmistöön, joka ei kesää erityisemmin arvosta, mutta kaipa nyt ainakin kolkon viime kesän jälkeen täytyy edes yrittää auringossa makoilla, kun kerta voi.
Aurinko onkin täällä jokin aivan erityinen mötkäle. Vaikka kuinka rasvaan naamani, se tuntuu aina palavan ainakin vähän. Nenän vakioväriksi on asettunut eri sävyissä vaihteleva punainen. Olen auringossa joka päivä ainakin tunnin verran, koska päiväni alkaa nykyään sillä, että joko pyöräilen tai kävelen (2-3 km) kampukselle kirjaston koneelle kirjoittelemaan. Jossain vaiheessa iskee pakottava tarve siirtyä artikkeleiden tai kirjan kanssa pihalle. Mutta miten erottaa suomalaisen kahdenkymmenenviiden asteen lämpötilassa? Helposti! Kaikki muut istuvat, höpötteletvät tai ovat vain. Suomalainen hikoilee, hohkaa punaisena ja näyttää kaikin puolin siltä, että olisi saunassa.Vaatteet päällä. Kuulin, että heinäkuussa lämpötila voi täällä päin kohota 33-37 asteeseen, mikäli aiempia kesiä on uskominen. Oh help me. Ei kai siinä muuten mitään, mutta kun nukkumisesta tulee jo Suomenkin kesässä miulle niin haastavaa.

Se, mikä oikeasti hieman harmittaa täällä, on opiskelijaperinteiden puuttuminen. Vaikka itse olen jo valmistumassa, eikä asia sinänsä miuta koske, niin välillä käy ihan aidosti niin valtavan paljon sääliksi niitä, jotka opiskelevat tämänkaltaisessa ympäristössä koko yliopistoaikansa. En ole varma, onko muissa Saksan yliopistokaupungeissa samoin, mutta mitään esimerkiksi osakuntien ja ainejärjestöjen tyylistä historiallista, hehkeää ja juhlavaa ei ole. Opiskelijat eivät missään vaiheessa pääse tuntemaan sitä erityistä tunnetta, joka vain akateemisilla pöytäjuhlilla vallitsee. En tiedä, onko täällä paljoakaan sellaista, joka saisi opiskelijat kokemaan, että juuri he ovat oikeutettuja olemaan osana jotakin erityistä, jatkoa traditiohistorialle. Ei ole kyykkäturnauksia, ei laskiaista karnevaalitunnelmassa, ei vapunjuhlintaa, Mantan lakitusta, haalareita, ei sitsejä, akateemisia pöytälauluja... Totta kai täällä on aina bileitä. Kaikenmaailman reivit ovat suurempia, mahtavampia ja kauniimpia. Mutta näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka olisi nimenomaan heille, yliopisto-opiskelijoille. Konsepti on aina sama: aloittele kotona muutamien kavereiden kanssa ja siirry bilepaikalla, usein johonkin baariin, joissa jumputus on tosiasia. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan opiskelijat Suomessa juhlavaa ja järjestöpohjaista opiskelijaelämää tarvitse, mutta rehellisesti olen sitä mieltä, että jostakin niin ainutkertaisesta pois jättäytyminen on hieman surullista. Mutta kuten sanottua, mikäli jotakuta ei aidosti huvita, asiasta ei voi kiistellä.

Koko kansan perinteitä täältä Sakasta kuitenkin löytyy! Vappua ei tietenkään vietetty mitenkään muuten kuin yhtenä kalenterin punaisista päivistä, epämääräisenä arkipyhänä. Jotkut kommunistit taisivat heittää pari polttopulloa jossain. Mutta Frühlingsfest, oi se Frühligsfest! Kaikki varmaan tietävät Oktoberfestin. Kuvitelkaa sama, mutta keväällä! Ja ehkä hieman pienemmällä kv-turistivolyymilla. Vierailijoita festeillä kuitenkin käy noin 1,5 miljoonaa joka vuosi. Naiset pukeutuvat dirndl-mekkoihin ja miehet lederhoseneihin. Kalja tulee litran tuopeissa. Oleilu tapahtuu valtavissa teltoissa. Tanssiminen sijoittuu penkeille. Istuminen ei kuulu asiaan. Koko viritykseen kuuluu valtava huvipuisto, ja koko installaatio on rakennettu noin 15 päivässä. Käytiin festeillä ekan kerran parisen viikkoa sitten. Tunnelmat olivat aika saksalaiset.

Vappulomavieraani kanssa tuli vietettyä kuusi huippua päivää. Tiistaina vappuaattona otettiin aluksi rennosti ja käytiin italialaisessa ravintolassa. Siitä otettiin suunta kohti Frühlingsfestejä. Alue oli todella siistin näköinen myös iltahämärässä.

Keskiviikkona vappupäivänä ohjelmassa oli vappupiknikki suomalaisten Stuttgart-kavereideni kanssa. Sää oli itse asiassa todella hyvä, lämmintä oli ehkä 20 astetta, vaikka kuvissa näyttää haljulta. Aurinko ei porottanut, mutta peruslämmintä oli koko ajan. Sijainniksi valittiin puisto Bad Cannstattissa. Piknikin suosituin eväs oli olut. Olimme vähemmistössä ruokaeväidemme kanssa.

Kun muut ehti jo lähteä...

Piknikiltä käveltiin jäätelöpalluralle Bad Cannstattin keskustaan ja siitä kaikkien aikojen museoon... Nimittäin sikamuseoon! Paikan pihalla oli myös possuaiheinen Brauhaus. Nöf!

Possumuseon possumytologiaosasto

Seuraavana päivänä matkattiin Tonavan rannalle! Kaupungin nimi oli Ulm, ja pelkkä junamatka sinne oli harvinaisen ihana. Raiteet menivät jättimäisten kukkuloiden, harjujen ja satumaisen pikkukylän halki. Istuin junassa ja ajattelin, että on tämä vain mieletöntä olla täällä! Huutomerkitän koko ajan, koska olin niin liekeissä koko päivästä ja Tonavasta, jota en vielä ollut nähnyt. Kaupungissa oli mm. vino talo, valtavan upea katedraali, kanavia ja aivan ihanan näköistä vanhaa kaupunkimaisemaa.

Seuraavana päivänä olikin vuorossa pieni sademaisema, joten se sopi hyvin suunnitelmaan viettää hidas Stuttgart-päivä. Tuli yksinkertaisesti shoppailtua ja syötyä. Starbucksin suklaatryffelikakkupalanen osoittautui todistettavasti sellaiseksi, jota kaksi ihmistä ei edes pysty jakamaan saamatta jonkinlaista ähkyä. Perjantaista huolimatta ilmassa oli pientä vappuväsymystä, joten sen kummempia baardeja ei kuvaan kuulunut.

Lauantaina mentiin S-bahnilla Ludwigsburgin lähikaupunkiin. Herttuanlinna (Residenz) oli visuaalisen ihmisen unelma. Paikkaan kuului muistaakseni 5-6 eri museota ja keramiikkamuseon yhteydessä pääsi katsomaan oikeaa barokkiajan päheydessään kimmeltelevää asuinhuoneistoa. Harmitti aivan todella, että kuvia ei saanut ottaa. Katsottiin myös barokkigalleriaa sekä pukumuseota (ne mekot, ne kengät!).

Sunnuntai oli sitten perinteisempi stuttgartilainen kesäpäivä, jota vietimme jälleen pikniktunnelmissa. Tuli makoiltua auringonottoasemissa reilu tunti, ja jaloista löytyy nyt polvihousurusketusrajat. Sain myös vihdoin katsastettua katolisen uusbarokkisen Marienkirchen, jonka ohitse pyöräilin joka päivä kielikurssin vielä ollessa meneillään. Päivän päätteeksi tuli testattua terassi lähellä Rathausia. Olin katsellut sitä joskus keväämpänä ja ajatellut, että sitten kun on kesä, sinne on vielä mentävä. Radler maistui raikkaalta aktiivisen auringossa makoilun päätteeksi :)